Jaksaisitko olla - ja kuinka pitkään - omaishoitajana lapsellesi

kynnys laittaa oma lapsi alitokseen on aika korkea, eli sinnittelisin väsymykseen saakka. Tosin ongelma on se että oh-tuella ei elä eli joutuisin käymään töissä, jotne omaa aikaa ei juuri olisi.

eroaa pienen lapsen hoidosta? Siis tarkoitan että ethän silloinkaan voi elää tuon kummemmin. Ymmärrän että muuten eroaa.

Lapsi asuu kotona eikä häntä voi jättää yksinään yhtään. Emme käytä edes omaishoitajan lakisääteisiä vapaita, koska kunta tarjoaa noiksi päiviksi vain laitospaikkaa mihin en lasta halua laittaa.

En ole miettinyt jaksanko, pakko vaan jaksaa, halusin tai en. Onneksi on sentään mies samassa taloudessa, ja isovanhemmat auttaa. Lapsi on arkipäivät päiväkodissa, ensi syksynä aloittaa koulun, jolloin kuviot mutkistuu...

Välttämättä en jaksaisi sillä perheessä on muitakin lapsia. Toisaalta sydän särkyisi laittaessa lasta laitokseen. Vaikea tilanne olisi.

jo monta vuotta. Kunta maksaa peientä palkkaa minulle. Käyn kodin ulkopuolella töissä ja poika on jo koululainen. Jaksan tottakai, hänhän on minun lapseni

eroaa pienen lapsen hoidosta? Siis tarkoitan että ethän silloinkaan voi elää tuon kummemmin. Ymmärrän että muuten eroaa.

Liikkeelle kuin mahdollisesti isokokoista, liikuntakyvytöntä ja kouristelevaa lasta, joka istuu pyörätuolissa. Ja jonka kanssa liikkumiseen pitää aina tilata invataksi.

minä saan omaishoidon tukea pojastani, mutta ei tuo nyt niin kauheasti eroa tavislapsesta ettenkö jaksaisi. Toki omaan arkeensa tottuu, eikä enää huomaa miten se eroaa normiperheen arjesta.



Mutta hänen kanssaan pystyy kyllä liikkumaan kodin ulkopuolella helpostikin

Pienen lapsen hoidosta vammaisen lapsen hoito eroaa siten, että vammaista lasta ei voi isonakaan yleensä jättää yksin. Kyllä minuakin välillä kaivelee, kun naapurin 6-vuotiaat viipottavat pihalla keskenään, mutta meidän naperoa ei voi silmistään päästää hetkeksikään. Ja tilanne tulee meillä aina olemaan tämä, lapsi tuskin oppii koskaan varomaan liikennettä tai muita vaaroja, kulkee aivan päättömästi, ei osaa kotiin eikä osaa kertoa nimeään saati missä asuu jne... Oma lapsi on kuitenkin oma lapsi, laitokseen en häntä pystyisi ainakaan tässä vaiheessa laittamaan

Mutta hänen kanssaan pystyy kyllä liikkumaan kodin ulkopuolella helpostikin

Siis toki omaishoidettavia on hyvin eri tasoisia, eikä 4v omaishoitajuus välttämättä vielä ole niin "karua" kuin 15v lapsen. Pieneen lapseen on jotenkin automaattisesti enemmän sidoksissa luontevasti.

Minulle ei olisi ongelma olla viikonloppuja ja iltoja kotona, mutta homman raskaushan riippuu siitä, kuinka vaativaa vammaisen lapsen hoito olisi, olisiko sisaruksia, olisiko minulla puolisoa joka osallistuu lastenhoitoon, saisinko nukkua yöni rauhassa jne.

lapsi meillä 10 päivää kuussa. Tai siis teini jo. En jaksa, väkivaltaisen puhumattoman teinin kanssa on raskasta. Toivon että myöhemmin löytyisi hänelle joku sopiva hoitopaikka.

Nyt sitä, että menisi vielä 7v ennenkuin voisin tehdä viikonloppuisin muuta kuin olla pahimmillaan sisällä, kotona, pe ip klo 16 aina maanantaiaamuun. Nukun hyvin, se ei ole ongelma.



Olen joskus ajatellut, että lapseni saa asua kotona niin kauan, kunnes peruskoulu on ohitse. Mutta sitä on vielä 7v jäljellä.



