Miksi kuulua ammattiliittoon?
Kun ei-jäsenet saavat ihan samat tessit hyödykseen. Lakon iskiessä voivat jäädä töihin kun vetoavat etteivät he kuulu liittoon jne. Aloin tässä ihan pohtia, että mikä "velvollisuus" mulla on maksella liiton jäsenmaksuja. Voisin olla vain kassan jäsen.
Kommentit (26)
Olen käsittänyt että nämä rikkurit saavat tulla tekemään töitä ja heille maksetaan palkkaa vaikka olisi lakkokin.
Jos liiton jäsenmäärä vähenee, liiton rolli heikkenee. Ja jos se tippuu liikaa, niin liitto menettää oikeuden edustaa työntekijöitä. Siksi.
Ja mä koen saavani liitosta rahani arvosta etuja, enkä pelkästään siis konkreettisia. Ja liiton jäsenmaksut on verovähennys kelpoisia, joten se jonkun verran vähentää taloudellista rasitusta. Mä saan liiton jäsenyydellä matka- sekä tapaturmavakuutuksen. Nyt sain liiton kautta tavallaan ison apurahan, joten oikeasti se maksoi takaisin vuosien jäsenmaksut:-)
Ammattiliiton neuvotteluoikeus suhteessa työ- tai virkaehtosopimukseen perustuu siihen, että liitto edustaa alan työntekijöitä riittävissä määrin. Mikäli työntekijät eivät järjestäydy toimialansa ammattiliittoon, saattaa pahimmassa tapauksessa käydä niin, että ammattiliitto menettää oikeutensa edustaa kyseistä työntekijäkuntaa, jolloin menetetään myös neuvotteluoikeus työehto- ja muissa sopimuksissa.
varsinkin kun ne ei saa oikeastaan mitään aikaiseksi.
Ne on jämähtäneet jonnekin 0-luvulle eikä tajua pätkätyöttömyydestä mitään joten ajavat oikeastaan vain suurten ikäluokkien ja vakipaikoissa olevien asioita
lisäksi niillä on liikaa valtaa ja ajavat ansiosidonnaista sosiaaliturvaa joka on aina köyhiltä ja sairailta pois
Pikku tarkennuksena: Jos ja kun lakon sattuessa, siihen kuuluvat TYÖT on julistettu lakon alaisiksi, niitä ei silloin saa tehdä kukaan muukaan, kuuluipa liittoon tai ei. Riipuen siitä mitä työtä teet ja missä, liiton jäsenellä on käytössään maksuton lakimiesapu. Tuo on hyvinkin tärkeä "selkänoja" jos työskentelet pienessä insinööri-, konsultti-, mainos-, tms toimistossa. Ei yksi eikä kaksi kertaa ole haettu maksamattomia ylityökorvauksia tms. käräjillä. Toinen asia on tietenkin se että liiton jäsenmaksut on suuret. Niillä rahoitetaan ökypalkkaisten päälliköiden kulut ja kaikenmaailman tunturilomamökit.
miksi liitot pelottelevat tuolla tvalla huhhuh
mutta periaatteessa alkoi hatuttaa kun jotkut nurisijat saavat siinä siivellä kaikki liiton neuvottelemat edut maksamalla minimaalista kassamaksua.
Pikku tarkennuksena: Jos ja kun lakon sattuessa, siihen kuuluvat TYÖT on julistettu lakon alaisiksi, niitä ei silloin saa tehdä kukaan muukaan, kuuluipa liittoon tai ei. Riipuen siitä mitä työtä teet ja missä, liiton jäsenellä on käytössään maksuton lakimiesapu. Tuo on hyvinkin tärkeä "selkänoja" jos työskentelet pienessä insinööri-, konsultti-, mainos-, tms toimistossa. Ei yksi eikä kaksi kertaa ole haettu maksamattomia ylityökorvauksia tms. käräjillä. Toinen asia on tietenkin se että liiton jäsenmaksut on suuret. Niillä rahoitetaan ökypalkkaisten päälliköiden kulut ja kaikenmaailman tunturilomamökit.
miksi liitot pelottelevat tuolla tvalla huhhuh
rikkurin leiman.
silloin kun sitä tarvii. ja muu apu/neuvonta mitä sieltä saa. on tullut käytettyä. tietenkään sun ei tarvi lapsellesikaan vakuutusta ottaa, eihän se koskaan sairastu.
varsinkin kun ne ei saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Ne on jämähtäneet jonnekin 0-luvulle eikä tajua pätkätyöttömyydestä mitään joten ajavat oikeastaan vain suurten ikäluokkien ja vakipaikoissa olevien asioita lisäksi niillä on liikaa valtaa ja ajavat ansiosidonnaista sosiaaliturvaa joka on aina köyhiltä ja sairailta pois
ja pätkätyössä olevaa, joten siltä osin liitto kyllä ajaa heidänkin asiaansa.
luuletko, että sen poistaminen nostaisi valtion maksamaa perustukea? Ja ansiosidonnaista saa sen 500 pv, ei se ikuisuuksiin riitä.
