Tunnetko ketään, joka olisi aikuisenakin yhdessä ensirakkautensa kanssa?

kaikki alettu seurustelemaan teini-ikäisinä 15-17v ja edelleen yhdessä. Nykyisin ollaan 35-43v

35 vuotta yhdesssä, aloittivat 15 vuotiaina

Minä ja mun mies, tavattiin 18-vuotiaana ja nyt ollaan 33 v.



Meidän parhaat ystävät samoin ja luultavasti muutama muukin ystäväpariskunta.

Useampi kaveri ollut yhdessä kumppaniensa kanssa 15-18-vuotiaista. Vain yhden tiedän olevan ns. normaalipari ;-).



Yhdessä suhteessa nainen pettää ja miettii joka päivä kuumeisesti, uskaltaako erota.



Toisessa suhteessa nainen miettii, pettäisikö, koska hänellä ei ole kokemusta muista miehistä ja mieli ilmeisesti tekisi...



Kolmannessa tiedän, että mies on pettänyt, mutta saanut anteeksi.

Tavattiin miehen kanssa 25v. ja kyllä se oli molemmille ensimmäinen todellinen rakkaus, vaikkei eka seurustelusuhde tai eka suhde ollutkaan...



Kaksi paria tiedän, jotka ovat olleet ripari-ikäisestä alkaen yhdessä ja yhdessä ovat edelleen vajaa 4-kymppisinä. Eli ensirakkauden kanssa ovat.

itse. Tosin ikää "vasta" 23v ja yhdessä ollaan oltu 15vuotiaasta :)

nuoruudenrakkautensa kanssa. Alkoivat seurustelemaan 16v. Ikää meillä on jo 46v eli näyttäis siltä, että eiköhän se liitto kestä.



Muut, jotka meni naimisiin ja teki lapsia nuorena, ovat kaikki eronneet.

Onneksi emme menneet vihille, emmekä tehneet lapsia. Asuimme yhdessä 6 vuotta.

nuoruudenrakkautensa kanssa. Alkoivat seurustelemaan 16v. Ikää meillä on jo 46v eli näyttäis siltä, että eiköhän se liitto kestä.

Muut, jotka meni naimisiin ja teki lapsia nuorena, ovat kaikki eronneet.

Itselleni ainakin sitä ensimmäistä seurustelusuhdetta, tiivisti yhdessä puolisen vuotta lukioaikoina.

Missäköhän olisin, jos olisin hänen matkassaan pysynyt...

, ensirakkaus se ainakin oli toiselle heistä, toisella oli kait ollut jo aikaisemmin jotain. On pariskunta olltu naimisissa 20 vuotta ja yhdessä 27 vuotta!



Mahdollista se siis varmasti on!

aloittivat suhteen alle 15 vuotiaina ja nyt ovat 30 hujakoilla

olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 15 vuotiaasta asti, kunnon ensirakkaus, jotain pientä juttua oli ollut aiemmin, sellaista viatonta. 16-vuotiaina menimme kihloihin, joka saikin kaikki sukulaiset syöksymään kimppuumme, "ei voi kestää" olette täysiä kakaroita. noh, jälkeenpäin ajateltuna, olimme juu alaikäisiä, mutta teimme oikein ja hyvin on toistaiseksi kestetty yhdessä, eikä juuri ole varsinaisesti "kestämistä" ollutkaan. 20vuotiaina opiskelut opiskeltu ja vakityöt, omakotitalo ja 21v vauva, nyt lähestymme 30v... :) elämä mallillaan ja voi että on naurettu niitä vauhkoimpien sukulaisten kommentteja silloin kihloihin menon aikoihin. eiköhän sitä kaikki tiedä itse mikä on oikein ja entäs sitten, vaikkei olisi kestänyt, olisiko se ollut NIIIN kauheaa heittää kihlasormukset hukkaan ja jatkaa elämää. (jotka siis eivät olleet muiden rahoilla ostettu, vaan omilla, joten senkään suhteen ei meidän kihloihin meno vaikuttanut muiden elämään, ne sormukset vain tuntui olevan ylitsepääsemätön juttu kaikille, siksi mainitsin, kukaan ei ottanut huomioon sitä että meille se vain oli se merkki naimisiin lupautumisesta) mutta siis, hyvä näin. :)

sorru kihloihin kenenkään kanssa 16 ikäisenä.

Huh huh...

olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 15 vuotiaasta asti, kunnon ensirakkaus, jotain pientä juttua oli ollut aiemmin, sellaista viatonta. 16-vuotiaina menimme kihloihin, joka saikin kaikki sukulaiset syöksymään kimppuumme, "ei voi kestää" olette täysiä kakaroita. noh, jälkeenpäin ajateltuna, olimme juu alaikäisiä, mutta teimme oikein ja hyvin on toistaiseksi kestetty yhdessä, eikä juuri ole varsinaisesti "kestämistä" ollutkaan. 20vuotiaina opiskelut opiskeltu ja vakityöt, omakotitalo ja 21v vauva, nyt lähestymme 30v... :) elämä mallillaan ja voi että on naurettu niitä vauhkoimpien sukulaisten kommentteja silloin kihloihin menon aikoihin. eiköhän sitä kaikki tiedä itse mikä on oikein ja entäs sitten, vaikkei olisi kestänyt, olisiko se ollut NIIIN kauheaa heittää kihlasormukset hukkaan ja jatkaa elämää. (jotka siis eivät olleet muiden rahoilla ostettu, vaan omilla, joten senkään suhteen ei meidän kihloihin meno vaikuttanut muiden elämään, ne sormukset vain tuntui olevan ylitsepääsemätön juttu kaikille, siksi mainitsin, kukaan ei ottanut huomioon sitä että meille se vain oli se merkki naimisiin lupautumisesta) mutta siis, hyvä näin. :)

unohdin mainita että juu, parikymppisenä sitten menimme vielä naimisiin. ja meidän kohdalla juuri miehen vanhemmat olivat, ne ainoat jotka aidosti kannustivat ja olivat onnellisia meidän puolesta! :)