Apua sairaan lapsen kanssa kaivataan!
Ihan älytöntä etten osaa ite päättää, mutta en haluais olla se paljon parjattu ylihysteerinen mamma. Tilanne siis kuitenkin tämä:
7kk tytöllä ollu kamala nuha muutaman päivän, syönyt ja nukkut kuitenkin tätä päivää lukuunottamatta ihan ok. Viime yönä heräs sitten puoliltaöin ja sen jälkeen kolme jälkeen, jonka jälkeen jouduinkin valvomaan aamuun asti kuuntelemalla lapsen raskasta hengitystä. Kuuden aikaan piti herättää lapsi, jotta saan puhdistettua nenän, kun hengitys alkoi jo välillä katkeilla. Sen jälkeen tilanne hieman rauhottui ja saatiin molemmat nukuttua kahdeksaan.
Aamu on kuitenkin vaan pahentanu tilannetta koko ajan. Räkäisyys vaan lisääntyy, enkä saa imemällä nenää enää edes lähes tyhjäksi. Syöminen loppui kokonaan ja sänkyyn laittaminen tai pullon tarjoaminen aiheuttaa vaan kamalan huudon. Särkylääke ei auta ja yli tunnin sain kannella häntä molempien itkiessä varmaan yhtä paljon, jonka jälkeen hän lähes kirjaimellisesti nukahti itkuunsa, kun rattaissa pystyasennossa työntelin ympäri asuntoa.
Nyt nukkui 45min ja heräsi juuri taas itkeskelemään.
Auttakaa siis nyt, että vienkö jo tänään lääkäriin, vai voiko tämä olla vaan tavallista flunssaa, jota pitäis yrittää jotenkin kotikeinoin lievittää?
Kommentit (17)
Höyryhengitystä, raakaa sipulia sängyn viereen, sändyn pääty ylös, mitä näitä nyt on. Ulkona viileämmässä ilmassa voisi olla helpompi hengittää. Jos lapsi ei ole kuumeinen, niin en varmaan itse lähtisi vielä lääkäriin viemään. Pienissä putkissa vähäisempikin tukkoisuus ja räkäisyys kuulostaa pahalta.
jo tänään lääkäriin. Voi olla korvatulehdus. Jos hengitys on vaikeaa siihenkin saa lääkkeet esim. ventoline ollut meillä flunssa aikana käytössä.
tänään. Mä ainakin veisin ihan oman mielenrauhan takia. Ja jos esim. korvatulehdus, nii saa lääkettä.
siel voi korvissa olla tulehdus, kun noin itkee ja helpottaa vaan istuessa..
Ei kannata viedä illalla höyryyn, koska lima alkaa höyryssä irrota entistä enemmän eikä nukkumisesta tule ainakaan sitten mitään.
Uskomatonta miten tuommosen päätöksen tekeminen voikin olla vaikeeta. Kun luin tuon oman tekstin äsken, niin tuntuu ihmeelliseltä, että pystyin edes harkitsemaan lääkärille vientiä.
Miten sinne onkaan ees niin vaikee aina mennä. Ikään kun "turhaan" meneminen olis syntiä, varsinkin kun toisen ääripään vaihtoehto olis välinpitämättömyys ja lapsen "kiduttaminen".
Nyt siis kuitenkin illaks aika Mehiläiseen varattu, saapa ees jotain flunssalääkettä tai -hoito-ohjeita, jos ei korvista mitään löydy.
ap
Flunssalääkettä? Joko sellaiset on vihdoin keksitty?
Ap, ei ole mitään, jota lääkäri voisi lapsesi hyväksi tehdä. Tota se on lasten kanssa, jatkossa keskimäärin kerran kuussa, paras tottua:)
Ap, ei ole mitään, jota lääkäri voisi lapsesi hyväksi tehdä. Tota se on lasten kanssa, jatkossa keskimäärin kerran kuussa, paras tottua:)
tuota edellä mainittua Ventolinea esimerkiksi.
ap
Muuta apuahan sieltä ei varmaan saa, mutta tuo korvatulehduksen poissulkeminen on hyvä tehdä. Mun pojalla korvatulehdukset oireili vauvana juuri noin: muutaman päivän flunssan jälkeen alkoi huutaa, kieltäytyi syömästä eikä halunnut olla makuuasennossa.
korvissa vaivaa. Käytä lääkärissä-
t sh
Iso osa niistä paranee itsestään ja antibiootteja ei kannata syödä kuin äärimmäisessä hädässä. Vastoin kuin rokotteet, ab:t nimittäin todellakin tekee hallaa mm. vastustuskyvylle. Monessa maassa lääkärit ei enää juuri määrääkään korviin antibiootteja enää, kun on monesti ihan turhaa. Fiksumpaa antaa kipuun särkylääkettä.
Iso osa niistä paranee itsestään ja antibiootteja ei kannata syödä kuin äärimmäisessä hädässä. Vastoin kuin rokotteet, ab:t nimittäin todellakin tekee hallaa mm. vastustuskyvylle. Monessa maassa lääkärit ei enää juuri määrääkään korviin antibiootteja enää, kun on monesti ihan turhaa. Fiksumpaa antaa kipuun särkylääkettä.
korvat pitäis kuitenkin mielellään käydä tarkistuttamassa, jotta tiedetään ettei oo esim selvästi liimaa (?) korvissa tai esim. molemmat korvat tulehtunu. Tällöin yleensä määrätään ab-kuuri, ainakin terveyskirjaston mukaan ( http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skl00… ).
Päätin nyt tosiaan antaa tuon kuitenkin lääkärin arvioitavaksi ja toivon toki, ettei käynnistä huolimatta korvissa olis mitään.
ap
Ei ihme, että kaikilla vastaanotoilla ja päivystyksissä on tuntikausien jonot, kun kaikki lapset käydään "tarkistuttamassa varmuuden vuoksi". Nuha on melkein kaikilla parin päivän ajan tosi kova ja hankala, mutta sitten jo helpottaa. Korvatulehduskin voi parantua itsestään, kuten aikaisemmin on todettu.
monta päivää kun odottelee, jos paranis itsestään. Just ilmestyi joku suomalainen väitöstutkimus jossa todettiin, että antibiootti on useimmiten korvatulehduksessa tarpeen.
eli mieluummin jo tänään lekuriin.