tässä teille kaikille jotka valitatte äitiyden rankkuutta.

Rutinamammoille mietitävää.

kaikesta valitetaan ja vauvat ja lapset ovat niin kamalia ja vievät kaiken ajan. ja toiselle ne yöt valvottava lapsi olisi se kaikista paras asia maailmassa.

Miten yhden rankkuus olisi toiselta pois? Kaikilla on omat murheensa. Omat murheethan tuollekin täkeimpiä ovat eikä hänkään muita ymmärrä.

Tätä en vain ymmärrä.



"Miksi ihmeessä sitten ystäväni luulevat, että minä olisin oikea henkilö kuuntelemaan heidän rutinaansa lapsistaan? Miksi minulta heruisi sympatiaa valvotuista öistä tai siivoamattomasta huushollista? Ja miksi ihmeessä minä, jolle niitä lapsia ei toiveista huolimatta ole annettu, haluaisin kuulla valitusta oman ajan puutteesta? Minulle kun parasta laatuaikaa olisi saada olla kotona lasten ja mieheni kanssa viettämässä perheen yhteistä aikaa. Ja minkä takia ystävieni mielestä minä en saisi yrittää nauttia elämästäni sellaisena, kuin se on? Miksen saisi nauttia viinistä, pitkistä unista tai pitää kotiani tip-top-siistinä? Siksikö, kun hekään eivät voi niin tehdä? Iloitsen ystävieni raskausuutisista. Siitä en iloitse, kun he valittavat tukalaa oloaan loppuraskaudessa, kun minä en mitään muuta mieluummin haluaisi kuin olla raskaana."



Jos on oikea ystävä, se jaksaa ymmärtää ja kuunnella valituksia myös siitä lapsiperhe-elämästä, vaikka itsellä ei olisi omia lapsia. Enkä ymmärrä miksi ei saisi valittaa loppuraskauden kaameudesta. Se kun voi tosiaan olla ihan kamalaa, vaikka palkintona saakin oman vauvan. Itselläni raskaudet on olleet elämäni vaikeinta aikaa. Kamalaa jos en olisi saanut purkaa sitä lapsettomalle parhaalle ystävälleni.



Siinä olen samaa mieltä, että myös kirjoittajalla on lapsettoman samanlainen oikeus tuntea väsymystä ja toisaalta myös nauttia elämästä sellaisena kuin se hänelle avautuu.

Luin tuon ekan sivun ja tuli sellainen olo, etten halua tietää enempää. Et halua kuunnella niin sanottujen ystäviesi henkilökohtaisia asioita, jos ne eivät koskettele sinun maailmaasi.



On ihan luonnollista välillä kyllästyä lapsiin ja ukkoonsa ja sanoa se ääneenkin. Sinun kohdallasi ystävien täytyisi siis tietää varoa sanojaan monessa asiassa.



Katkeraa.

lapseni oli vuoden nukkunut tosi lyhyitä pätkäunia, sairasteli jne. olin niin väsynyt, että ei se väsymys vähentynyt yhtään, vaikka kaverilla oli erittäin vakavasti sairas lapsi. Ja toinen kaveri lapseton.



Tottakai olin onnellinen tuolloinkin omasta lapsestani ja tunsin suurta sympatiaa kavereitani kohtaan. Mutta ihan yhtä vaikeaa oli herätä aamulla, kun silmiä ei meinannut pystyä pitämään auki ja väsytti niin, ettei tiennyt mitä on tekemässä tai onko syönyt koko päivänä vai ei. Ei se minua yhtään virkeämmäksi saanut, vaikka tiesin, että muilla on vielä vaikeampaa.

kyllä se varmaan pitää masentua vaan yksin kun ei enää ystävillekään voi ongelmistaan kertoa? Valitettavasti lapsiperheilläkin niitä ongelmia kuitenkin on ja niiden pitäminen sisällä ei ole aina hyvä juttu. En jaksa lapsettomien liiallista paapomista. Ymmärrän että on kamala juttu ja tuntuu pahalta mutta liika on liikaa. Lapseton ei vaan oikeasti ymmärrä että se raskaana olo tai elämä lasten kanssa ei ole aina ruusuilla tanssimista. Tuskin itsekään hymyilisi alituiseen vaikkapa monen kuukauden oksentelun jälkeen tms. Inhottavaa että kateus voittaa myötäelämiskyvyn.

puolensa kullakin. Itse lapsettomuudesta usean vuoden kärsineenä ja sitten lopulta lapsen saatuani, on se äitiys silti ollut rankkaa, esim koliikkivauvan äitinä oli kamalaa. Synnytyksessä repesin niin pahoin, etten voinut istua kuin vasta vauvan ollessa 3kk. Samaan aikaan lapsi rauhoittui hetkeksi vain, jos oli sylissä ja hyssyteltiin.



