Anoppi ja appi muuttamassa samalla paikkakunnalle, APUA!

No mitäpä jos -aikuisia ihmisiä kun olette- ette tästä lähin tilittäisi heille asioitanne.



Kun haluatte tehdä remppaa niin tietenkin teette just niinkuin itse haluatte OMASSA KODISSANNE, kun ostatte jotain isompaa niin ostatte, kerrotte ehkä niin halutessanne jälkeenpäin, jos kerrotte. Minkäänlaista velvoitetta kun siihen ei ole.



Tuollaiset ihmiset eivät auta, he jyräävät. Tuollaiset ihmiset käyttävät avuliaisuutta tekosyynä muiden alistamiselle tahtoonsa. Mutta teidän tupa teidän lupa, appivanhemmat omalle paikalleen!

tehdä selväksi kuinka usein voivat tulla kylään tms. Se on ihan itsestäsi ja miehestäsi kiinni, te olette ne henkilöt jotka päättävät nämä asiat.

Mun miehen vanhemmat asuvat 2 km päässä meiltä, anoppi on epäkohtelias hössö, joten he käyvät meillä kylässä pari kertaa kuussa ja ovat aina muutaman tunnin. Anoppia harmittaa selvästi etteivät näe lastenlastaan useammin, mutta eivät näe munkaan porukat jotka asuvat 100 km päässä, ei miehen vanhemmat ole yhtään oikeutettuja näkemään meitä useammin, plus ne on ärsyttäviä mun ja miehen mielestä.

Mun anoppi on kanssa hössö ja soittaa heti jos ei ole viikkoon nähnyt meidän esikoista. Soittaa usein pari kertaa viikossa saako tulla hakemaan esikoisen sinne leikkimään. Sinäänsä olen todella onnellinen että anoppi jaksaa ja haluaa touhuta esikoisen kanssa mutta jostain syystä ei koskaan pyydä kuopusta kylään. Katsoo kyllä kuopuksen perään jos pyydetään mutta oma-aloitteista toimintaa ei ole ollenkaan.



Tee selväksi heti mitkä on sopivat kyläily välit tai pistä miehesi kertomaan niistä. Ei se ole teidän velvollisuus hyysätä niitä kaiken aikaa.

Hienoa, että isovanhemmat haluavat olla mukana lapsenlastensa elämässä ja auttaa perhettä. Tosin jos teillä on ongelmalliset välit niin kannattaa tehdä rajat selviksi, mutta ihan oikeasti lähellä asuvat isovanhemmat ovat monesti ihan kullanarvoinen apu. Esim. sitten kun lapsi on kulussa hänen ei tarvitsisi lähteä yksin kouluun aamuisin tai olla yksin iltapäiviä kun olisi turvallinen tuttu paikka minne mennä. Melkeinpä olen kateellinen tuollaisista isovanhemmista.

minä en suostuisi asumaan edes omien vanhempieni kanssa samalla paikkakunnalla, vaikka välimme ovat kunnossa.

Lapsille on aina kiva tuntea juurensa, jne. Sitten kun sulla on esim. 10 kk eroahdistuikäinen kuopus puntissa ja esikoista harmittaa, kun isommaksi kasvanut vauva sotkee leikit, niin voitte olla iloisiakin siitä, että esikoinen voi joustavasti lähteä mummolaan leikkimään puoleksi päiväksi. Ja silloin kun sulla on 2 v ja vastasyntynyt, saatat myös olla jonkun pahan yön jälkeen ikionnellinen, jos anoppi ottaa vauvan vaunuissa ulos 2 tunniksi ja appi vie 2-vuotiaan hiekkalaatikolle, ja sinä voit ottaa päiväunet kuulostelematta toisella korvalla vauvaa.

Ihan pienten lasten kanssa isovanhemmat voivat auttaa tietysti eniten, jos välit ovat hyvät ja voidaan olla samassa asunnossa, mutta leikki-iäiset voivat LÄHTEÄ MUMMOLAAN ja se on joskus ihanaa!

Siis: älä luovu kotirauhasta, mutta ole aikuinen ja joustava, ole itse kohtelias, älä ole mustasukkainen miehestäsi äläkä lapsistasi.

