Onko täällä kertään joka epäilee tulleensa

Sitä ei vain itse aina tiedä mihin uskoa ja mitä pitäisi tehdä niin kiltisti vaan kuuntelee scheissea terapeutilta joka ei auta mitään.

se ettei terapeutti sanonut yhtään mitään. Yksinpuhelua harrastin vuoden tajunnanvirtaperiaatteella eikä siitä jäänyt mitään käteen. Terapiakauden loppumisen aikoihin tuli muutto toisellepuolelle Suomea joten se juttu katkesi siihen. ap

terapeutteihinkin mahtuu ammattitaidottomia kuten muihinkin ammattiryhmiin, kyllähän perusasian pitäisi kuitenkin olla hallussa, eli sen, että kaikille asioille on aina joku syy, myös sille, että kokee tulleensa vaikkapa hyväksikäytetyksi, vaikka ei olisikaan tullut. Mutta itse uskon, ettei tuollaista miettisi, jos mitään ei olisi tapahtunut.

se ettei terapeutti sanonut yhtään mitään. Yksinpuhelua harrastin vuoden tajunnanvirtaperiaatteella eikä siitä jäänyt mitään käteen. Terapiakauden loppumisen aikoihin tuli muutto toisellepuolelle Suomea joten se juttu katkesi siihen. ap

minulla on oikeastaan monestakin eri ammattiauttajasta kokemusta, ja joitain voi hyvinkin auttaa se, että jutustelee omia asioitaan ääneen ja sitä kautta tajuaa jotain esim. omasta käytöksestään, vaan kun ei tuommoinen joka ongelmaan todellakaan auta. Esim. emdr- eli silmänliiketerapia on kehitetty juuri siksi, että jotkut asiat sijaitsee ns. tunnemuistissa eikä siinä osassa aivoja, mistä kehitetään puhe (tai jotain vastaavaa), jolloin asiasta puhuminen ei auta. Varsinkaan jos ei ole vielä siinä pisteessä, että muistaisi edes mitään, niin miten siitä sitten voi puhua.

Esim. emdr- eli silmänliiketerapia on kehitetty juuri siksi, että jotkut asiat sijaitsee ns. tunnemuistissa eikä siinä osassa aivoja, mistä kehitetään puhe (tai jotain vastaavaa), jolloin asiasta puhuminen ei auta. Varsinkaan jos ei ole vielä siinä pisteessä, että muistaisi edes mitään, niin miten siitä sitten voi puhua.

Kiitos kun muistutit. ap

Esim. emdr- eli silmänliiketerapia on kehitetty juuri siksi, että jotkut asiat sijaitsee ns. tunnemuistissa eikä siinä osassa aivoja, mistä kehitetään puhe (tai jotain vastaavaa), jolloin asiasta puhuminen ei auta. Varsinkaan jos ei ole vielä siinä pisteessä, että muistaisi edes mitään, niin miten siitä sitten voi puhua.

Kiitos kun muistutit. ap

lähestymistavan perään, siinäkin pitää olla muisto jota työstetään:

"Kun EMDR -hoidossa asiakasta pyydetään palauttamaan mieleen muiston vaikein hetki traumasta"

Mutta entä jos ei ole muistoa.

Ja:

"Yksimielisyys terapeuttien keskuudessa lienee kuitenkin siitä, että jos on kyseessä lapsuudenaikainen pitkään jatkuva traumojen sarja, ei mikään hoitomuoto yhdellä tai kahdella istunnolla tuota merkittäviä tuloksia. On huomattu, että PTSD diagnoosilla on rajoituksensa ja erityisen huomattavat ne ovat, kun on kyseessä varhaislapsuuden seksuaalinen ja fyysinen hyväksikäyttö. Toistaiseksi tiedetään vasta vähän siitä, mikä olisi tehokasta hoitoa tällaisen historian omaavien potilaiden kohdalla."

itse asiassa mullekaan ei tuota voida toistaiseksi tehdä, koska mulla on ne muutamat unenomaiset muistot, mutta toisin kuin silloin lapsena, nuo ei herätä mitään tunteita (koska tosiaan olen dissosioinut itseni ulos tunteista ja maailmasta). Mulla on sen vuoksi myös "vain" miljoona oiretta, jotka tod näk johtuu hyväksikäytöstä, satavarma kun en itsekään voi olla koska nuo muistot on ajalta jolloin olen ollut ehkä alle kolmevuotias ja en siltä ajalta muutenkaan muista mitään tarkasti. En siis ole itsekään vielä terve, mutta minua on huomattavasti auttanut asiansa osaava terapeutti. Suosittelen kuitenkin yrittämään vielä jaksaa etsiä uutta terapeuttia koska kelan tukea sille varmaan saisit. Ennen tätä nykyistä terapeuttiani olin monien vuosien tuloksettomien hoitojen vuoksi aivan itsemurhan partaalla, eikä tästä ole pitkäkään aika.