Kokeilkaapa, miltä tuntuu hartioissa hyssytellä 5-6 kg perunasäkkiä edes yksi yö, niin ettet edes istu välillä.



Asiaa pahensi vielä huonohko kunto, joka oli aiheutunut 7:lla kuulla tehtyyn leikkaukseen minulle.



Miehestä taas ei ollut tuossa vaiheessa apua, kun joutui auto-onnettomuuteen.



Rehellisesti täytyy sanoa, että tuolloin välillä ihmettelin, että tätäkö olin tosissani monet vuodet toivonut.

Joskus kun tuntuu, että se rutina on jotenkin hyväksyttävämpää kuin auvoisen onnen toitottaminen.

Oikeasti olen aika tyytyväinen lapsiperhe arkeemme mutta kun kerran tapana on, että rutistaan niin rutisen sitten.



Toisaalta saatan esim. lapsettoman ystäväni kuullen rutista vain siksi, että hänelle tulisi parempi mieli. Että hän ajattelisi, että eipä tuo lapsiperheen elämä niin auvoiselta näytä, että kai mulla on sittenkin paremmin pullat uunissa. Ymmärrätkö?

puolensa kullakin. Itse lapsettomuudesta usean vuoden kärsineenä ja sitten lopulta lapsen saatuani, on se äitiys silti ollut rankkaa, esim koliikkivauvan äitinä oli kamalaa. Synnytyksessä repesin niin pahoin, etten voinut istua kuin vasta vauvan ollessa 3kk. Samaan aikaan lapsi rauhoittui hetkeksi vain, jos oli sylissä ja hyssyteltiin.

Kokeilkaapa, miltä tuntuu hartioissa hyssytellä 5-6 kg perunasäkkiä edes yksi yö, niin ettet edes istu välillä.

Asiaa pahensi vielä huonohko kunto, joka oli aiheutunut 7:lla kuulla tehtyyn leikkaukseen minulle.

Miehestä taas ei ollut tuossa vaiheessa apua, kun joutui auto-onnettomuuteen.

Rehellisesti täytyy sanoa, että tuolloin välillä ihmettelin, että tätäkö olin tosissani monet vuodet toivonut.

Meillä ei sentään lapsettomuutta, mutta muuten sangen hartaasti toivottu lapsi. Ei ihan samoja juttuja ollut, mutta kokonaisuutena aika vastaavaa meillä oli kaikkine tapahtumineen. Mä niin muistan tuon tunteen: Sitä on onnellinen lapsestaan, mutta ihmettelee samalla, että mitä ja miksi mä tätä niin halusinkaan:D

t. 7

Kaikilla on oikeus tuntea ja käydä läpi ihan normaalielämään liittyviä tunteita. Tunteiden tukahduttaminen ja jatkuva syyllisyyden kasaaminen johtaa suurempiin ongelmiin. Ei meidän äitien pidä korvata satunnaista normaalia uupumuksen tunnetta häpeällä tai nöyryydellä sen vuoksi että sinulla tai kaltaisillasi naisilla ei ole lapsia. Olet itse nyt syyttämässä muita asioista joille he eivät voi mitään. Yritän itse olla syyllistymättä samaan, sillä se on tosi väärin muita kohtaan.

t. erityislapsen äiti

Kaikilla on oikeus tuntea ja käydä läpi ihan normaalielämään liittyviä tunteita. Tunteiden tukahduttaminen ja jatkuva syyllisyyden kasaaminen johtaa suurempiin ongelmiin. Ei meidän äitien pidä korvata satunnaista normaalia uupumuksen tunnetta häpeällä tai nöyryydellä sen vuoksi että sinulla tai kaltaisillasi naisilla ei ole lapsia. Olet itse nyt syyttämässä muita asioista joille he eivät voi mitään. Yritän itse olla syyllistymättä samaan, sillä se on tosi väärin muita kohtaan.

