MItä järkeä työssäkäyvän äidin arjessa?

Niin voisit samalla nauttia yhdessä olosta. Meillä lapset ihan tykkäävätkin kotitöistä.



Munkin mieheni on ns työtaakan alla pahoin, tekee järjettömän pitkiä päiviä viikolla ja tekee vloput ylitöitä.Oma työni on suht vaativaa (nyt just muka teen töitä, mutta en enää jaksa ja näemmä sitten surfaan tässä - vieressä toisessa ikkunassa auki se työ, joka pitäisi saada loppuun, että pääsen nukkumaan. hyi mua).



Mene muru nukkumaan :), aamulla näyttää taas paremmalta. Nauti lapsistasi, ota aikaa vloppuna ollaksesi heidän seurassaan. Relaa ruuan suhteen - valmisruokakin toimii. Relaa siivoamisen suhteen - tee yhdessä lasten kanssa, jätä osa tekemättä, palkkaa siivoaja tms. Relaa ylipäänsä arjen suhteen ja yritä lakata olemasta täydellinen :-). (Tämä on suunnattu nyt myös itselleni, aina ei tarvitse suorittaa niin töitä, äitiyttä kuin kodin kunnossa pitoakin.)

olisiko varaa olla kotona? Tai edes osapäivätyössä?

Itse jatkan kotona kuopuksen täyttäessa kolme. Taloudellisesti pärjäämme ihan hyvin ja arjen ja lasten elämän kannalta varmasti paras ratkaisu. En halua tukka putkella päiväkotiin, töihin, päiväkotiin, kauppaan, kotiin elämää. Haluan olla läsnä lasteni elämässä ja kuunnella heitä.



Ehkä myöhemmin kadun, kun on liian myöhäistä palata töihin, mutta joka ei riskiä ota, ei voita. Uskon siis jääväni voitolle.

Olen itse noin kaksivuotiaan kanssa kotona. Kohta vaihdetaan miehen kanssa hoitopestiä ja sitten kun lapsi täyttää kolme hän menee hoitoon. Minulla ei siis vielä kokemusta työssäkäynnin ja perheen yhdistämisestä henkilökohtaista kokemusta ja töihin paluu hieman huolettaa, vallankin asioiden sujuminen sitten kun kummatkin ollaan töissä kun ollaan kummatkin miehen kanssa ehkä turhankin tunnollisia työntekijöitä, josta seuraa väsymystä, stressiä ylitöitä...



Mutta itse kuitenkin jotenkin ajattelen, että aika aikaansa kutakin ja tuntuisi jotenkin hassulta olla täysipäiväisesti kotona esim. viisivuotiaan lapsen kanssa vaikka taloudellsisesti tähän pystyisimmekin (toki sitten eri asia jos perheessä pienempiäkin lapsia, vaikken lukeudukaan ns. virikehoidon vastustajiin). Ja kuitenkin työ on toisaalta mielestäni myös tärkeää ja jotenkin ajattelen, että lasten on hyvä nähdä myös sitä, että vanhemmat käyvät töissä (vaikka toki läsnäolo on heille tärkeämpää).



Kohdallasi tulee mieleen, että olisiko syytä miettiä lyhennettyä työaikaa/työviikkoa? Itse ainakin aion näin tehdä sitten kun lapsi on 3 ja toivoisin, että mies voisi tehdä saman (tuskin kehtaa koska hoitovapaakin on jo melkein skandaali hänen työpaikallaan).



Lisäksi mietin, että voisiko lapsillesi löytyä parempi hoitopaikka? Kuulostaa siltä, että päiväkoti on kokonaisuudessaan jotenkin uupunut tai sitten sinä näet vain sen puolen?



Ja entäpä jos tosiaan tekisitte kotitöitä yhdessä ja ulkoisitte niitä parhaanne mukaan eli esim. syökää ulkona, tätä meillä tehdään nyt jo paljon, on niin mukavaa mielestäni, hankkikaa tarvittaessa siivooja ja ennenkaikkea jos miehesi ei tee kotitöitä velvoita hänetkin niihin. Ja laske myös rennosti vaatimustasoa kodin kunnossapidossa. Lapsesi tarvitsevat sinua enemmän kuin pölypalllot! Ja myös sinä taidat tarvita ihan omaakin aikaa jotta jaksaisit.



Jaksamista!

sairasloman paikka?

