Mitä sukunimesi merkitsee sinulle?

Olen siis vaihtanut liiton myötä. Vaihdoin koska oma tyttönimeni oli tosi kamala. Eli olen tyytyväinen. On sama nimi koko perheellä, esikoispoikani on isänsä sukunimellä, mutta asuukin isänsä kanssa.

Ei harmita, kaunis nimi. Ainoa mikä ottaa pattiin, on se, että nyt mulla on kaksi kaimaa kun aiemmin ei ollut yhtään.

jonka otin mieheni vuoksi ja osoittaakseni hanelle rakkauttani ja sitoutumista. miehen suku taas on ulkopuolistenkin mielesta hyvin hienostelevaa (akateemisia ja silla koreilevia), koppavaa (muut kuin ylaluokan ihmiseteivat kelpaa) ja osa hulluja (uhkailevat kirkkoon kuulumatonta (mina) helvetilla ja kiristavat liittymaan omaan uskontoonsa), joten en haluaisi jakaa samaa sukunimea heidan kanssa. mieheni taas kokisi oman nimeni takaisin ottamisen lahes avioeron ensiaskeleena (siis minun puoleltani)

Otin miehen nimen miehen iloksi, ja koska minulla ei ollut vahvaa sidettä isältä saatuun tyttönimeenkään. Identifioidun mielessäni etunimeeni, en sukunimeeni.

miehen nimen kun menimme naimisiin. Minusta on hienoa, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi.



Sitä paitsi tyttönimeni oli aikast karsea... ;P

Minun nimeni on osa identiteettiäni. En halunnut siis luopua sukunimestäni, mutta koska pojalla on isänsä sukunimi, niin otin kaksiosaisen nimen.



Oma sukunimeni on myös huomattavasti harvinaisempi kuin mieheni. Ainoa huono puoli on, että etunimeni on kaksiosainen ja nyt myös sukunimeni. Tosin olen koko ikäni käyttänyt vain ensimmäistä etunimeä ja esim puhelimessa käytän vain ensimmäistä sukunimeänikin, kuulostaa turhan pitkältä sanoa molempia. Kätellessä sanon kyllä molemmat sukunimet ja ne on myös sähköpostin allekirjoituksessa.

Mulla on lisäksi ruma sukunimi. Menin naimisiin ennen kuin oli mahdollista pitää omaaa nimeä ja kyllä näitten vuosikymmenten aikana on tehnyt monta kertaa mieli ottaa takaisin oma nimi. Minäkään en haluaisi jakaa sukunimeä miehen suvun kanssa, mutta nykyään en edes mieheni kanssa. Lapset ovat sanoneet vaihtavansa sukunimen heti täysi-ikäisinä, mutta kaksi vanhinta ei ole vielä saanut sitä aikaiseksi. He haluavat mun tyttönimen.

Se on mielestäni kaunis, siksi pidin sen mennessäni naimisiin.



Ihan vähäsen merkitystä oli myös sillä, etten koe missään määrin kuuluvani miehen sukuun (ketään niistä ei tunnu juuri kiinnostavan tutustua minuun), mutta ei se olut pääasiallinen syy tähän valintaan.

Perheessämme on yksi sukunimi. Olin helpottunut kun pääsin eroon tyttönimestäni, mutta toisaalta uuteen sukunimeen yhdistetään joskus henkilöitä, jotka ovat olleet julkisuudessa ei aina niin mairittelevissa merkeissä ja sitten saa selitellä ettei ole sukua.

Keskitysleireillä ihmisiltä viedään oma nimi ja annetaan tilalle numero. Pidän mieluiten sen nimen, jolla minut on kastettu. Miksi olisin halunnut nimenvaihdoksella osoittaa, että siirryn mieheni suvun omaisuudeksi?



Provo-alun jälkeen voin vielä lisätä, että melko paljon painoi sekin laiskuus, etten jaksa mitään virallisia papereita, käyntikortteja, fb-profiileita tms. uusia. Lapsi sai kyllä isänsä sukunimen, kun on kauniimpi ja harvinaisempi nimikin, ja oli miehen vanhemmille tärkä juttu.

