Outoa jos yli 20v. kiinni lapsuuden perheessään ja matkustaa usein kotipaikkakunnalle.

vaan minusta on surullista että omilla vanhemmilla käydään niin harvoin, hyvässä lykyssä kerran kuussa.



Moni vanhus voisi asua kotonaan jos olisi joku läheinen (oma lapsi kera perheensä) lähettyvillä.



Monessa maassa isovanhemmat asuvat samassa asunnossa kuin lapsen perhe.

lapsuudenkotiini lasteni kanssa, mutta koen sen liian rasittavaksi ja viihdyn paremmin paikkakunnalla jossa asumme.

Lisäksi minulla on omalla kotipaikkakunnallani viikonlopuille mielekkäämpää tekemistä mitä pikkuisessa tuppukylässä vanhempieni nurkissa.

Jouluna saatan soittaa kotiin jos ehdin ja muistan.

mukavaa käydä kotipaikkakunnalla silloin tällöin, tapaamassa vanhempia sekä monia muita sukulaisia.



Olisi aika inhottavaa olla juureton. Minun juureni ovat syvällä siellä, mistä olen lähtöisin, vaikka tämän hetkinen asuinpaikka onkin kotini.



Monilla tämä juurettomuus johtuu varmaan siitä, jos on lapsena joutunut muuttamaan usein (?). Me ei muutettu koskaan, ja vanhemmat asuvat edelleen siellä ihanassa kotitalossa.

Mikä tekee suhteesta vanhempiin muka huonomman kuin johonkin ystävään? Musta on tosi surullista, jos ap kuvittelee, että on ansio, ettei vanhempi rakasta lastaan. Ja lapsi vanhempaansa. Rakkaus on paljon syvempi ja vahvempi tunne kuin ystävyys, se kestää riidat ja eri mieltä olotkin, ja sen takia se on vakaampi, luotettavampi ja syvempi ihmissuhde kuin mikään aikuisella iällä solmittu - ml. jopa parisuhde!

mutta koen enemmän kodikseni paikkakunnan jossa nyt asun ja olen asunut kohta 20 vuotta.

he ovat minulle tärkeitä. Kyse ei ole riippuvuussuhteesta vaan halusta viettää aikaa toistemme seurasta. Luulen, että se, jolta tämä tunne puuttuu, ei kykene sitä välttämättä ymmärtämään.



Ja me myös reissaamme suvun kanssa eri paikoissa sekä koti- että ulkomailla.



Nautin juurista, sukuni läheisyydestä, ystävyydestä, rakkaudesta, huolehtimisestä ja kaikesta siitä valtavasta sisällöstä, jota se minulle tuo.

olen lähdösä huomenna anoppilaan lasten kanssa viikoksi JA MIES jää kotiimme.



Matkustetaan 300 km anoppilaan

Ei ole provo, aidosti ihmettelen miksi aikuinen ihminen on vielä kiinni lapsuuden perheessään. En ole soittanut omille vanhemmilleni puoleen vuoteen ja vanhempieni kotipaikkakunnalla kävin viimeksi kolme vuotta sitten.

Minun kotipaikkakuntani on se missä nyt asun, ei se missä olen lapsuuteni asunut.

että on täydellisen irti vanhemmistaan ja lapsuudenperheestään?

Mä tapaan vanhempiani ja muita sukulaisiani, koska he ovat musta kivoja ihmisiä, joihin mulla on yhteys. Viihdyn heidän seurassaan. Vanhemmat ja pikkuveli asuvat 50 km:n päässä meistä, isä käy täällä auttamassa remontissa, pikkuveljen kanssa ajellaan moottoripyörällä, äidin kanssa tehdään ruokaa ja käydään kirppiksillä.

Ei niiden kotipaikka, mun lapsuuden kotipaikkakunta ole mun koti, mun koti on se, jossa kulloinkin oon asunut. Voin kuitenkin tehdä vierailuja muille paikkakunnille niin sukulaisten kuin kavereiden luo. Nytkin oon menossa viikonloppuna yöksi mun vanhemmille ihan muuten vaan.