Sehän on AMMATTIliitto, eli tottakai se yrittää ajaa työläisten asiaa. Eihän kukaan oleta, että eläkejärjestöt ajais vaikka yrittäjien etua. Tai potilasjärjestöt lapsiperheiden etuja?
... yhteistä etua ei olisi ajamassa vahvaa liittoa. joukossa on se voima.
rikkurin leiman.
Valmistuttuani nykyiseen ammattiini hain liiton erityisalojen liiton jäsenyyttä. Minulle vastattiin, etteivät he hyväksy minua jäsenekseen, koska eivät tunne minun ammattitutkintoani. Yhdistyksessämme on yli 400 jäsentä ja alan koulutusta on järjestetty kymmeniä vuosia maassamme useissa oppilaitoksissa. No, tämä sai aikaan sen, että liityin YTK:n enkä aio enää hakea minkään liiton jäsenyyttä. Työpaikallani oli lakko muutama vuosi sitten, mutta itse en osallistunut lakkoon, koska siitä olisi koitunut minulle liian suuret taloudelliset menetykset. Työkaverini pääsäääntöisesti ymmärsivät tilanteeni eikä minua rikkuriksi nimitelty.
että palkansaajat voisivat kehittää työolosuhteita ja työehtoja paremmiksi. Yksittäinen työntekijä on aika alisteisessa asemassa työnantajaan nähden, eli jos työntekijä yrittää yksin saada neuvoteltua jotain asiaa, niin työnantajan on helppo sanoa ei. Sen sijaan jos kaikki yhdessä ajavat asiaa, niin homma helpottuu.
Ammattiyhdistysliike on vuosien saatossa saanut aikaan koko liudan parannuksia, kuten esimerkiksi säännöt työaikoihin, palkalliset lomat ja sairaspoissaolot, vanhempainvapaat ja työsuojeluasiat, noin muutamia mainitakseni. Ei niitä ole työnantajat tulleet hyvää hyvyyttään tarjoamaan, vaan niiden puolesta on täytynyt taistella. Se taas ei onnistu, jos porukka ei kuulu ammattiliittoon.
On lyhytnäköistä ajatella, että "minun ei tarvitse kuulua liittoon, kun muutenkin saan samat edut". Ammattiliittojen jäsenmäärä on laskussa, eikä kohta olla kaukana siitä tilanteesta, jossa työnantajien vaatimukset työelämän huononnuksista menevät läpi, koska kukaan ei ole enää työehtoja puolustamassa.
Pikku tarkennuksena: Jos ja kun lakon sattuessa, siihen kuuluvat TYÖT on julistettu lakon alaisiksi, niitä ei silloin saa tehdä kukaan muukaan, kuuluipa liittoon tai ei. Riipuen siitä mitä työtä teet ja missä, liiton jäsenellä on käytössään maksuton lakimiesapu. Tuo on hyvinkin tärkeä "selkänoja" jos työskentelet pienessä insinööri-, konsultti-, mainos-, tms toimistossa. Ei yksi eikä kaksi kertaa ole haettu maksamattomia ylityökorvauksia tms. käräjillä. Toinen asia on tietenkin se että liiton jäsenmaksut on suuret. Niillä rahoitetaan ökypalkkaisten päälliköiden kulut ja kaikenmaailman tunturilomamökit.
miksi liitot pelottelevat tuolla tvalla huhhuh
rikkurin leiman.
Se, että joku liittolainen on saanut päähänsä, että liittoon kuulumattomat työntekijät ovat rikkureita ei muuta sitä, että tämä työntekijä ei ole rikkuri ja hänellä on täysi oikeus mennä töihin. Samalla tavalla ne rikkuria huutelevat saavat aivan totaalisen äälin leiman joita voi jatkossa kampittaa minkä kerkeää.
että palkansaajat voisivat kehittää työolosuhteita ja työehtoja paremmiksi. Yksittäinen työntekijä on aika alisteisessa asemassa työnantajaan nähden, eli jos työntekijä yrittää yksin saada neuvoteltua jotain asiaa, niin työnantajan on helppo sanoa ei. Sen sijaan jos kaikki yhdessä ajavat asiaa, niin homma helpottuu.