että kun tuollainen hyväksikäyttö yleensä vaikuttaa kaikkiin persoonallisuuden osasiin, ja jos se on vielä tapahtunut siinä iässä, josta ei muutenkaan jää muistoja, niin asiaa ei voi edes "sanoittaa" ja sillä tavalla käsitellä, toisin kuin jos tulisi vaikka aikuisena raiskatuksi tai muuta. Että se tapahtuma on vain alkanut vaikuttaa ihan koko psyykeeseen, eikä sitä ole edes tajunnut yleensä ennen kuin tulee totaalinen romahdus. Niin siksi sitten ei sekään välttämättä riitä, että esim. saa varmuuden hyväksikäytöstään, koska on kuitenkin ne kaikki oireet jäljellä. Mutta lähtökohdan pitäisi kuitenkin olla, että myönnetään, että hyväksikäyttöä on voinut tapahtua vaikka ei mitään muistoa olisikaan. Muuten tosiaan hoito on ihan hyödytöntä.

Mutta lähtökohdan pitäisi kuitenkin olla, että myönnetään, että hyväksikäyttöä on voinut tapahtua vaikka ei mitään muistoa olisikaan. Muuten tosiaan hoito on ihan hyödytöntä.

että ainakin minulle nimenomaan tämä oli tosi tärkeää, että hoito lähti oikeaan suuntaan, koska vaikka minulla oli niitä joitain muistoja, niin kun terapeutti sanoi, että ei mulle mitään ole tapahtunut, niin ajattelin, että kai se sitten on oikeassa ja keskityttiin terapiassa ihan sivuseikkoihin. Kun kumminkin hoitohan on erilaista riippuen hoidon tarpeen syistä.

esim. tunnistan itsessäni monia epävakaan piirteitä ja dissosiaatio on enemmän kuin tuttua ja niin edelleen. Mulla oireet seksuaalisuuden alueella on enemmän täydellistä sulkeutumista kuin holtittomuutta. Mun pitäisi esimerkiksi todellakin mennä papa-kokeeseen mutta en vaan pysty varaamaan aikaa. Kerran olen elämäni aikana pakottanut itseni terveyskeskukseen papakokeeseen (naislääkärille) enkä edes soittanut kysyäkseni tuloksia. En pystyisi millään menemään miesgynelle ja olen nyt 20 vuotta yrittänyt potkia itseäni varaamaan ajan naisgynelle. Itku pääsi kun kerran netistä luin että seksuaalisen hyväksikäytön uhrit eivät usein pysty käymään gynekologisissa tutkimuksissa. Enkä viisi edes alkaa siitä millaista on seksielämä parisuhteessa kun nainen ei pysty antamaan kenenkään koskea alapäähänsä. t. ap

Mutta lähtökohdan pitäisi kuitenkin olla, että myönnetään, että hyväksikäyttöä on voinut tapahtua vaikka ei mitään muistoa olisikaan. Muuten tosiaan hoito on ihan hyödytöntä.

että ainakin minulle nimenomaan tämä oli tosi tärkeää, että hoito lähti oikeaan suuntaan, koska vaikka minulla oli niitä joitain muistoja, niin kun terapeutti sanoi, että ei mulle mitään ole tapahtunut, niin ajattelin, että kai se sitten on oikeassa ja keskityttiin terapiassa ihan sivuseikkoihin. Kun kumminkin hoitohan on erilaista riippuen hoidon tarpeen syistä.

Antaa mullekin toivoa. Oliko se mielestäsi sattumaa vai toitko heti hoidon aluksi esiin ja kysyit mitä mieltä hän on? Ei huvittaisi taas käydä terapiassa puolta vuotta ja sitten kun uskaltautuu sanomaan jotain saa kylmää vettä ja häpeän tunteet niskaansa. ap

esim. tunnistan itsessäni monia epävakaan piirteitä ja dissosiaatio on enemmän kuin tuttua ja niin edelleen. Mulla oireet seksuaalisuuden alueella on enemmän täydellistä sulkeutumista kuin holtittomuutta. Mun pitäisi esimerkiksi todellakin mennä papa-kokeeseen mutta en vaan pysty varaamaan aikaa. Kerran olen elämäni aikana pakottanut itseni terveyskeskukseen papakokeeseen (naislääkärille) enkä edes soittanut kysyäkseni tuloksia. En pystyisi millään menemään miesgynelle ja olen nyt 20 vuotta yrittänyt potkia itseäni varaamaan ajan naisgynelle. Itku pääsi kun kerran netistä luin että seksuaalisen hyväksikäytön uhrit eivät usein pysty käymään gynekologisissa tutkimuksissa. Enkä viisi edes alkaa siitä millaista on seksielämä parisuhteessa kun nainen ei pysty antamaan kenenkään koskea alapäähänsä. t. ap

