Olisko teidänmielestänne kiva ajatus (yllätysjuhlista)
Heipä hei!
Olen ajatellut järjestää mieheni siskolle tervetuliais kekkerit, kun hän monen vuoden jälkeen muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa.
Miehen sisko on nähnyt minun vuokseni todella paljon vaivaa viimeisen parin vuoden aikana, järjesti polttarit, oli kaasona häissä, piti vauvakutsut kun odotin esikoistani ja nyt on sellainen olo että on minun vuoroni tehdä hänelle jotain.
Hän ei ole vielä löytänyt asuntoa täältä ja hän muuttaakin äitinsä luo siksi aikaa ennenkuin asunnon löytää, eikä hän siksi voi pitää mitään varsinaisia tupareita ja siksi ajattelin hänet tälläisillä yllättää.
Ohjelmaa ei illalle ole suunniteltu, saunomisen ja virvokkeiden nauttimisen lisäksi ;)
Ainoa spesiaali juttu mitä mietein illalle on se että varaisin jonkun tekemään mieheni siskolle iltameikin ja kampauksen, kun hän parturi-kampaajana on usein tuskaillut, että hän niin harvoin ehtii itseään laittaa oikein kunnolla mihinkään juhliin, kun yleensä hän on se ketä pynttää muita. Hän teki mm. minun hääkampaukseni ja laittoi hiukseni poikamme ristiäisiin.. Nyt siis ajattelin, että olisi hänen vuoronsa :)
Olen jo saanut anopin hoitamaan poikaamme, ja miehen siskon buukkaan samalle päivälle lapsenhoito hommiin mikä nyt tietysti on vain tekosyy saada hänet meille ilman että hän alkaa epäilemään mitään :D
Mitäs mieltä olisitteko tälläisestä? Tykkäisittekö te, jos tälläiset joku teille järjestäisi.
Kommentit (18)
tai teatterissa tai elokuvissa, mikä nyt sattuu olemaan hänen tyylistään?
Vielä jotain spesiaalia hemmottelua, niinkun just joku safka (pienessa krapulassa?) tai sitten hieronta..
En oikein tiedä että miten tuo ravintolassa käynti onnistuisi silloin The iltana, kun en haluaisi muita vieraita vaatia sellaisia maksamaan (siis syömistä ravintolassa) ja kauhean vaikea sinne on etukäteenkään mennä, kun idea on juuri se, että mieheni sisko tulisi meille hoitamaan poikaamme ja yllättäen täällä olisikin hänen ystäviään ja komiat pirkeet :)
Ap
Eiköhän se ohjelma ole siinä että olette teillä, syötte, saunotte, vaihdatte kuulumisia ym. Seuraavana aamuna brussille ravintolaan.
tai teatterissa tai elokuvissa, mikä nyt sattuu olemaan hänen tyylistään?
Vielä jotain spesiaalia hemmottelua, niinkun just joku safka (pienessa krapulassa?) tai sitten hieronta..
En oikein tiedä että miten tuo ravintolassa käynti onnistuisi silloin The iltana, kun en haluaisi muita vieraita vaatia sellaisia maksamaan (siis syömistä ravintolassa) ja kauhean vaikea sinne on etukäteenkään mennä, kun idea on juuri se, että mieheni sisko tulisi meille hoitamaan poikaamme ja yllättäen täällä olisikin hänen ystäviään ja komiat pirkeet :)
Ap
Kampaus/meikki ideasta?
Lähinnä vain mietityttää, että jos sitä ei sitten tulekkaan lähdettyä illalla mihinkään, niin onko sitten vähän turhaan?
Omaa lähtemistäni lähinnä epäilen.. Kun minun nyt täytyy kuitenkin suht tuoreena olla seuraavana päivänä, että on kuski ja että jaksan sitten tietysti olla lapsemme kanssa, kun isä on yleensä ihan raato rapulaisena :D
Ap
Tais tää keskustelu hukkua tonne aloitusten joukkoon...
Ap
Kampaus/meikki ideasta? Lähinnä vain mietityttää, että jos sitä ei sitten tulekkaan lähdettyä illalla mihinkään, niin onko sitten vähän turhaan? Omaa lähtemistäni lähinnä epäilen.. Kun minun nyt täytyy kuitenkin suht tuoreena olla seuraavana päivänä, että on kuski ja että jaksan sitten tietysti olla lapsemme kanssa, kun isä on yleensä ihan raato rapulaisena :D Ap
Oikein hyvältä kuullostaa kaikki!
Eli on hyvä idea.
Kampaus/meikki ideasta?
Lähinnä vain mietityttää, että jos sitä ei sitten tulekkaan lähdettyä illalla mihinkään, niin onko sitten vähän turhaan?
Ap
niin mites sitten joku kasvohoito tai vastaava ?!
Tosi ihana idea tää yllätys kyllä on !!!
Ja muita hemmottelu juttuja niin voidaan sitten ämmissä niitä naamaan lutrata kun mennään saunomaan :D
Ap
Juhlinnan kohteestahan tässä on kyse, ja jos paikalle tulee muitakin hänen ystäviään kuin sinä, voit jäädä kotiin. Tai juot vähemmän.