Siivouksesta, niin hommaa ainakin se siivooja, siitähän saa kotitalousvähennyksen, meidän siivooja tekee myös ruuat valmiiksi, miksi pitää tehdä kaikki itse, jos on varaa maksaa jollekkin siitä työstä.



Nykyään jo työelämä on jo vedetty niin tiukaksi, että jos jostain voi hellittää, niin edes kotitöistä, jos ei niistä pidä.

tarvitse olla puts plank tai sitten ulkoistat senkin homman. Ruokaa voi tehdä kerralla sen verran, että osa menee pakkaseen ja sieltä lämmitetään silloin kun ei jaksa kokata. Sitten tämä toisten asioiden murehtiminen. Ymmärrän kyllä, että läheisten sairastelu ym. on rankkaa, mutta silti pitäisi pitää mielessä, että älä liikaa murehdi asioita joille et voi mitään. Murehtimalla ne sairaudet eivät parane. Lyhennetty työaika, etäpäivät, työpaikan vaihto lähemmäs voisivat olla lääkkeenä työn kanssa tuskailuun.

eihän tuossa olekkaan mitään järkeä.

Jokainen tekee valintansa omien arvojensa perusteella. Toisille on tärkeää lapset, perhe ja niiden hyvinvointi toisille taas oma työ ja raha.

Itse valitsin lasten parhaan

Ja osittaiseen hoitovapaaseenhan oikeus siihen asti kun pienin pääsee tokalta luokalta. Ja kun molemmat vanhemmat tekevät tämän, lasten päivä lyhenee roimasti.



Ja sitten kotityöt kannattaa ulkoistaa - eli kun on vapaalla on täysillä perheen kanssa.



Näin me ollaan toimittu!



Mutta meillä jaettiin myös vapaat puoliksi, joten kumpikaan ei lojunut kotona vuosikausia.

että tälläkin hetkellä meillä on kotona remonttimies, joka tekee keittiöremppaa. Vanhassa talossa riittää tekemistä.



Remonttityöt kannattaa ulkoistaa! Niistä saa kotitalousvähennyksen - ja onnistuu nopeasti ja kerralla.

Lapset saavat nukkua aamulla niin pitkään kuin tarvii, ei tarvi kuskata ja hakea, hoitaja voi tehdä jotain kotitöitäkin alta pois, pyykit koneeseen tm ja kun tulet kotiin niin on kenties kahvi odottamassa ja taatusti iloisemmat lapset! Aikaa säästyy jo siinä kun ei tarvitse tarhan kautta koukata. Tai AU-pair? Lapset oppisivat vierasta kieltäkin.

Ja mä olen niiiiiin onnekas, kun mun ei näillä näkymin tarvi edes yrittää tuota yhtälöä. Tällä hetkellä oon äitiyslomalla, joten työelämä ei nyt ihan pian ole ajankohtainen asia. Mutta meillä on tulevaisuudessa juurikin tuo monen ehdottama osa-aikatyö suunnitelmissa. Mä en ole niin urasuuntautunut, että sen vuoksi kaipaisin kunnon kokopäivätyötä. Joten ei sitten myöskään haluta perheen elämästä sellaista stressisysteemiä mikä siitä tulisi. Kaikki voivat paremmin, kun yritetään suorittaa vähän vähemmän.



Ja se on mahdollista siksi, että meidän kulutustottumukset ovat melko vaatimattomat. Meidän perheen tulot on n. 40 000 vuodessa, eli ei olla mitään suurituloisia. Mun tuleva osa-aikatyö (joka toivon mukaan löytyy, on mun alalla ihan tavallista) tuo sitten ihan mukavan pikku lisän tuloihin. Ja työ tuo mulle kaipaamaani sisältöä elämään, etten juutu ihan vain näihin kotiympyröihin. Osa-aikatyöstä huolimatta mies voi edelleen panostaa rakkaaseen työhönsä. Siksi mieskin on mun osa-aikaisuuden kannattaja, koska sen turvin hänen itsensä ei tarvi joustaa niin paljon.



Ja mä koen olevani onnekas, kun ollaan miehen kanssa samoilla linjoilla rahan- ja ajankäytön suhteen. Mulle ei stressi sovi yhtään ja tämä systeemi antaa kaiken mitä tarvitaan, mutta ei ota liikaa.

