Ujot! Miten ujous vaikuttaa teidän elämään?

Moni ihminen kuitenkin lokeroi minut jostakin syystä ujoksi.



Mistäköhän sekin kertoo...

tulkitsevat sen flirttailuksi ja kiinnostukseksi. Naiset taas, ettämikä tuokin kuvittelee olevansa.

Sosiaalinen kanssakäyminen on raskasta, kun olen koko ajan tuntosarvet pystyssä tarkkailemassa, että mitä tuo toinen ajattelee, miten suhtautuu, ymmärtääkö se mitä yritän sanoa, ymmärtääkö se VÄÄRIN mitä yritän sanoa ja ärtyy tai loukkaantuu.



Syystä tai toisesta olen myös kerta kaikkiaan vaan huono sellaisessa pinallisessa kanssakäymisessä, jossa höpötellään jonninjoutavia - joko takeltelen enkä keksi mitään sanottavaa, tai sitten äkisti hädissäni möläytänkin jotain liian avointa ja tunnustuksellista, mitä sitten saan hävetä, kun keskustelukumppani katsoo vaivautuneena.



Pelkään keskusteluyritystä seuraavia kiusallisia hiljaisuuksia, tunnen että ne ovat minun vikani, että olen tahtomattani epäkohtelias, teen jotain väärin.



Toisaalta (ja tässä lapsuuden kiusaamiskokemuksilla on epäilemättä ratkaiseva vaikutus) minua vaivaa myös tunne, että jos sanon jotain typerää, virheellistä, väärin, noloa tai hassua, saan maksaa siitä tavalla tai toisella. Ihmiset pitävät outona, nauravat, eivät ikinä unohda sitä vaan siitä tulee kestovitsi josta saan kuulla vuosia myöhemminkin. (Näinhän sen lapsena opin menevän.) Sanat ovat VAARALLISIA. Kaikki mitä suustani päästän, voi johtaa sosiaaliseen katastrofiin.



En muuten koe olevani muita ihmisiä huonompi, eli minulla ujous ei niinkään liity yleisesti ottaen huonoon itsetuntoon.



Teininä olin täysin sulkeutunut ja sosiaalisesti krampissa. Nyt kolmekympisenä osaan esittää normaalia ihmistä, pakottaudun käyttäytymään tavallisesti ja puhelemaan niitä näitä, enkä usko että tutuistani suurin osa arvaakaan, että sisimmässäni ajattelen ja tunnen kuten yllä olen kuvannut.

Siinä se. Ujon elämä on rajallista. Henkilökohtaisesti, jos olisi ujo. En ehkä jatkaisi elämääni. Ei se ole elämän arvoista. En kestäisi sellaista vuosikymmeniä.

Varmasti monet ujot tekee itsemurhan elämänsä aikana. Ainakin henkisen itsemurhan.

Spontaanin puhelias, höpötellen niitä näitä. Pienessä ryhmässä en yleensä arastele, mutta olen aina vähän varovainen. Se vaikuttaa sillä lailla, että en pääse sisälle uusiin juttuihin helposti, koska kun olen varautunut, muutkin ovat. Aniharvoin tapaan ihmisiä, joiden kanssa ystävyys syttyy nopeasti, niitäkin löytyy aina joskus. Mutta siis en ole "kaikkien rakastama", kun olen vähän jäykkä (voi olla muitakin syitä tosin).

En osaa sosiaalisia kuvioita eivätkä ne minua edes kiinnosta. Olen enemmänkin introvertti kuin varsinaisesti ujo. Huonoja ominaisuuksia yhtä kaikki...Luonteenpiirteeni ovat luullakseni enemmän tai vähemmän synnynnäisiä.

En ole kauhean ahdistunut tästä ominaisuudesta. On paljon sosiaalisia tilanteita, jotka tunnen luonteviksi. Usein ne ovat sellaisia, joissa joidenkin muodollisten tapojen hallitsemista vaaditaan (tai odotetaan). Jotkut kokevat ne hankaliksi, mulle ne antaa turvaa.



En ole umpimielinen tai aina hiljaa, vaikka olen ujo. En vain yleensä ryntää uusiin juttuihin, vaan mietin.

Viimeksi näin häntä ulkosalla puliukkojen seurassa. Vissiin koditon raukka. Eiköhän ne kaikki ole ujoja.

Ujoilla on suurempi riski syrjäytyä yhteiskunnasta.

Olen järkännyt elämäni niin, että se sisältää minimaalisesti sosiaalisia haasteita. Pysyn ikuisesti esim. samassa työpaikassa, koska siellä tunnnen oloni turvalliseksi ja pystyn hetkellisesti vaikuttamaan muiden silmissä ei-ujolta.



Pelastukseni on muiden ujojen kaikkinainen osoittelu, vähättely ja lyttääminen. Tämä toivoakseni vie minulle tärkeiden ihmisten huomion pois siitä tosiseikasta, että olen itse lamaannuttavan ujo. Koko elämäni olen syvällä sisimmässäni tuntenut olevani naurettava enkä esim. uskaltanut lähestyä ketään naista ennen kuin olin kolmekymppinen. Häpeän itseäni ja elämääni. Tämä ei kuitenkaan johdu vain ujoudestani - kukaan ei ole "vain" ujo. Olen kaikin puolin paska ihminen. Jokainen nainen, jota olen onnistunut hetkellisesti huijaamaan seurustelukuvioihin, katuu erehdystään. Vaimoni vihaa minua. Lapseni.... kunpa olisin edes tajunnut ajoissa olla tekemättä lapsia.

Olen järkännyt elämäni niin, että se sisältää minimaalisesti sosiaalisia haasteita. Pysyn ikuisesti esim. samassa työpaikassa, koska siellä tunnnen oloni turvalliseksi ja pystyn hetkellisesti vaikuttamaan muiden silmissä ei-ujolta.

Pelastukseni on muiden ujojen kaikkinainen osoittelu, vähättely ja lyttääminen. Tämä toivoakseni vie minulle tärkeiden ihmisten huomion pois siitä tosiseikasta, että olen itse lamaannuttavan ujo. Koko elämäni olen syvällä sisimmässäni tuntenut olevani naurettava enkä esim. uskaltanut lähestyä ketään naista ennen kuin olin kolmekymppinen. Häpeän itseäni ja elämääni. Tämä ei kuitenkaan johdu vain ujoudestani - kukaan ei ole "vain" ujo. Olen kaikin puolin paska ihminen. Jokainen nainen, jota olen onnistunut hetkellisesti huijaamaan seurustelukuvioihin, katuu erehdystään. Vaimoni vihaa minua. Lapseni.... kunpa olisin edes tajunnut ajoissa olla tekemättä lapsia.

http://tunnustuksien.luola.net/

Monta lasta sinulla on? Oletko liian ujo tutustumaan heihin? Eihän lapsia pidä katua.