Mun mies ei ole oikein tekemisissä lapsuuden perheensä kanssa, ja onkin tuttavapiirini ainoa tällainen tapaus. Tää on vaikea tilanne, kun en oikein tiedä, pitäiskö niitä miehen sukulaisia esim. kutsua meidän tuleviin juhliin.

Miksi lapsuuden perheestä pitää päästä irti? Haluatko, että et tapaa omia lapsiasi enää sen jälkeen, kun he muuttavat kotoa? Aiotko kuitenkin joulukortin lähettää?

mielekkäitä ihmissuhteita ja mielekästä elämää asuinpaikkakunnallaan. Voihan sen tyhjiön täyttää vaikka sillä että matkustelee sukulaisiin joka viikonloppu. Säälittävää.

mutten ymmärrä että velvollisuuden tunteesta pitää matkustaa omien vanhempiensa tai miehen vanhempien kotiin lähes joka viikonloppu.

Eikö kolmi-nelikymppisen elämä ja ruuhkavuodet muuten tunnut tarpeeksi stressaavilta kun pitää joka viikonlopulle jotain velvollisuusohjelmaa kehittää?

En tarkoita että välit sukulaisiin pitää katkaista mutten ymmärrä että velvollisuuden tunteesta pitää matkustaa omien vanhempiensa tai miehen vanhempien kotiin lähes joka viikonloppu.

Eikö kolmi-nelikymppisen elämä ja ruuhkavuodet muuten tunnut tarpeeksi stressaavilta kun pitää joka viikonlopulle jotain velvollisuusohjelmaa kehittää?

En itse asiassa tunne ketään, tai voi edes kuvitella ketään, joka harrastaisi tuota.

Mun mielestä sä annat vähän ristiriitaisia viestejä siitä, mitä tarkoitat.

Ja tosiana, mites ne joiden ei tarvitse matkustaa kotipaikkakunnalle, vaan asuvat samalla paikkakunnalla kuin omat vanhemmat? Saako silloin nähdä useammin vai pitääkö silloinkin pitää etäisyyttä ja nähdä esim. vana jouluna?

mielekkäitä ihmissuhteita ja mielekästä elämää asuinpaikkakunnallaan. Voihan sen tyhjiön täyttää vaikka sillä että matkustelee sukulaisiin joka viikonloppu. Säälittävää.

kaverini torstaisin huokailee, että taas pitäisi pakata tavarat ja matkustaa lapsuudenkotiin. Itse suunnittelen lähinnä mitä kivaa asuinpaikkakunnallani viikonloppuna tekisin ja jos ei tekemistä löydy, en siltikään pakkaa laukkuja ja lapsuudenkotiini matkusta.

Minun kotini on se missä asun ja siellä viihdyn.

Mutta matkustelkaa vaan ihan vapaasti, ei käy kateeksi.

ymmärrä miksi ei voi välillä höllätä yhteydenpitoa jos kokee sen itselleen stressaavaksi.

Mitä järkeä rakentaa omakotitalo paikkakunnalle X jos kuitenkin viettää päivät töissä, viikonloput ja lomat lapsuudenkodissaan?

Eikö yöpymisiä varten riittäisi joku kälyinen vuokrakämppä lähiöstä, kun sieltä kumminkin matkustaa joka viikonloppu vanhempiensa helmoihin.

Mikäs siinä jos ei ole onnistunut luomaan mielekkäitä ihmissuhteita ja mielekästä elämää asuinpaikkakunnallaan. Voihan sen tyhjiön täyttää vaikka sillä että matkustelee sukulaisiin joka viikonloppu. Säälittävää.

ihmissuhteita täällä asuinpaikkakunnallani, mutta ei se mua mitenkään erityisesti sureta. Mä teen kotona töitä eikä noissa jumpissakaan oikein tutustu ihmisiin, mutta ei se mua haittaa. Ystävyys tulee ajallaan. Kyllä mä tunnen joitain naapureita, ja ne on ihan kivojakin, ja ollaan joidenkin kanssa vähän enemmänkin tekemisissä.