Joka hakee muksut ajoissa päiväkodista, laittaa ruuan ja tekee kotihommia jos ehtii. Joku eläkeläinen olisi tietysti kaikkein paras. Kotitalousvähennystä ei tietenkään saa, mutta sulla on varmaankin hyvä liksa.

mutta sanon vaan että päivääkään en olisi töissä, jos ei olisi pakko.

vaan stessaaminen jostain sellaisesta jolle et voi mitään. Eikö miehen työtaakkaan voi vähentää, että hänkin osallistuisi enemmän?

Mun lapsuudessa yh-äitini joutui käymään vajaan vuoden verran pitkän työmatkan takana vaativassa työssä (=iltaisinkin joskus hommia, kokouksia yms.). Ratkaisu oli hoitoapu kotiin. Aamuisin tuli tuttu lapseton ihminen meille ennen omia töitään. Hän herätteli meidät lapset, laittoi aamupalaa, katsoi vaatteet, tarvittaessa silitti jne., lähetti minut kouluun ja vie töihin mennessään siskon päiväkotiin. Koulun jälkeen menin perhepäivähoitajalle puolikkaalle paikalle, siellä sain välipalaa, tein läksyt, leikin muiden hoitolasten kanssa. Illansuussa toinen tuttu ihminen haki siskon päiväkodista ja minut perhepäivähoitajalta, mentiin kotiin, syötiin, touhuiltiin. Jos äidillä oli tosi pitkä päivä, niin tämä hoitaja laittoi meidät nukkumaankin. Onneksi sitä ei sattunut kovin usein, oli kurjaa jos ei nähnyt äitiä lainkaan koko päivän aikana.

Oli siis todella monimutkainen kuvio! Sikäli oltiin onnekkaita, että kaikki nuo hoitajat oli ihania ihmisiä. Etenkin se aamuisin meitä hoitanut oli ihan tippa linssissä, kun aamuhoidon tarve loppui. Hän piti meitä kuin omina lapsinaan. Iltapäivän perhepäivähoitaja keksi kaikkea kivaa puuhaa, oli sellainen lämmin ja sydämellinen ihminen, joka vapaa-ajallaankin puuhasi hoitolapsilleen jotakin mukavaa ja ilahduttavaa (joskus mm. ompeli t-paitoja jne.).

Joka hakee muksut ajoissa päiväkodista, laittaa ruuan ja tekee kotihommia jos ehtii. Joku eläkeläinen olisi tietysti kaikkein paras. Kotitalousvähennystä ei tietenkään saa, mutta sulla on varmaankin hyvä liksa.

Nykyään moni tuntuu suihkivan paikasta toiseen tukka putkella pysähtymättä miettimään, MIKSI. Voisiko aamulla nousta 15 min. aikaisemmin ja ottaa lähdön rauhallisemmin, miksei töistä voi lähteä vähän aiemmin ettei tule kiire päiväkodille, tarvitseeko koko ajan hosua ja toheltaa? MOnesti jo se, että muistaa hengittää syvään ja rauhallisesti ja miettiä, tarvitseeko tässä tilanteessa nyt oikeasti niin kauheasti kiirehtiä, montako minuuttia siinä oikeastaan voittaa että koko ajan hoputtaa lapsia ja kiirehtii omia askeliaan, auttaa.



Ja kyllä, minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta ja käyn täyspäiväisesti töissä. Ehdin harrastaa, meillä on aina siistiä, harvoin syömme eineksiä. Silti en koe, että arkemme olisi hektistä ja lapsilta olisi ilo pois. Päinvastoin, teemme paljon perheenä niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Kun tekee enemmän mutta hosuu vähemmän, ehtii.

Kaikki työt eivät ole yhtä kiireisiä.



Ja työmatka, matka hoitopaikkaan jne. vaikuttavat myös. Jos työpaikka on vieressä jne. pääsee hieman helpommalla kuin jos työmatkaa on tunti ruuhkassa.



Että saa sitä järkeäänkin käyttää... Vai oletko ollut niin kauan simppelissä työssä, ettei sitä löydy enää?

Monet tekee tuota ruuhkaa itselleen ihan tahallaan ja sitten valittaa.

Pakko ei ole edetä urallaan silloin kun lapset on päiväkoti-ikäisiä sillä työvuosia on vielä kymmeniä edessä. Pakko ei ole osallistua Lions Clubin toimintaan ja hankkiutua siinäkin puuhassa johonkin vastuulliseen asemaan. Sinne virkkauskurssille ei ole pakko mennä joka viikko. Mieskin voi tehdä jotain.



Mä olen kuunnellut tätä nirinää ja narinaa niin paljon että sanon kohta topakasti niille :)