Jos olet eronnut toisen takia, niin miten eroprosessi meni?

Ero ei ottanut pätkääkään koville (paitsi lapsen takia), olihan rakkaus loppunut jo aiemmin.

En ole koskaan surrut eroa myöhemminkään eikä mikään kaduta, joten en ole sitä sen isommin käsitellytkään.

Mulle se uusi mies nimenomaan oli se oikea, ehkä se on helpottanut prosessia.

Kun luulen että se ei ole tullut vieläkään. Tai sitten prosessoin ja surin (?) sitä viimeiset 5 vuotta.



t: 15, jonka erosta on 14 v aikaa.

ja niin vaihtoi nykyinen miehenikin. Hyvin on mennyt ja päätös oli totaalisen oikea, vaikka olihan se tosi hurjaa noin vain, suin päin vaihtaa suhteesta toiseen. En uskalla suositella, mutta meillä se toimi.



Meidän molempien exät jotain kyllä riehuivat, eli niiden kanssa oli pientä vaikeutta, mutta niistä selvittiin aika vähällä. Jouduin tosin sanomaan nykyisen mieheni exälle, ettei mielellään enää näytä sitä naamavärkkiänsä meidän liepeillä, koska en mene takuuseen itsestäni, saatan tirvaista.



Exvaimo onneksi ymmärsi pysyä kaukana:DD

Ei noin voi erota. Ensin menee huonosti kauan miehen kanssa ja siitä puhutaan ja yritetään korjata suhde. Jos mitään ei ole tehtävissä, haetaan eroa. Meillä tuo prosessi kesti neljä vuotta ja vasta kun tunteet olivat täysin selkeät miestä kohtaan, mielenkiinto uutta suhdetta kohtaan heräsi.

Moni ei yhtään puhu mistään, eikä suhdetta yritetä korjata. Toki nalkutetaan, mutta ei käydä pariterapiassa.



Heille tämä kysymys siis on.



ap

Ei noin voi erota. Ensin menee huonosti kauan miehen kanssa ja siitä puhutaan ja yritetään korjata suhde. Jos mitään ei ole tehtävissä, haetaan eroa. Meillä tuo prosessi kesti neljä vuotta ja vasta kun tunteet olivat täysin selkeät miestä kohtaan, mielenkiinto uutta suhdetta kohtaan heräsi.

mutta todellisuus on toista

Minä luulen, että aika moni avioliitto on ollut jo vuosia karilla ja sitä on yritetty korjata ja erotyö on jo tehty ennen kuin sitten vaihdetaan ulkopuolisten mielestä lennossa. Näin on ollut niissä tapauksissa, jotka itse tunnen. Itselleni saattaa olla sama tilanne tulossa, sillä olen edelleen avioliitossa, jota ulkopuoliset pitävät onnellisena, kuitenkin vain siksi, etten ole kertonut kenellekään, millaista meillä on. Jos tästä vaihdan miestä, ulkopuoliset varmaan luulevat, että se tapahtuu ihan ythäkkiä ja lennosta. Mutta ei, kyllä tässä on jo vuosikausia tehty turhaa työtä liiton pelastamiseksi.

ehkä liiottelen "monet" tekevät niin. Mutta itse tunnen useamman naisen, jonka mies on vain vaihtanut vaimon toiseen, eikä vaimo ole tiennyt mistään mitään.

Siinä siis perusteluni.



ap

Näissäkin tapauksissa se mies, joka muiden (myös vaimonsa) silmissä vaihtoi lennossa, oli todennäköisesti tehnyt erotyötä jo pitkään. Siitä, mitä jätetty vaimo sanoo, et voi mitenkään päätellä heidän avioliittonsa todellista tilaa. Miehet eivät ole yhtä innokkaita hakemaan ulkopuolista apua ongelmiinsa kuin naiset, ja sen takia miesten ongelmat jäävät usein naisilta huomaamatta. Se ei tarkoita, ettei niitä olisi ja ettei mies yrittäisi niitä ratkoa.

sitä,missä vaiheessa jättäjä prosessoi eroaan esim. Fisherin eroseminaarin mallin mukaisesti. Eron prosessointi ei tarkoita sitä, että avioliittoa yritetään parantaa ja sen eteen tehdään jotain. Eron prosessointi on sitä, että käy läpi mm. surun tunteet. Jos eroa ei prosessoi, ne tulevat eteen jossain vaiheessa. Eräs Fisherin eroseminaarin vetäjä on kertonut, että hänen kursseillaan käy ihmisiä, jotka ovat eronneet jo 10 v sitten.



Esitän siis uudelleen alkuperäisen kysymykseni.



ap

Saanen jättää eriävän mielipiteeni.

Väitän, että hyvin moni ei vain prosessoi. Ihmiset vain elävät tässä hetkessä, puoliso nyppii eikä sytytä, sitten tulee joku mielenkiintoinen tyyppi vastaan ja sen mukana mennään.

Kyselen sitä siis, missä vaiheessa näille ihmisille (jotka vain elävät arjessa eivätkä pohdi eroa pahemmin) se prosessointivaihe tulee?

Ja edellinen viestini liittyi siihen, että jotkut ovat kertoman mukaan hyvinkin jälkijunassa.

ap

Saanen jättää eriävän mielipiteeni.

sanoisin silti kokemuksesta - omkasta ja lähipiirin - että jokaikistä eroa edeltää monta vuotta työtä suhteen eteen, usein muille näkymätöntä. Ja usein se toinen puoliso on ihan ällikällä lyöty, mikä mielestäni kertoo vain siitä, että parisuhteessa on eletty rinnakkain, mutta ihan eri maailmoissa.



Anyway... Minulle kävi niin että etsimättä löysin uuden, enkä olisi ikinä voinut kuvitella juuri _minulle_ käyvän niin. Tarinamme alkaa tavallisesti: kohtasimme kun olimme molemmat suhteissamme, toisella eron prosessointi oli jo melko pitkällä (tosin omassa mielessä vasta) ja minulla taas vasta orastamassa.



Sitten mennäänkin ehkä tavallisesta poikkeavaan suuntaan: emme aloittaneet suhdetta ennen kuin olimme selvittäneet vanhat suhteemme. Minä ainakin jouduin miettimään, miksi joku muu voi aiheuttaa sellaisia tunteita, mitä minulta siis puuttuu ja onko se saavutettavissa vanhassa suhteessa. Kyllä koko tahtoni oli sen puolella, että olisimme saaneet vanhan suhteen toimimaan, mutta ymmärsin etten enää uskonut siihen ja että motiivini aloittaa suhde joskus vuosia aiemmin olivat väärät. Ero tuli, mutta rumaksihan se meni kun mukana kuitenkin oli kolmas osapuoli.



Päätös oli ehdottoman oikea, eksäkin on onnellisempi uutensa kanssa (luulisin). Ja minä olen ehdottomasti löytänyt sen jota olen etsinyt.