Kaikki viikonloppumenot ovat aina kiinni siitä, saako lapsenhoitajan tälle omaishoidettavalle. Häntä on vaikea ottaa mukaan (iso, vaipoissa, epilepsia).



Kesäisin voin olla pihalla ja ottaa lapsen ulos tai pistää itkuhälyttimen, mutta talvella ei oikein ole sitäkään. Meillä on siis oma talo ja piha, puutarhassa on kesällä hommaa, mutta talvella ei lumitöitä lukuunottamatta muuta ole.



Ap

tosin palkaton, ollut jo 21 v.

Lapsia on muitakin perheessä eli osa ajasta on toki mennyt äitiyslomalla ja kotihoidontuella.

Lapsi oli osa-aikaisessa hoidossa pienenä, kävi peruskoulun, lukion ja nyt opiskelee ammattia muuten ollaan itse huolehdittu hoitaminen.

Eli ei ole tukiperhettä ollut eikä mitään vapaita, jos ei olla itse järjestetty. Yleensä kaikki meneminen ja tekeminen on suunniteltu niin, että lapsi kulki mukana eli tottakai on rajoittanut.

Ajoittain nyt ongelmia, kun eihän aikuinen halua samoja tekemisiä kuin nuoremmat sisarukset ja yksin ei voi jättää kuin joksikin tunniksi satunnaisesti. KOitetaan sumplia aina jollain lailla. Avustajaan oikeus nyt 40 tuntia viikko mutta lähes kaikki tunnit menevät opiskeluun. Vapaa-ajalle voisi palkata avustajan joiksikin tunneiksi mutta sopivaa vaikeaa löytää eikä nuori itse halua avustajaa koko ajan taustalle hyörimään, käy hermoille sekin ymmärrettävästi.

Eikä hän kommunikoi. Voisin kuvitella, että tilanne olisi erilainen vuorovaikuttavan lapsen kanssa, joka pystyisi itsekin tekemään jotain.



Meillä on muitakin lapsia, tämä tosin on vain minun lapsi, ei mieheni.



Ap

Eikä hän kommunikoi. Voisin kuvitella, että tilanne olisi erilainen vuorovaikuttavan lapsen kanssa, joka pystyisi itsekin tekemään jotain.

Meillä on muitakin lapsia, tämä tosin on vain minun lapsi, ei mieheni.

Ap

Mutta ei tämä varmaan mikään kilpailu ollutkaan. Joka lapsihan on yksilö. Varmaan olisin hoitanut vieläkin vaikevammaisemman lapseni itse, luulen ainakin. Varmaksihan en voi sanoa, kun en voi kokeilla.

Vaikka lapseni onkin opiskellut, osaa kommunikoida ja toimia osin itse, ei se tarkoita etteikö tilanne tuntuis joskus vaikealta. Varsinkin kun kyseessä jo nuori aikuinen, joka itsekin haluaisi toisenlaisen elämän.

Tämähän teilläkin on jossain vaiheessa edessä. Pientä vammaista on minusta helpompi hoitaa kuin nuorta tai aikuista. Kaikenkaikkiaan ympäristön suhtautuminen on toisenlaista. Vanhemman lapsen kohdalla kuvioon tulevat hyvinkin vahvasti vammaisen omat tunteet ja kokemukset elämästä. Henkisesti ajoittain todella rankkaa, kaikille.

Suosittelen vertaistuen etsimistä ja apua myös siihen hoitamiseen. Loputtomiin et ehkä jaksakaan, jos et saa kunnollisia hengähdystaukoja.

Kaipaa... Sitä on melko sopivasti. Siis kun lapsi nyt on kuitenkin "jo" tokalla luokalla koulussa, niin monet asiat ovat rutiinia ja arkea. Hoito on enemmän sairaanhoitoa, tai siltä tuntuu.



Nyt viime aikoina on alkanut yksinkertaisesti stressata se, että haluaisin alkaa tehdä viikonloppuisin muutakin kuin kotona olemista ja vain "pakottavissa tilanteissa" vkonloppuisin hoitoavun käytämistä. En ole vuosiin päässyt hoitamaan omaa kuntoani - kauhistuttaa, kuinka pienetkin kävelyt hengästyttävät, olen rapakuntoinen. Itsekästä, mutta tuntuu nelikymppisenä siltä, että nyt asialle voisi vielä jotain tehdäkin.