t. erityislapsen äiti

peukuttaa, niin tälle antaisin peukkua. Tämä oli todella hyvin sanottu.

t. 7

ystävilleen omista turhautumisistaan, ikävistä asioistaan, harmituksistaan, väsymisestään. Hienotunteisuutta tietenkin tarvitaan. Meidän ystäväpiirissä (6 naista yhteensä) ei voi puhua (lue valittaa) seuraavista asioista, ettei kukaan loukkaantuisi:



-lapsista (yksi lapseton ja yksi vela) eikä



-vastaavasti lapsettoman elämästä, johon kuuluu paljon leffoja, teatteria, musiikinautintoja, ravintolaillallisia (ne perheelliset pahoittavat mielensä)



- painosta (yksi lihava ja liian laiha)



- ruoasta (keliaakikko ja ruoka-ainellergikko)



-lemmikkieläimistä (allerginen)



- Matkoista (yksi työtön ja yh)



- työstä (työtön)



- vapaa-ajasta (yhdellä yh:lla ei omaa aikaa, erityislapsi ja tällä hetkellä pakko painaa ylitöitä)



- omista vanhemmista (kaksi menettänyt vanhempansa jo ihan pieninä)



- terapiasta ( yhdellä ei ole omien sanojensa mukaan uskallusta vielä mennä terapiaan)



- lääkäreistä (yhden ex on lääkäri, tulee pahat tunteet)



-Koulutuksesta (yksi ei ole akateemisesti lahjakas, eikä ole päässyt muutamaankaan kolutukseen, mihin olisi halunnut)



- Omakotitalostaan (kaikilla ei ole varaa)



- Kerrostalosta (yhdellä syttyi kerrostalossa tulipalo)



- Miehistään (yh)



- terveydestä (yksi sairastaa syöpää)



- Omasta uskonnostaan (ateisti)



- ateismista (yksi on diakoni)



- maahanmuuttajista (yhden puoliso on mamu)



- ulkomailla asumisesta (kaikilla ei mahdollisuuksia)





Säästä voimme toistaiseksi keskustella. tapaamiset ovat jostain syystä hyvin lyhyitä, noin 5 minuuttia kerrallaan.

omaan napaan tuijottelijoina.Olin itsekin omaan napaan tuijottelija parikymppisenä, mutta lasten tulessa sekin asia korjaantui itsestään.



Lapseton loukkaantuu kaikkeen lapsiin liittyvistä asioista. Jos kertoo iloisia asioita lapsista ja lapsiperhearjesta niin on ajattelematon ja loukkaa lapsetonta joka jää tästä paitsi. Jos taas kertoo negatiivisia asioita lapsiperhearjesta niin on taas ajattelematon koska lapseton osaisi nauttia siitä eikä turhista rutisisi. Mistä lapsettoman kanssa voi puhua, ettei ne aina loukkaantuisi verisesti kaikesta... säästä ehkä?



Ja lyön tonnin vetoa, että jos tämäkin lapseton saa joskus lapsen, niin ihan samaa rutinaa väsymyksestä ja jaksamisesta alkaa kuulua sieltäkin. Sellasta äitiä ei olekaan joka aina jaksaa hymyssä suin.



Anteeksi ja kiitos, menen nukkumaan.

On varmaan rankkaa olla ilman lasta.



Mutta omat murheet on myös lapsellisilla, rankkaa on myös lapsen kanssa. Lapsen kanssa oleminen ei ole pelkkää palleroisen punaposkisen söpövauvan naurattamista ja pikkumasun pärisyttelyä sunnuntaiaamuna.

omaan napaan tuijottelijoina.Olin itsekin omaan napaan tuijottelija parikymppisenä, mutta lasten tulessa sekin asia korjaantui itsestään. Lapseton loukkaantuu kaikkeen lapsiin liittyvistä

Jahas että automaattisesti jos lapseton valittaa pahaa oloaan niin hän on omaan napaan tuijottelija jonka pitäisi vaan kasvaa aikuiseksi ja saada lapsi niin "paranisi" tästä niin kuin sinä?? Se että on lapseton ja kärsii asiasta ei tarkoita että on pelkkä omaan napaan tuijottelija. Eikö sama asia olisi jos perheellinen kitisee lapsistaan niin eikö hänkin ole sitten omaan napaan tuijottelija?