että yksi siskoistani on tuossa käytöksessä aivan samanlainen kuin sinä, ja mulla on muisto myös siitä, että hänelle olisi tehty jotain. Sisko itse taas ei selvästikään muista mitään. Minusta kuulostaisi muuten oudolta, ettei oireitasi ole otettu vakavasti, vaan kun olen huomannut miten yleistä se on, niin ihmettelen vaan, miten vähillä tiedoilla ihmisiä oikein autetaan..

Antaa mullekin toivoa. Oliko se mielestäsi sattumaa vai toitko heti hoidon aluksi esiin ja kysyit mitä mieltä hän on? Ei huvittaisi taas käydä terapiassa puolta vuotta ja sitten kun uskaltautuu sanomaan jotain saa kylmää vettä ja häpeän tunteet niskaansa. ap

hyvän terapeutin löytäminen oli vähän sattumaa, etteihän sitä etukäteen voi tietää, mutta menin nykyiselle erään tutun suosituksesta ja olin netistä katsonut, mihin terapeutti on erikoistunut ja sekin vaikutti vähän, että kuvassa hän näytti mukavalta ja älykkäältä. Varmaan se auttaa paljonkin, jos terapeutti on erikoistunut nimenomaan tällaisiin ongelmiin, heistähän voi netistä hakea tietoja, esim. sieltä kelan terapeuttien luettelosta. Ekassa istunnossa kerroin ihan kaiken minkä vuoksi olin hoitoon tullut, mulla on tietysti tuo dissosiaation tuoma etu, että voin puhua ihan mistä tahansa asiasta tuntematta yhtään mitään (minkä vuoksi toki hoitoon osittain meninkin). Sun varmastikin kannattaisi mennä naisterapeutille, jolle on helpompi puhua. Ja tosiaan tästä asiasta kannattaa varmasti puhua heti, ettei tuhlaa aikaansa. Kun terppa kysyy, miksi hoitoon tulit, ja sanot, että koska epäilet tällaista tapahtuneen, niin tuskin se sanoo, että no ei sulle mitään oo tapahtunu, kiitos hei.

Kun terppa kysyy, miksi hoitoon tulit, ja sanot, että koska epäilet tällaista tapahtuneen, niin tuskin se sanoo, että no ei sulle mitään oo tapahtunu, kiitos hei.

en kokemusteni perusteella ole tästäkään niin varma, mutta uskoisin, että ainakin estyy sitten tuhlaamasta aikaa väärään terapeuttiin, jos huomaa heti epäuskoa ja aiheen vaihtoa.

että yksi siskoistani on tuossa käytöksessä aivan samanlainen kuin sinä, ja mulla on muisto myös siitä, että hänelle olisi tehty jotain. Sisko itse taas ei selvästikään muista mitään. Minusta kuulostaisi muuten oudolta, ettei oireitasi ole otettu vakavasti, vaan kun olen huomannut miten yleistä se on, niin ihmettelen vaan, miten vähillä tiedoilla ihmisiä oikein autetaan..

ja psykiatrien puolustuksesi että en ole varmasti osannut esittää asiaani vakuuttavasti kun mulle on vasta itsellekin ihan viime vuosina jotenkin kirkastunut se että eihän se nyt hyvänen aika voi olla normaalia ettei muhun saa koskea tai että panikoin heti jos seksi ei mene tavallisen kaavan mukaan mihin suostun. Tai se etten pysty käymään gynellä. Se on ollut normaalia mun tietoisuudessa ja olen jotenkin ajatellut sen niin että nämä asiat on kaikille yhtä vaikeita ja minä vaan olen niin huono ihminen etten pysty oikeaan asenteeseen tms. Eli kun olen yrittänyt kertoa terapeutille asioista jotka on itsellekin osastoa emmänyttiedä niin se on varmaan mennyt mun osalta jotenkin näin:

minä: Olen miettinyt että kun mulla on tosi paljon seksuaalisia ongelmia (tämä siis eka kerta kun mainitsen asiasta terapeutille) että voisiko ne johtua seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tavallaan en ihmettele sitä että terapeutille ilmestyy tässä kohtaa lasittunut katse ja torjuva ilme koska eihän toi nyt vakuuttaisi varmaan itseäänkään. Ja sitten olen saanut kuulla että seksuaaliset ongelmat on ihan yleisiä persoonallisuushäiriössä jne. Eli jotenkin niinkuin munan ja kanan paikka on aina heti vaihtunut kun olen yrittänyt puhua asiasta.