Ammattiyhdistysliike on vuosien saatossa saanut aikaan koko liudan parannuksia, kuten esimerkiksi säännöt työaikoihin, palkalliset lomat ja sairaspoissaolot, vanhempainvapaat ja työsuojeluasiat, noin muutamia mainitakseni. Ei niitä ole työnantajat tulleet hyvää hyvyyttään tarjoamaan, vaan niiden puolesta on täytynyt taistella. Se taas ei onnistu, jos porukka ei kuulu ammattiliittoon.
On lyhytnäköistä ajatella, että "minun ei tarvitse kuulua liittoon, kun muutenkin saan samat edut". Ammattiliittojen jäsenmäärä on laskussa, eikä kohta olla kaukana siitä tilanteesta, jossa työnantajien vaatimukset työelämän huononnuksista menevät läpi, koska kukaan ei ole enää työehtoja puolustamassa.
Nykyään tuntuu, että liitot ajavat sokeasti vain "lisää liksaa!" asiaansa ilman, että miettivät edes vähään mitä maailmassa tapahtuu.
On todella lyhytnäköistä vaatia suuria palkankorotuksia tilanteessa jossa toimintaa siirretään ulkomaille jatkuvasti. Siinä voi yksi jos toinenkin huomata kuinka saatiin kiva palkankorotus tänä vuonna ja kahden vuoden päästä saadaan monoa kun työnantaja siirtää toimintansa halvempaan paikkaan.
Tämän jälkeen kulmakuppilassa maristaan kuinka epäoikeudenmukainen tämä maailma on.
Suomessa on jo nyt maailmanlaajuisesti todella hyvät työntekijän oikeudet. Kohtuus kuitenkin kaikessa ja ruokkivaa kättä ei kannata purra. Muistakaa se kun seuraavan kerran suunnittelette lakkoa.
lakko suunnittele itsekseen vaan liitot. Onko se sitten hyvä että työmäärää lisätään, vastuita lisätään mutta palkat eivät nouse. Jos tuohon alistuvaan "ruokkivaa kättä ei kannata purra" -tyyliin ryhdytään niin työntekijän tilanne melko heikko ja paikat siirretään joka tapauksessa ulkomaille.
Ja heidän johtajansa palkat sen kuin kohoavat. Toisaalta inflaatio on nyt aika korkea, eli ihmisten käytettävissä olevat rahat vähenee. Se taas johtaa kulutuksen pienemiseen, mikä taas aiheuttaa työttömyyttä.
kun mulle selkeni, että liitto tosiaan ajaa vain vakituisessa virassa olevien asiaa. Itse olin määräaikaisissa työsuhteissa 6 vuotta samalle työnantajalle, eikä mun tilanne ollut millään tavalla liiton intressissä, kun työnantaja katkaisi tuon 6 vuotta kestäneen katkeamattoman pätkätyösuhteen.
Nostin sitten työttömyysrahoja 20 000 euroa ja sen jälkeen erosin liitosta. Takaisin voin liittyä sitten, kun myös nuo ns. epätyypilliset työsuhteet tulevat jollekin edunvalvontalistalle.
kun mulle selkeni, että liitto tosiaan ajaa vain vakituisessa virassa olevien asiaa.
mikä liitto näin toimii?
Itse olen ollut vain pätkätöissä, äitiysvapailla ja työttömänä. Aina kysyessäni olen saanut liitosta apua ja neuvoja. Lisäksi olen käynnyt monilla liiton nuorten päivillä ja kursseilla, joihin maksetaan matkakorvaukset, majoitukset, ruuat ja monesti niissä on mukavaa ohjelmaa (esim kylpylä, keilaus jne) Illalliset on aina hienoimmasta päästä ja majoitukset esim turussa kaupungin parhaassa hotellissa!
Lisäksi jäsenkortti toimii matkavakuutuskorttina, saan alennuksia muistakin vakuutusmaksuista, saan alennusta polttoaineista. On olemassa myös lomaosakkeita, joita voin varata liiton kautta halvemmalla jne jne.. kuka sanoo ettei liittoon kuulumisesta ole hyötyä?
Pikku tarkennuksena: Jos ja kun lakon sattuessa, siihen kuuluvat TYÖT on julistettu lakon alaisiksi, niitä ei silloin saa tehdä kukaan muukaan, kuuluipa liittoon tai ei.
Riipuen siitä mitä työtä teet ja missä, liiton jäsenellä on käytössään maksuton lakimiesapu. Tuo on hyvinkin tärkeä "selkänoja" jos työskentelet pienessä insinööri-, konsultti-, mainos-, tms toimistossa. Ei yksi eikä kaksi kertaa ole haettu maksamattomia ylityökorvauksia tms. käräjillä.
Toinen asia on tietenkin se että liiton jäsenmaksut on suuret. Niillä rahoitetaan ökypalkkaisten päälliköiden kulut ja kaikenmaailman tunturilomamökit.