Itse kaltoinkohdeltuna miniänä kerran päätin, että en enää odota ikinä saavani appivanhemmilta itse mitään kivaa, mutta siedän heitä tyynesti, jotta en vie mieheltä vanhempia ja lapsilta isovanhempia. Ja kaikki kääntyi suht hyväksi. Ovat he edelleenkin joskus inhottavia, mutta eivät lapsille, ja mies ja minä ollaan jo opittu sihtautumaan siihen niin, että meillä ei mene siihen enää psyykkistä energiaa.

oma asenteesi. Ellet muuta sitä, et selviäkään.

ja toimii hyvin! Saa apua puolin ja toisin aina kun tarve ja lapsellekin on kiva, kun voi tavata isovanhempia arjessa eikä aina jossain erikseen järjestetyssä tilaisuudessa. Hoitoapua saa tarvittaessa. Mä oon järjestelyyn tosi tyytyväinen.



Jos he puuttuvat liiaksi teidän asioihin, sanot ystävällisesti mutta suoraan, mihin voi puuttua ja mihin ei.

Kuulostaa haastavalta. Onko appivanhemmilla mitään omaa elämää uudessa kaupungissa, ap, vai muuttavatko he sinne vain saadakseen elämään sisältöä teidän kauttanne? Jos ovat aktiivisia eläkeläisiä, voivat nopeastikin tutustua uusiin ihmisiin ja saada omaa tekemistä. Muuten teidän elämänne voi käydä aika raskaaksi - ellette laita rajoja ja sitten vain kestä sitä väistämätöntä mielipahaa, jonka ne aiheuttavat.

Sinänsä hienoa, että vanhat ihmiset lähtevät muuttamaan tuttuja kuvioitaan.

Mun appivanhemmat asuu n. 100 km:n päässä ja meillä on hyvät välit. Kun ne tulee meillä käymään, ne menee aika haipakkaa, tapaavat vanhoja työ- ja opiskelukavereita, käyvät teatterissa jne. Ehtivät kyllä seurustella meidän ja lastenlasten kanssakin. Ymmärrän hyvin, heidän kotona maalla ei ole tarjolla niin paljon huvituksia :)

Et ehkä sitä nyt näe mutta kun lapsesi menevät päivähoitoon ja edelleen kouluun, uskoisin että tulet todella kiittelemään appivanhempien lähellä asumista. lapsille on hoitajat lähellä, koulun jälkeen lapsi voi vaikka itse kävellä mummolaan. Mummojen lähellä asuminen helpottaa ainakin meillä arkea todella paljon. Hoitavat lasta tämän ollessa toipilaana, auttavat harrastuksiin viemisissä jne.



Etsi tilanteesta hyödyt, älä ajattele liian negatiivisesti.

pojan synttäreillä 3 vuotta sitten ja ollaan asuttu samassa kaupungisa. Minä en ole hirveän halukas tyttärienkään perheissä käymäään. Lapset perheineen käyvät meillä useinkin, ollaan aina oltu sovussa.

muistaa tuo, että isommista hankinnoista on kerrottava vasta kun ne on tehty. Kiitos!



-Ap

Se tietää sitten myös isovanhempien hoitoa, kun heidän vointinsa menee niin huonoksi etteivät he itse enää pärjää.

Kiitos kaikille viesteistä.



Kirjoittaja nro 9: Appivanhemmat muuttavat juurikin meidän vuoksi. Heillä ei ole mitään harrastuksia. Ei sukulaisia eikä tuttavia täällä päin. Anoppi sanoi ihan suoraan, että muuttavat jotta saavat olla lähellä meidän lapsia.



Eli sen vuoksi pahoin pelkään, että ongelmia on tulossa hirvittävä määrä. Ovat vielä hyvä kuntoisia ja heillä on ollut suuri piha mitä hoitaa.



Nyt sekin jäisi muuton myötä pois joten heillä ei todellakana ole muuta kuin aikaa.



Olen yrittänyt ajatella myös hyviä puolia mutta tuntuu hankalalle. En pysty niitä tältä ahdistukseltani ainakaan vielä ajatella kunnolla. Saati sitten iloita niistä

et ota vastaan kun tulevat "yllätyskäynnille", et käytä apuna, etkä anna avaimia, kutsut aina tiukasti käymään vain ennakkokutsulla ja kun ovat teillä, ovat selkeästi vieraita - et siis laske makuuhuoneisiin, kaapeille tms.

Onneksi minulla on hyvät välit appivanhempiini ja myöskin omiini. Molemmat käyvät meillä yhtä paljon, riippuu kuukaudesta, mutta n. keskimäärin kerran viikossa.



