Miksi ihmeessä, kun elämässä on vaikeuksia, en meinaa millään

Kaikkein vaikeinta on silloin, kun on pitkittynyttä stressiä. Paradoksaalista on, että vaikka tiedän, että liikunta lievittäisi stressiä, niin siltikin en saa siitä millään säännöllistä ja vaikuttavaa harrastusta itselleni.



Tämä talvi on ollut myös poikkeuksillisen masentava ihan ilmastollisestikin, samoin viime kesä helteineen. En voinut vauvan kanssa lenkkeillä vaunulenkeillä ja hankkia hyvää kuntoa arkisella tavalla, ja nyt talvi ihan perseestä... Tottakai on olemassa muitakin vaihtoehtoja liikkumiseen, mutta pienten lasten kanssa pitäisi löytyä hyviä arkiliikunnan muotoja, jotta liikunnasta tulisi säännöllistä.



Stressin vuoksi aineenvaihduntani ja hormonitoimintani on ihan sekaisin ja siihen todennäköisesti auttaisi reipas liikunta (nyt liikun 1-2 kertaa viikossa epäsäännöllisesti, se ei mulle riitä). Olen noudattanut 4 kuukautta todella säntillisesti vhh-ruokavaliota, mikä ei ole tehnyt tiukkaakaan stressin keskellä. Sillä olen saanut syksyllä alkaneen painonnousun kuriin.



Vähitellen olen saanut hiukan energiaani takaisin ja odottelen kuumeisesti parempia kelejä, jotta pääsisin lenkille, pyöräilemään tai muuten vain ulkoilemaan.



Minua mietityttää, miten pimeä, kylmä ja raskas talvi aika vaikuttaa meidän suomalaisten hormonitoimintaan ja onko jotkut oikeasti herkempiä sille?



Tsemppiä sinulle ja toivottasti kevät tuo tullessaan lisää energiaa. LÄhde liikkeelle pienestä ja ole itsellesi armollinen.