Lapsi istuu pyörätuolissa ja juuri tänä talvena tietkin ovaat olleet niin lumiset, ettei tuolia voi täällä ulkona työntää. Lapsi ei osaa kelata.



On meillä tuo tilapäishoito ja joskus mummot auttaa enemmänkin, lomilla (kesä- ja talvi). Tilanne ei siis ole paha, enkä haluaisi valittaa. Pikku hiljaa on vain alkanut tietyt jutut ahdistaa. Ja perheen pienimmät kun kasvavat, haluaisin tehdä viikonloppuisin jotain heidän kanssaan, muutakin kuin kodin ympärillä pyörimistä.



Vuosi sitten en olisi voinut uskoa ajattelevani nyt näin.



Ap

Lievemminkin vammaisen kanssa. Samoin lapsen, joka on vain erilainen, mutta melkein normaali. Ja tosiaan - kilpailu tämä ei ole...



Ap

Kaipaa... Sitä on melko sopivasti. Siis kun lapsi nyt on kuitenkin "jo" tokalla luokalla koulussa, niin monet asiat ovat rutiinia ja arkea. Hoito on enemmän sairaanhoitoa, tai siltä tuntuu.

Nyt viime aikoina on alkanut yksinkertaisesti stressata se, että haluaisin alkaa tehdä viikonloppuisin muutakin kuin kotona olemista ja vain "pakottavissa tilanteissa" vkonloppuisin hoitoavun käytämistä. En ole vuosiin päässyt hoitamaan omaa kuntoani - kauhistuttaa, kuinka pienetkin kävelyt hengästyttävät, olen rapakuntoinen. Itsekästä, mutta tuntuu nelikymppisenä siltä, että nyt asialle voisi vielä jotain tehdäkin.

Lapsi istuu pyörätuolissa ja juuri tänä talvena tietkin ovaat olleet niin lumiset, ettei tuolia voi täällä ulkona työntää. Lapsi ei osaa kelata.

On meillä tuo tilapäishoito ja joskus mummot auttaa enemmänkin, lomilla (kesä- ja talvi). Tilanne ei siis ole paha, enkä haluaisi valittaa. Pikku hiljaa on vain alkanut tietyt jutut ahdistaa. Ja perheen pienimmät kun kasvavat, haluaisin tehdä viikonloppuisin jotain heidän kanssaan, muutakin kuin kodin ympärillä pyörimistä.

Vuosi sitten en olisi voinut uskoa ajattelevani nyt näin.

Ap

Useilla sellaisilla on erilaisia projekteja menossa ainakin ajoittain, joista voi tiedustella avustajaa/hoitajaa kotiin. Kannattaa ottaa selvää, jos teillä olisikin sellainen mahdollisuus.

Saatiin kotiin joskus perhelomitusta kunnan maksusitoumuksella, mutta se loppui. Tämä tosin ei sidoksissa suoraan kehitysvammaisten tukiliittoon, tai sen jäsenyyteen. Ja perhelomituksessa pitää olla pois kotoa min 8h.



Muuten en ole huomannut, että sellaisia palveluita olisi tarjolla, että joku tulisi säännöllisesti vaikka lauantaisin neljäksi tunniksi. Yritin joskus aktiivisesti ottaa selvää, kun meillä oli yhdessä vaiheessa kunnasta toiseen muuton yhteydessä 6kk ilman tilaishoitoa. Siitä on reilu 3v, eikä missään ollut tarjolla. Jossain vaiheessa koetin saada molin kautta hoitsua kotiin, mutta ei tullut tulosta. Se, joka vaikutti kivalta ja hyvältä, perui viime tingassa. Toinen, joka oli myös hyvä, teki oharit. Muut oli kännissä soittaessaan tai ihan kokemattomia ja kokopäivätyötä vailla.



Ap

ja erityishuolto-ohjelma?

Sinuna selvittelisin noita mahdollisia tukimuotoja, siis olisiko syytä tarkistaa teidän tarvitseman tuen määrä ja olisiko mahdollista saada lisäapua.

Olet varmaan lukenut Tukiliiton nettisivut ja oppaat huolella? Liitostahan voi kysyä neuvoa ja apua, jos ei itse tiedä miten edetä.

Oman kotikunnan vammaispalveluun voi myös ottaa yhteyttä aina , jos ongelmia on