Nykyvihreät vastenmielisin sakki Suomessa
En tiedä kyllä mitään niin kuvottavaa kuin nämä ns uusvihreät, joita tämäkin palsta on pullollaan. Entisenä vihreänä surettaa puolueen nykytila ja sitä äänestävät. Ylemmyydentunto joka johtaa aika totalitaristiseen maailmankuvaan. Jokainen ryhmä, joka ei sovi omaan ahtaaseen muottiin on jotenkin vaajaaälyinen, vähän kuin lemmikki, josta Vihreä uusi uljas maailmanjärjestys pitäisi huolta, ettei ne vaan menisi ja äänestäisi väärin. Sehän olisi ihan kamalaa demokratian kannalta! Kaikista huolestuttavinta on, ettei nykyvihreät tosiaan näe sitä valtavaa ristiriitaa oman todellissen käytöksen/argumentoinnin ja viestityn arvopohjan välillä. Nämä nykyiset ns cityvihreät eivät ole mistään mitään mieltä, puoluejohtoa myöten vastustetaan kaikkea ja pistetään kapuloita rattaisiin, ympäristön etuja nämä nousukkaat ja populistit eivät ajattele enää kuin juhlapuheissa ja vaaliohjelmissa ja sen takia iso osa oikeita vihreitä onkin lähtenyt puolueesta pois ihan entisiä eduskuntapolitiikkoja myöten esim Eero Paloheimo. Lisäksi puolueesta on tullut ympäristöa hirmuisesti rasittavan päästökauppakeinottelua mainosmies ja ympäristöä hirmuisesti rasittavan maahanmuuton puolestapuhuja, ihmisiä siirrellään miljoonia ihan vieraista kulttuureita toisiin ja se jos mikä tuhoaa luontoa. Tämän palstan vihreistä on vaikea sanoa mitään kun eivät tajua politiikasta eikä yhteiskunnan asioista tuon taivaallista, heillä vihreys perustuu esimerkiksi n 300 ihmiseen vaikuttavaan avioliittolakeihin ja muihin ihan merkityksettömiin asioihin. Täällä hauskinta on huomata se kuinka ns vihreillä on mieletön doublestandard-ajattelu, voivat samassa lauseessa olla suvaitsevaisia vaikka Gaddafin toimien suuntaan ja haukkua sivulauseessa perussuomalaiset/kokoomuslaiset tms vajaaälyisiksi ja pultssareiksi, samoin vanhukset ja maalaiset.
Kommentit (27)
Suhtaudut hyvin epäarvostavasti ja -kunnioittavasti kanssakeskustelijoihisi. Sinusta saa kuvan, että suhtaudut siten kaikkiin ihmisiin.
Sen lisäksi valehtelet systemaattisesti. Gallupien mukaan vihreiden kannatus on noussut viime vaaleista. Vihreiden kannatushan on noussut pikkuhiljaa ja tuollainen vähittäinen nousu on tunnetusti pysyvämpää sorttia kuin äkkijyrkkänousu jota seuraa yhtä jyrkkä lasku. Tämä laskuhan on persuilla vielä edessä.
että yläkerrassa on valot pois, niin voisiko joku asiaan oikeasti perehtynyt kertoa lyhyesti miksi äänestäisin vihreitä? Näillä näkymin saavat todella pienen kannatuksen
Se oli joskus aiemmalla vaalikaudella ja tietenkin eri porukkakin.
Totuus on ettei oppositiossa ole mitään todellista valtaa, siksi on parempi pysyä hallituksessa, vaikka se tekisikin ratkaisuja jotka eivät ole mieluisia.
Vihreät kuitenkin ovat aina äänestäneet ydinvoimaa VASTAAN.
ja kertoa lyhyesti millainen on vihreiden ohjelma, sen keskeiset teemat ja ideat. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä he ajavat, jotain ihan marginaalisia asioita, mutta miten suuret linjat? Tällä palstalla olevista vihreistä kun saa väkisin kuvan, että yläkerrassa on valot pois, niin voisiko joku asiaan oikeasti perehtynyt kertoa lyhyesti miksi äänestäisin vihreitä? Näillä näkymin saavat todella pienen kannatuksen, eivät ole hallituksessa, joten vaikutusmahdollisuudet nolla. Lisäksi kun muistaa heidän aikaisemmat valehtelunsa niin uskottavuus on kyllä kärsinyt.
NIin puhdas vale oli esim se, etteivät mene hallitukseen jossa päätetään ydinvoimasta ja miten kävi? Tuija Brax ei ole mitään muuta tehnytkään nyt kun valehdellut liittyen tuohon ihan käsittämättömän tyhmään uuteen rikoslakiin, jossa varkauksista ei voi joutua enää linnaan ja kun tuo sakki ei maksa sakkoja niin he voivat varastaa jatkossa ihan just niin paljon kuin haluavat.Kerro nyt millainen on vihreiden ohjelma, sen keskeiset teemat ja ideat ja veromalli jne. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä he ajavat, jotain ihan marginaalisia asioita, mutta miten suuret linjat? Sen tiedän, että haluavat energiaverojen nostolla lopettaa teollisuuden Euroopasta, tehdä haja-asutusalueista autioita, lopettaa omakotiasumisen, lennättää pakolaisia miljoonittain pitkin maapalloa auttamatta heitä heidän kotimaissaan jne.
