Lue keskustelun säännöt.
Pakkoajatuksia omaavat!
30.03.2011 |
Minkälaista apua olette saaneet pakonomaisiin ajatuksiin, mielikuviin? Onko lääkäri suhtautunut vakavasti ongelmaanne? Itselläni on pakkoajatuksia, neurooseja, jotka suuresti vaivaavat ja täyttävät pään. Saatan esimerkiksi "keksi"ä ulkonäössäni jotain, jota syynään pakonomaisesti monta kertaa päivässä ja ajatus täyttää pääni. En ole kehdannut tästä puhua kenellekään. Masennuslääkkeitä olen syönyt välillä ihan ahdistukseen.
Kommentit (3)
Juuri tuollaista on minullakin. Keksin uuden jos entisestä pääsen eroon. Nyt "päällä" lapseen liittyvä neuroosi (hänen ulkonäköönsä) jonka tiedän olevan ihan hullu, mutta joka vaivaa koko ajan ja vie energiaani. Yleensä "onneksi" pohdin vain itseäni joten kukaan muu ei suuremmin joudu kärsimään. En kehtaa edes hakeutua psykiatrille näin typerästä vaivasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että terapiasta saisi apua näihin ajatuksiin. Mennään molemmat terapiaan sitten myöhemmin. Kaikki kivat askartelut, sisustamiset, kirjoittelu, liikunta jne. pitää ajatukset kurissa, eikö? Ja tärkeintä, että itse tietää ajatuksien olevan pakkoajatuksia. Muista tosiaan muistuttaa tästä itsellesi aina välillä! Ihanaa kun tulee kesä, moikka:) T.2
vaikka mistä pakkoajatuksista. Uskoin esim. hampaideni menneen vinoon, reikiintyneen ja kiillon tuhoutuneen raskauden aikana ja jälkeen. Hampaitani vihloi niin jumalattomasti, että söin siihen välillä panacodeja. Menin hammaslääkärille joka tarkisti hampaani ja käski relata vähän. Tämä meni ohi. Lasken kaloreita ja olen tehnyt sitä lähes koko elämäni, tämä tuskin menee ohi ilman terapiaa. Teimme toisen lapsemme ivf:llä koska en tule raskaaksi pakonomaisen syömisieni tarkkailun takia. Lääkäri suositteli psykoterapiaa. Esimerkkejä on enemmän kuin jaksan muistaa. Kaikki menevät ajan kanssa ohi tai keksin jonkun uuden pakkomielteen tilalle. Ajattelen, että tämä on minulle luontaista ja osa persoonaani enkä ota stressiä. Pystyn kyllä pitämään itseni kurissa, olen älykäs ja omalla sarallani menestynyt. Tosin vasta 30 v, uskon että jossain vaiheessa haen terapiasta apua kun väsyn ajatuksiini.