Itseäni ärsyttää eniten se että perhe-elämästä tehdään niin negatiivista, varsinkin naiset usein haluavat antaa elämästään vielä totuutta rankemmankin kuvan, ikään kuin pitäisi ympäristöltä ansaita kunniamerkkejä että "jaksaa omaan perheettään"... Joo tietenkin kaikilla meistä on rankkaa välillä mutta miten tuntuu siltä että ne kenellä on lapsia oikein korostavat sitä...

On varmaan rankkaa olla ilman lasta. Mutta omat murheet on myös lapsellisilla, rankkaa on myös lapsen kanssa. Lapsen kanssa oleminen ei ole pelkkää palleroisen punaposkisen söpövauvan naurattamista ja pikkumasun pärisyttelyä sunnuntaiaamuna.

Eli jos on lapsi niin saa valittaa mutta jos lapseton valittaa niin se ei ole hyväksyttävää vaan tulee kommenttia "Mä en taas kestä tätä lapsettomien valitusta"... Tosi reilua :)

On varmaan rankkaa olla ilman lasta. Mutta omat murheet on myös lapsellisilla, rankkaa on myös lapsen kanssa. Lapsen kanssa oleminen ei ole pelkkää palleroisen punaposkisen söpövauvan naurattamista ja pikkumasun pärisyttelyä sunnuntaiaamuna.

Eli jos on lapsi niin saa valittaa mutta jos lapseton valittaa niin se ei ole hyväksyttävää vaan tulee kommenttia "Mä en taas kestä tätä lapsettomien valitusta"... Tosi reilua :)

Ah kuinka jotkut ovat niin herkullisen sokeita omalle käytökselleen :DDD.

Vai jos blogin kirjoittaja saisi yllärikolmoset, niin hänkö ei kertaakaan sanoisi, että "saisipa nukkua edes muutaman tunnin putkeen", jos kaikki 3 lasta huutavat ekan vuoden 24/7?



Niinpä niin. Minäkin joskus itkin sydänverellä kaipuutani saada lapsia. Nyt niitä on neljä, enkä ole kohta viiteen vuoteen nukkunut heräämättä 4-20 kertaa yössä. Joten ei tässä ihan aina jaksa olla mikään happy-go-lucky.

ystävilleen omista turhautumisistaan, ikävistä asioistaan, harmituksistaan, väsymisestään. Hienotunteisuutta tietenkin tarvitaan. Meidän ystäväpiirissä (6 naista yhteensä) ei voi puhua (lue valittaa) seuraavista asioista, ettei kukaan loukkaantuisi: -lapsista (yksi lapseton ja yksi vela) eikä -vastaavasti lapsettoman elämästä, johon kuuluu paljon leffoja, teatteria, musiikinautintoja, ravintolaillallisia (ne perheelliset pahoittavat mielensä) - painosta (yksi lihava ja liian laiha) - ruoasta (keliaakikko ja ruoka-ainellergikko) -lemmikkieläimistä (allerginen) - Matkoista (yksi työtön ja yh) - työstä (työtön) - vapaa-ajasta (yhdellä yh:lla ei omaa aikaa, erityislapsi ja tällä hetkellä pakko painaa ylitöitä) - omista vanhemmista (kaksi menettänyt vanhempansa jo ihan pieninä) - terapiasta ( yhdellä ei ole omien sanojensa mukaan uskallusta vielä mennä terapiaan) - lääkäreistä (yhden ex on lääkäri, tulee pahat tunteet) -Koulutuksesta (yksi ei ole akateemisesti lahjakas, eikä ole päässyt muutamaankaan kolutukseen, mihin olisi halunnut) - Omakotitalostaan (kaikilla ei ole varaa) - Kerrostalosta (yhdellä syttyi kerrostalossa tulipalo) - Miehistään (yh) - terveydestä (yksi sairastaa syöpää) - Omasta uskonnostaan (ateisti) - ateismista (yksi on diakoni) - maahanmuuttajista (yhden puoliso on mamu) - ulkomailla asumisesta (kaikilla ei mahdollisuuksia) Säästä voimme toistaiseksi keskustella. tapaamiset ovat jostain syystä hyvin lyhyitä, noin 5 minuuttia kerrallaan.