Oikeastiko kuvittelet että tuollaisen lausahduksen jälkeen sinut otetaan vakavasti? Siis pakkohan tämän on olla provo.
Vihreät tukevat todella avoimesti maailman suurinta pedofiliapopulaatiota eli islamia ja kannustavat islamin leviämiiseen. Muslimimaissa on satoja miljoonia pedofiileja ja juuri sinä omalla toimillasi kannatat sen leviämistä. Samalla kannatat epätasa-arvoa, et kannata uskonnonvapautta ja kannatat vähemmistöjen tappamista ja naisen aseman todelista painamista pohjaan. Tämä on juuri sitä vihreiden harrastamaa räikeää double standard ajattelua, joka nostaa aina karvat pystyyn :( Lisäksi ollaan olevinaan huolestuneita luonnosta ja kannatetaan päästökauppakeinottelua, jonka johdosta teollisuus on siirtynyt Kiinaan. Tällä viikolla vihreät saivat läpi maalämpö-kiellon Helsingissä eli jatkossa omakotiasujat pakotetaan ostamaan Helsinki Energian kallista kivihiilienergiaa eli kaukolämpöä kun maalämpö olisi ilmaista ja uusiutuvaa.
Suhtaudut hyvin epäarvostavasti ja -kunnioittavasti kanssakeskustelijoihisi. Sinusta saa kuvan, että suhtaudut siten kaikkiin ihmisiin.
Sen lisäksi valehtelet systemaattisesti. Gallupien mukaan vihreiden kannatus on noussut viime vaaleista. Vihreiden kannatushan on noussut pikkuhiljaa ja tuollainen vähittäinen nousu on tunnetusti pysyvämpää sorttia kuin äkkijyrkkänousu jota seuraa yhtä jyrkkä lasku. Tämä laskuhan on persuilla vielä edessä.
että yläkerrassa on valot pois, niin voisiko joku asiaan oikeasti perehtynyt kertoa lyhyesti miksi äänestäisin vihreitä? Näillä näkymin saavat todella pienen kannatuksen
Niin se johtuu vihreydestäni. Olen vielä vihreä vaaleihin saakka, edustajani istuu hallituksessa. Vihreille pitää vastata vihreiden tavalla eli vittuilemalla ja haukkumalla, se on vihreille ominainen tapa keskustella.
Oikeastiko kuvittelet että tuollaisen lausahduksen jälkeen sinut otetaan vakavasti? Siis pakkohan tämän on olla provo.
Vihreät tukevat todella avoimesti maailman suurinta pedofiliapopulaatiota eli islamia ja kannustavat islamin leviämiiseen. Muslimimaissa on satoja miljoonia pedofiileja ja juuri sinä omalla toimillasi kannatat sen leviämistä. Samalla kannatat epätasa-arvoa, et kannata uskonnonvapautta ja kannatat vähemmistöjen tappamista ja naisen aseman todelista painamista pohjaan. Tämä on juuri sitä vihreiden harrastamaa räikeää double standard ajattelua, joka nostaa aina karvat pystyyn :( Lisäksi ollaan olevinaan huolestuneita luonnosta ja kannatetaan päästökauppakeinottelua, jonka johdosta teollisuus on siirtynyt Kiinaan. Tällä viikolla vihreät saivat läpi maalämpö-kiellon Helsingissä eli jatkossa omakotiasujat pakotetaan ostamaan Helsinki Energian kallista kivihiilienergiaa eli kaukolämpöä kun maalämpö olisi ilmaista ja uusiutuvaa.
Voisitko ottaa muihinkin kohtiin kantaa? Niin, kannattaa muistaa, että muslimeja on 1,5 miljardia ja heillä on monessa maassa moniavioisuus ja lapsen kanssa voi mennä naimisiin tuosta vaan. Lisäksi on näitä ihan sairaita perinteitä kuten poikatanssii-perinne, jossa kylien ja kaupunkien mahtimiehet ostavat köyhältä perheeltä pikkupojan, jota sitten huumepäissään naivat. Tästähän oli dokumentti ylellä jos katsoit. Lapsivaimoja on miljoonia ja miljoonia, ehkä olisi pitänyt kirjoittaa 10 miljoonia pedofiileja eikä satoja, mutta paljon heitä on, mielettömän paljon.

Niin ja jos joku väittää tuon olevan jotain muuta niin tuo samainen juttu oli alunperin Al-Jazeera uutiskanavalla eli muslimien omalla todella arvostetulla kanavalla.