Mun hyvät ystävät on muualla, näin se vaan on. Ei me tietenkään joka viikonloppu matkustella tai kestitä yövieraita, mutten sitä kaipaakaan. Mulle riittää harvempikin tapailu.

Ehkä olen sitten susta säälittävä, itse olen tyytyväine tilanteeseeni. Vanhempiakin näen aika usein, kun ne asuvat lähikunnassa.

Minulla ei ole yhtään. Kaikki joiden vanhemmat asuvat kauempana, käyvät kotipaikkakunnilla ihan iloisesti ja vaihtelevin välein (välillä kerran kuussa, välillä kerran 4 kk:ssa).

Ja kuten joku muukin kysyi, sakao vanhempia nähdä usein jos asuvat samalla paikkakunnalla vai onko sekin jotenkin väärin ja lapsellista?

kaverini torstaisin huokailee, että taas pitäisi pakata tavarat ja matkustaa lapsuudenkotiin. Itse suunnittelen lähinnä mitä kivaa asuinpaikkakunnallani viikonloppuna tekisin ja jos ei tekemistä löydy, en siltikään pakkaa laukkuja ja lapsuudenkotiini matkusta.

Minun kotini on se missä asun ja siellä viihdyn.

Mutta matkustelkaa vaan ihan vapaasti, ei käy kateeksi.

Mun mielestäni sinun asenteesi on outo. Perhe on tärkeä, ja joillain siihen kuuluu muitakin kuin ydinperhe. Tosi surullista ajatella, että nykyään ajatellaan, että on heti riippuvainen, jos haluaa pitää läheiset välit sukulaisiin.

Vaikka olisi oma perhe perustettuna, silti pakkaa tavarat ja lapset tunnollisesti mukaan ja matkustaa äiskän ja iskän luo lapsuudenkotiinsa.

Tätä tekevät myös monet lähes 40-vuotiaat. Outoa riippuvuutta...

asuinpaikkakunnalla, kertoo kyllä siitä että haikailee lapsuudenkotiinsa takaisin eikä ole juurtunut asuinpaikkakunnalle.

Säälittävää, elämä menee hukkaan entistä haikaillessa ja lapsuudenmaiseemiin kaipaillessa.

Aika kultaa muistot, niin kai se sitten täytyy olla.

Se että ei ole mielekästä tekemistä ja ystäviä asuinpaikkakunnalla, kertoo kyllä siitä että haikailee lapsuudenkotiinsa takaisin eikä ole juurtunut asuinpaikkakunnalle.

Säälittävää, elämä menee hukkaan entistä haikaillessa ja lapsuudenmaiseemiin kaipaillessa.

Aika kultaa muistot, niin kai se sitten täytyy olla.

Mä inhoan mun lapsuuden kotipaikkaa, mikään mahti maailmassa ei sais mua muuttamaan sinne. Mulla on siellä yksi kaveri, tosin yksi parhaista, ja hänkin on paluumuuttaja. En todella haikaile sinne.

Tämä mun nykyinen asuinpaikkakunta on nyt viides sen jälkeen, kun muutin pois lapsuudenkodistani. Olen kyllä ehtinyt jo solmia hyvät ystävyyssuhteet, mutta tällä paikkakunnalla ne eivät ole. Toki voin ystävystyä jonkun kanssa, jos niikseen tulee. Mulla ei vain ole mitään pakkoa löytää mitään sydänystäviä täyttämään jotain tarvetta. osaan olla yksinkin.

#43

ja kyllä olisin todella surullinen, jos aikuistuttuaan olisivat sitä mieltä, että ei enää tarvi pitää mitään yhteyttä lapsuudenkotiin ja vanhempiin. Onnekseni eivät kyllä ole suunnittelemassakaan sen pahemmin ovet paukkuen lähtemistä kuin välien katkaisua, meillä on läheiset ja hyvät välit nyt ja toivottavasti aina.