Oletko vaihtanut nimesi avioitumisen tai muun syyn takia? Miksi vaihdoit? Oletko tyytyväinen ratkaisuusi? Onko sinulla ja lapsillasi sama sukunimi? Jos ei, vaivaako se sinua? Onko perheessänne yksi vai useampia sukunimiä? Millaisia tunteita sukunimiin liittyy? Harmittaako nimesi koskaan sinua?

koska halusin meillä olevan yhteinen sukunimi. Mies oli valmis ottamaan minun sukunimeni, mutta minusta näin oli parempi. Olen tyytyväinen. Lapsella on eri sukunimi, mutta oli jo ennen avioliittoani.. eli kaksi sukunimeä meillä

eli kauan sitten Erikinpojat valitsivat itselleen nimiä ja minun isoisäni isä otti äitinsä sukunimen. En ole nähnyt tärkeäksi siitä luopua. Miehellä ja lapsilla on yhteinen sukunimi, koska se on harvinaisempi kuin minun nimeni.



Tämä sukunimi ei harmita. Joka kerta sen joutuu erikseen tavaamaan kirjan kirjaimelta, mutta sama se on lastenkin sukunimessä.

Nykyinen tavallinen Virtanen on helpompi, voin sulautua joukkoon (vaikka kyllähän se karavaani kulkee jne)

-- nen pääteisiä nimiä kumpikin.

Otin miehen sukunimen, kun menimme naimisiin, joten kaikilla meidän perheessä on sama sukunimi. Työni on tehty tällä sukunimellä, joten olen sillä "tunnettu" alallani.



Tyttönimi oli minulle oikeasti rakas ja siitä oli vaikea luopua, mutta halusin yksiosaisen sukunimen ja saman kuin lapsilla. Tiedän omasta sukuhistoriasta ja juurista paljon ja olen ylpeä omasta vanhasta sukunimestäni. Nykyisestä sukunimestä en tiedä juuri mitään.



Jos tänään tällä hetkellä olisin menossa naimisiin, säilyttäisin tyttönimeni, koska olisin sillä tehnyt alallani jo yli kymmenen vuotta töitä.

Lapsilla miehen sukunimi, nyt harmittaa, ettemme antaneet mun sukunimeä. (Miestä tuskin harmittaa...)



Eräs virkailijakin sanoi, että meidän pitäis mennä naimisiin ja miehen ottaa mun sukunimi, kun se on niin hieno.

olen toista kertaa naimisissa ja olen pitänyt oman nimeni molemmilla kerroilla. Tästä toisesta liitosta minulla on lapsia, joilla on puolisoni sukunimi. Olisin heillekin mieluummin antanut oman sukunimeni, joka on kauniimpi. Mutta puolisolleni tuntui olevan tärkeämpää, että lapsilla on hänen sukunimensä. Minulle ei ole mitään ongelmaa siitä, että lapsillani on eri sukunimi kuin minulla.

En ole vaihtanut nimeä enkä ole vaihtamassakaan. Sain oikeuden omaan nimeeni vasta ollessani 7-vuotias (nimilaki muuttui 1985), joten pidin nimeni myös mennessäni naimisiin.



Sukunimeni kertoo minun sukuni ja on siten osa minun historiaani. En esim. koe kuuluvani mieheni sukuun tässä mielessä. Lapsella on isänsä nimi, hän kun kuuluu siihenkin sukuun.



Kaikesta huolimatta en tosin erityisemmin pidä sukunimestäni. Ei haittaisi yhtään, jos äitini olisi aikoinaan naimisiin mennessään voinut pitää oman nimensä ja me lapset olisimme sitten saaneet sen myös :)

on mieheni nimi ja lapsilla tietysti myös. Siksi vaihdoinkin, halusin että perheellä on yhteinen nimi. Periaatteessa se olisi voinut olla tietysti minunkin nimeni, ehkä mies olisi sen saattanut ottaa. Hänen nimensä on kuitenkin harvinainen eikä muita nimenjatkajia ole koko suvussa (kaikki muut synnytysikäiset serkkuja myöten ovat tyttöjä jotka vaihtaneet nimeä). Omassa suvussani on potentiaalisia nimenjatkajia useita. Oma nimenikin on melko harvinainen ja ihan kiva, nykyinen kauniimpi kuitenkin.

Missään olosuhteissa en vaihtaisi sukunimeäni. Ihan periaatteestakin, kyse on naisen identiteetistä/itsenäisyydestä (siis ei kauppatavaraa isältä sulhasen suvulle). Mä olen myös meidän sukuhaaran viimeinen. Isä oli ainoa lapsi, samoin minä, ja mä itse olen lapseton.

koska halusin pitää oman kauniin sukunimeni mutta samalla halusin myös perheelle yhteisen sukunimen.