Toiset asuvat kilometrin päässä, toiset kolmenkymmenen.



Minusta on ihanaa kun anoppi auttaa pihatöissä, ja hoitaa silloin tällöin lapsiamme. Onpa sanonut että kun menen takas töihin, voisi hän alkaa hoitamaan lapsiamme. On siis juuri jäänyt eläkkeelle. Sitä mietimme vielä, sillä tahdon että hänelle jää omaakin aikaa, kun on ikänsä niin paljon työtä tehnyt.



Molemmin puolin autetaan miten pystytään. Anoppi ompelee meille verhot, me haravoidaan niiden apuna.. Ollaan paljon tekemisissä, mutta on myös omat elämät. Mummot eivät ole ilmasia lapsenvahteja. Tosin meillä mummot vaatii saada lapsia hoitoon, joten sikäli hyvässä asemassa ollaan. Ja ennen kaikkea, mikä rikkaus lapsille saada tavata isovanhemmpiaan usein! Meillä oli itsellä aikeena muuttaa parinsadan kilometrin päähän mummoloista, mut tulimme järkiimme. Itse olen kasvanut ilman minkäänlaista yhteyttä isovanhempiini. Haluan että omani oppivat tuntemaan isovanhempansa. Ja kyllä heillä läheinen suhde onkin!

Sinulla ei ole oikeutta estää miestäsi ja tämän vanhempia toimimasta haluamallaan tavalla. Oman napasi ympärillä voit hyöriä vaikka miten pitkään, mutta et voi sanella ehtoja puolisollesi.



Eli suhtaudut appivanhempiisi ystävällisesti, ilahtuneesti ja arvostaen sitä, että miehelläsi on hyvät yhteydet vanhempiinsa. Tai sitten vastavuoroisesti annat miehen rajoittaa sinun elämääsi esim. kieltämällä kaikki harrastuksesi. Jos sinä voi sanella miehelle, mitä tämä saa tehdä ja kenen kanssa puhua ja aikaansa viettää, koskee sama oikeus miestäsi.



Yksinäistä loppuelämää :-)

Onko hän yhtä huolissaan ja ahdistunut? Oletko kertonut tunteistasi hänelle? Jos molemmat olette yhtä mieltä siitä, että ette halua appivanhempien teitä ihan niin paljon auttavan niin kannattaisikohan siitä puhua ennen kuin he muuttavat? He kuvittelevat tekevänsä teille suuren palveluksen ja jättävät koko entisen elämänsä taakseen (?) ja muuttavat teidän vuoksenne vieraalle paikkakunnalle. Jos vasta siinä vaiheessa totuus valkenee heille, että te ette haluakaan olla ihan niin paljon tekemisissä, niin pettymys on varmasti paljon suurempi, kuin jos sanotte asiasta jo nyt ennen kuin mitään peruuttamatonta on päässyt tapahtumaan.

Ihana ajatus appivanhemmilta, he selvästi pitävät teistä kun haluavat lähelle. Ja lisäksi he ikänsä puolesta varmasti haluavat olla lähellä poikaansa josta saavat apua iän karttuessa lisää.



Kysy ihan avoimesti, että kuinka usein he ovat aikeissa tavata teitä, ja sano suoraan jos heidän vastauksensa on aivan liian tiheä tahti.



Sano myös avuntuputtamisesta että kiitos kovasti mutta ette halua apua pihanhoitamisessa, vaan haluatte että te saatte ihan itse laittaa teidän oman pihanne juuri sellaiseksi kuin te itse haluatte.

Ja että ette tarvitse lapsenhoitoa avuksi, mutta jos isovanhemmat haluavat viettää aikaa lastenlasten kanssa muuten vain, niin kyllä se teille sopii, että tervetuloa vaan hakemaan lapset vaikka leikkipuistoon vietäväksi.



Älä nyt vielä revi pelihousujasi, kun ei ole aihetta. Tsemppiä!

Onhan heistä varmasti sitten apua kun lapset on isompia, mutta ymmärrän kyllä, että vauva ja taapero-vaiheessa voi ahdistaa, kun sitä haluaisi rauhassa itse tutustua omiin kullannuppuihinsa ja viettää miehen vapaat oman perheen kesken.



No mut sanot sitten aina, kun siltä tuntuu, että haluatte viettää esim.seuraavan vlopun oman perheen kesken. Tuollaisen vlopun jälkeen jaksaa taas appivanhempia...