Kuulostaa aivan loistavalta, varsinkin juuri tuo meikki ja hiukset-osuus, älä ihmeessä sitä jätä pois! Huomioikaa jollain konstilla myös se, että juhlakalulla on jotain bilevaatetta mukana, ettei ainoat vaatteet ole verskat ja virttynyt neuletakki, jos on lastenhoitohommiin tulossa. :)
Tuosta bileillasta; tee itse päätös etukäteen, lähdetkö baariin vai et tai lähteekö teiltä porukka baariin vai ei ja ilmoita tästä ystäville kutsussa, ettei juhlatunnelma latistu siihen, mennäänkö vai ei ja mä en ainakaan ja muuten, mut en siihen baariin jne. Sellainen ei kuulu tuollaiseen iltaan. Ja jos päätät, ettei baari ole illan ohjelmassa, silloin hiustenlaiton ja meikin voisi korvata kasvohoito, manikyyri tai pedikyyri, kivat kynnet tms. ammattilaisen laittamana. Samaa asiaa ei aja se, että te "ämmissä" lutrailette saunahunajan kanssa. :)
Hauskaa iltaa! :)
Jos hän tulee hoitamaan lasta, niin ei varmasti ole missään biletys-vaatteissa. Ne olisi kuitenkin tarpeen JOS olette lähdössä ulos, ei tietty muuten. Oletteko saman kokoisia? Voisit pyytää häneltä lainaksi muka itsellesi vaatteita illaksi?
Missä hän silloin tavaroineen bunkkailee.. Ei asu kaukana ja meinasin muutenkin olla ihan selvänä, ehkä heittäydyn hurjaksi ja otan yhden saunasiiderin, kun tiedän ettei tartte poikaa imettää..
Senkin puolesta en varmaan baariin halua mennä, kun täytyy ihan oikeesti olla aamulla kunnossa, kun poika tulee kotiin, vaikka just tänään oli anopin kanssa puhe, että jos menisin sinne yöksi, kuskattuani miehen siskoineen meille yöpymään, niin olisin sitten pojan kanssa aamulla heti..
Hän nyt on kuitenkin vasta (älkää lynkatko) silloin vajaa 4kk
Mä oon nyt varmaan ihan kauheen huono äiti, kun mun lapsi on ton ikäisenä jo yökylässä?
Ap
Tulipa tuossa mieleen, että mahtaakohan tuo meikkaus juttu kuitenkaan onnistua, kun olisi tosiaan atrkoitus saunoa porukalla ensin..
Lähinnä sitä mietein, että mihin asti sitten saunominen pitäisi rajoittaa, että saisin vielä jonkun meikkaamaan hänet?
tietäkö kukaan mihin aikaan asti nuo meikkaajat tekevät noita kotikeikkoja?
Illan viettä pitäisi alkaa 17:00 ja vieraat tietysti tulevat jo vähän ennen. Ensin varmaan grillaillaan ja syödään (pari tuntia?) sitten kello onkin jo seitsemän. Sitten saunotaan. Ensin on naisten vuoro ja siinä menee joku tunti? Eli kello olisi jo kahdeksan yhdeksän aikaa, kun miehen sisko päästäisiin meikkaamaan?
Meneekö vähän liian myöhäiseksi?
Ap
Onko ammattilaisia linjoilla? :D
Ap
Tää hukkuu taas tonne aloitusten joukkoon :D
Ap
Kampaus/meikki ideasta?
Lähinnä vain mietityttää, että jos sitä ei sitten tulekkaan lähdettyä illalla mihinkään, niin onko sitten vähän turhaan?
Omaa lähtemistäni lähinnä epäilen.. Kun minun nyt täytyy kuitenkin suht tuoreena olla seuraavana päivänä, että on kuski ja että jaksan sitten tietysti olla lapsemme kanssa, kun isä on yleensä ihan raato rapulaisena :D
Ap
Siis tuollaiset yllätyskutsut, saunominen ystävien kanssa jne.
Mutta se meikki- ja kampauspuoli illalla, kun ette ole menossa minnekään ...? Tuntuu vähän turhalta. Ja jos meikkaaja on vieras, niin sitten se vaikuttaisi tunnelmaan. Hierojan taas joutuisit sitten saunan jälkeen varmaan kustantamaan kaikille :)
Jos saat jotenkin järjestettyä sen brunssin, niin ennen sitä joku tietysti voisi tulla kaunistamaan kotiinpalaajaa.
Mutta jo noi juhlat sinänsä on tosi kiva teko.
Ei ole ihan poikkeuksellista, että tekevät kotikäyntejä, tehdäänhän niitä polttareihinkin jne.
En mä niitä voi estää tai kieltää, ainakin kun tietää että yleensä noilla muilla tuo menojalka vipattaa :D
Itseäni ei kiinnosta mennä baariin katsomaan ihmisten örvellystä, ainakaan selvänä :D
Nimimerkillä yli 5 vuotta baarissa työskennellyt eikä ikinä enää :D
tai teatterissa tai elokuvissa, mikä nyt sattuu olemaan hänen tyylistään?