Saako KOKOOMUS 9 ydinvoimalan, pakko-ruotsin läpi ja Suomen Natoon
Kommentit (11)
pohjoismaisessa yhteistyössä ja eun kautta yhteisissä puolustusvoimissa, eikö se riitä, kaikesta siitä tulee kuitenkin lisää maksettavaa. jos nyt pidettäisiin oma puolustusvoima kunnossa ensin? ja kuka sinne tosiaan menee sotimaan? tekö arvon naiset?
Tätä toteutetaan siten, että tehdään juuri päinvastoin kuin kansan enemmistö haluaa. Saamme siis ikuisen pakkoruotsin, pakkonaton, tasaveron yms.
se, että Kokoomus pysyy suosiossa, vaikka onkin hallitusvastuussa.
Pakkoruotsista päästään eroon ennen pitkää. Kukaan ei pakota Nico-Yamppaa Afganistaniin eikä sinne sivareita varmaan otettaiskaan. Jos karttaa katsotaan, kummastakohan suunnasta vihollinen Suomeen mahtaisi tulla, idästä vai lännestä?
Joku valopäähän niistä jo ehdotti koko pohjois-Afrikan ottamista EUhun kun nytkään ei etelän kusettajat selviydy mistään ilman viisaampiensa apua. Minulle ehkä ydinvoimala ja joskus tulevaisuudessa myös NATO voisi olla ok, mutta ALV:n korotusta en sulata, enkä pääomaverojen nostamista enkä missään nimessä kehitysmaiden liittämistä unioniin. Pakkoruotsin toivon myös loppuvan ensi vaalikaudella, historiallinen jäänne.
se, että Kokoomus pysyy suosiossa, vaikka onkin hallitusvastuussa.
Pakkoruotsista päästään eroon ennen pitkää. Kukaan ei pakota Nico-Yamppaa Afganistaniin eikä sinne sivareita varmaan otettaiskaan. Jos karttaa katsotaan, kummastakohan suunnasta vihollinen Suomeen mahtaisi tulla, idästä vai lännestä?
Suomen ja Euroopan vihollinen jo nyt on ehdottomasti islam, ei todellakaan ainakaan Venäjä. Seuraava sota on uskonsota, siis 3 maailmansota sitten joskus. Saksalaiset kun jäävät vähän vielä lisää muslimien jyräämäksi niin kyllä ne ennemmin tai myöhemmin raivostuu, toivottovasti.
ensi hallituskaudella?
pakkoruotsin saisivat unohtaa.
Ydinvoimalan ja Naton kannalla olen vankasti.
Eihän Natoon kyllä kuulu kuin jotain 95% EU-maiden asukkaista.... mitäs me nyt siellä tehtäisiin?
Eiköhän elämä opettanut, niin minua, kuin kokoomustakin..
Irlanti, Itävalta ja Ruotsi sekä Kypros ja Malta?
Mitäs me tehtäisiin muuta kuin oltaisiin osapuolena Naton kanssa, maksettaisiin muutamia miljoonia kuussa sotatoimiin kuten Afganistanissa ja annettaisiin joillekin hyvät bisnesmahdollisuudet.
Haluaako joku omaa lastaan tulevaisuudessa Afganistaniin tapettavaksi?
apupuolueeksi.