Miksi lapsettomuushoidot pitää lopettaa ennen adoptioprosessiin ryhtymistä?
Kait sitä voi olla ihan hyvä vanhempi adoptiolapselle vaikka toivoisikin biologista lasta itselleen? Miksi lapsettomuus on pitänyt surra ja läpikäydä ennen adoptiovanhemmaksi pääsemistä, miten
se vaikuttaa vanhemmuuteen?
Kommentit (12)
Siellä missä sosiaalitantoilla on valtaa, syntyy tällaisia heikosti perusteltuja tapoja. Adoptioon liittyy paljon kyykyttämistä. Yleinen neuvo on: ole nöyrä, mutta epärehellinen.
Adoptiolapsella tulee olla oikeus siihen, että vanhemmat ovat halunneet juuri hänet. Hänen ei kuulu olla joku, jota odotettiin siinä sivussa samalla, kun tehtiin kaikki mahdollinen biolapsen eteen.
Ja toisekseen asia pitää olla niin hyvin läpikäytynä, ettei se enää rassaa mielenpohjalla. Adoptiolapsen kanssa alku ei välttämättä ole helppoa ja vanhempien pitää olla hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa että jaksavat.
t: yhden biologisen ja kahden adolapsen äiti
Eihän silloin ole enää "tilivelvollinen" tekemisistään mihinkään.
Mutta yleensä ei ole adoptiolapselle hyväksi, jos perheeseen hänen jälkeensä tulee biolapsi. On rankkaa seurata niin läheltä sitä kaikkea, mistä on jäänyt paitsi. :(
2
ei vain kerro sitä.
Ja saahan sitä jatkaa normaalia seksielämää, vaikka olisi lapsettomuushoidoissa. Ei sitä ole kielletty.
Adoptiolapsella tulee olla oikeus siihen, että vanhemmat ovat halunneet juuri hänet. Hänen ei kuulu olla joku, jota odotettiin siinä sivussa samalla, kun tehtiin kaikki mahdollinen biolapsen eteen.
Ja toisekseen asia pitää olla niin hyvin läpikäytynä, ettei se enää rassaa mielenpohjalla. Adoptiolapsen kanssa alku ei välttämättä ole helppoa ja vanhempien pitää olla hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa että jaksavat.
t: yhden biologisen ja kahden adolapsen äiti
Adolapsi ei koskaan saa kokea olevansa B-vaihtoehto. Siksi oma pää pitää olla selvänä.
t. Adoäiti
ei vain kerro sitä.
Ja saahan sitä jatkaa normaalia seksielämää, vaikka olisi lapsettomuushoidoissa. Ei sitä ole kielletty.
Osa varmasti käy. Mutta ei kyllä suurin osa. Tiedän tapauksia, joissa on sanottukin, että toiseen neuvontakäyntiin asti saa käydä hoidoissa, mutta ei sen pitempään.
2
nimenomaan se b-vaihtoehto ja se tulee kyllä jotenkin vuorovaikutuksessa ilmi.
nimenomaan se b-vaihtoehto ja se tulee kyllä jotenkin vuorovaikutuksessa ilmi.
Ihmetyttää kyllä. Minä en ole kuullut kuin yhdestä tuollaisesta tapauksesta ja tunnen sentään hirmuisen paljon adoptioperheitä ihan oikeassa elämässä ja lisäksi olen lukenut monen perheen tarinan.
Joskus toki käy noin ikävästi, mutta tuo "hyvin usein" ei kyllä sovi tähän yhteyteen.
2
todennäköisyys hoitojen onnistumiseen on noin 80 prosenttia eli suuri. On siis järkevää, että tämä tie on käyty loppuun ja todettu, että hoidoilla ei todennäköisesti lasta tule. Adoptioprosessi on vuosia kestävä ja vaatii kovan sitoutumisen, joten on todella hyvä, että pariskunta on tosissaan valmistautunut adoptiolapsen saapumiseen.
En usko, että monivuotisen adoptioprosessin loppuvaiheessa kukaan enää edes jaksaa lähteä lapsettomuushoitoihin, kun ne on jo usean vuoden aikana yritetty. Tässä taitaa kommentoida moni sellainen, joka ei oikeasti tiedä, kuinka rankkaa on olla vuosia huonosti onnistuvissa lapsettomuushoidoissa.
Lähiomaisellani on adoptiolapsia. Tuttavapiiri muodostuu pitkälti muista adoptioperheistä. Omaiseni puolisoineen ovat olleet järjestöaktiiveja, joilla on käyty kyläilemässä, kun on haluttu tietoa adoptiosta. Lehtijuttuja on mojova pino. Ollaan niin malliperhettä, kuulen tutuilta, jotka ovat olleet adoptiopiireissä.
Olen ollut monet kerran perheen luona yökylässä ja viikonloppuja viettämässä, auttanut lasten hoidossa. En ymmärrä mitä sosiaalityöntekijät ovat adoptioselvityksessä tehneet. Välillä mietin lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Perheen arki on kriisistä toiseen ajautumista, koska vanhemmat ovat lyhyesti sanottuna uusavuttomia ja toinen on erittäin aggressiivinen. Niin aggressiivinen kuin voi olla käymättä käsiksi kehenkään (tai sitäkin lienee ollut puolisoa kohtaan). Ennen häntä en uskonut kuinka paha raivoava ihminen voi olla.
Ensimmäisen lapsen tullessa molemmat vanhemmat olivat ihan vereslihalla lapsettomuudestaan. Lapsen eksoottisen ulkomuodon sulattamiseen meni tolkuttomasti aikaa. Toinen vanhemmista oli selvästi pettynyt lapseen, yli puoleen vuoteen hyvä kun kesti katsoa lapseen päin. Hoitamista hän vältti lähes akrobaattisin keinoin. Vanhemmat olivat naivisti ajatelleet, että lapsi tekee koko elämän ihanaksi tullessaan. Vuosia oltiin hoettu, ettei mikään ole kivaa, kun ei ole lasta.
Lapset ovat kasvaneet kouluikään. Vanhemmat ovat edelleen hermot kireällä adoptiosta. Lasten ulkomuotoon, kielitaustaan tmv. tehdyt viittaukset tai kysymykset koetaan aina loukkaavina. Vanhemmille on turha muistuttaa, että biovanhemmiltakin kysytään "onko tämä lapsi teidän?/ootteko te N.N.:n vanhempia?". Heille em. kaltainen kysymys on merkki kysyjän tietämättömyydestä/ymmärtämättömyydestä kv-adoptiota kohtaan. Raskaudesta tai vauva-ajoista ei saa puhua lasten kuullen, koska lapsille ei ole mitään kerrottavaa niistä ajoista omalta osaltaan.
Vasta perheen kanssa asuessa näkee millaista se on.