että musta jotenkin kuulostaa, että sua olisi helpompi auttaa kuin mua, koska sulla on selvästi voimakkaita tunteita ainakin tästä nimenomaisesta asiasta, mulla kun on yksi suuri ongelma tuo tunteettomuus, minkä vuoksi on sitten vaikea käsitellä asioita. Että vaikket koskaan mitään varmaa muistaisikaan (hypnoosikinhan on olemassa) niin uskon, että sua voitaisiin auttaa noiden nykyoireiden perusteella. Mutta ei kuitenkaan vain niin, että keskitytään pelkästään siihen, että jossain tilanteessa ahdistaa, vaan sitäkin työstettäisiin, että mitä pitää tehdä, jos se ahdistus pohjautuu hyväksikäyttöön.

mulla on tietysti tuo dissosiaation tuoma etu, että voin puhua ihan mistä tahansa asiasta tuntematta yhtään mitään (minkä vuoksi toki hoitoon osittain meninkin)

Ja mun kokemus on se että ehkä just tämän takia mua ei oikein oteta tosissaan. Sitten kun tuli psykologiset testit ja diagnosoitiin pers.häiriö niin papereissa luki että peittää hyvin.

en väitä että olisin itsekään sen parempi terapeutti ja tietäisin kaikkien kohdalla mitä sanoa. Kuitenkin kun mullekin on sanottu, että no onhan sua voitu hyväksikäyttää, mutta et välttämättä saa sitä koskaan selville, ja se siitä, niin ei tuokaan mitään auta. Siis että kai niiden pitäisi tietää, miten paljon seks.hyväksikäyttö ihmiseen vaikuttaa, niin ettei asiaa sitten edes yritetä selvittää. Oon melko varma, ettei useimmat hyväksikäytetyt mene vastaanotolle silleen, että reippaasti kerrotaan, että mua on sitten hyväksikäytetty ja haluan siihen hoitoa. Kyllähän se yleensä halutaan poistaa tietoisuudesta mahd. tehokkaasti, että varmaan monilla se on aika epävarmaa. En siis vain tajua, miksi näin isoa ongelmaa ei kaikki terapeutit halua käsitellä yhtään mitenkään.

mulla on tietysti tuo dissosiaation tuoma etu, että voin puhua ihan mistä tahansa asiasta tuntematta yhtään mitään (minkä vuoksi toki hoitoon osittain meninkin)

Ja mun kokemus on se että ehkä just tämän takia mua ei oikein oteta tosissaan. Sitten kun tuli psykologiset testit ja diagnosoitiin pers.häiriö niin papereissa luki että peittää hyvin.

Nykyään olen 3 vuotta kestäneessä prosessissa saanut omatoimisesti tai pikemminkin yhden löytämäni kirjan avulla yhteyden tunteisiini joten katson asiaa tosi paljon eri perspektiivistä kuin ennen ja nyt mulla on myös ihan eri lailla tunteita. Olen esim. ollut käytännössä viimeisen vuoden ihan raivoissani vaikkei se ulospäin ehkä (toivottavasti) näykkään :).

Joten siitä olen samaa mieltä että jos olet vielä ihan turta asioiden käsittely on hankalaa.

että varmaan sellainen potilas, joka itkee sydäntä raastavasti kertoessaan jostain ongelmastaan, on paljon uskottavampi kuin semmoinen, joka puhuu joka asiasta kuin kauppalistasta. Tämän nykyisenkin terapeutin kanssa kävi kerran niin, että kun aiemmin olin aina puhunut yhdestä asiasta, mikä aiheuttaa mulle totaalisen paniikin ja hysterian, niin sitten kun se tilanne tuli eteen istunnossa ja menin semihysteeriseksi, niin vasta sitten hän kuulemma tajusi, miten iso ongelma tuo asia mulle on, kun sitä ennen olin vaan naama peruslukemilla puhunut siitä.

että jos haluat ihan anonyymisti kirjoittaa mulle sähköpostia (eikä tartte olla mitään tunnistettavia yksityiskohtia esim. mahd hyväksikäytöstäsi) niin tekaisen jonkun sähköpostin tähän, kun itsellä ei ole yhtään tuttua jolla olisi samantyyppisiä ongelmia ja tässäkään ei huvittaisi enempää kaikelle kansalle tätä purkaa. Mutta ei tosiaan ole pakko kirjoittaa jos et halua.