Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 30v. Kadun ettemme yrittäneet hankkia lapsia aiemmin! Lapsettomuuden mahdollisuus pelottaa :(

Vierailija
13.03.2011 |




Jälkeenpäin ajatellen meillä olisi ollut asiat kunnossa lasta ajatellen jo pari vuotta sitten.



Meillä on oma koti ja asiat suunnilleen kohdillaan. (Velaton talo, autot ja rahaakin säästössä noin 30 000€. Ne rahat toki hupenee tämän vanhan talon remontteihin).



Olemme miehen kanssa sellaisia "varman päälle pelaajia" eli emme uskalla esim. ottaa isoja taloudellisia riskejä eli vaikkapa esim. suurta asuntolainaa.



Suurin kysymysmerkki lapsen hankkimiselle on ollut kuitenkin työn ja perheen yhteensovittaminen. Siis minun työni, joka on sellaista että se vaatii matkustamista ja työn tekemistä myös kotona. Toisaalta se antaa myös vapauden päättää itse omista työajoistani, ettei siltä kantilta huono asia perheen kannalta.



Monta vuotta ajattelin, etä ainoa keino saada lapsi, on ottaa loparit töistä, mitä en halunnut kuitenkaan tehdä. Lopulta lakkasin ajattelemasta niin, ja päätin että minullakin on oikeus saada lapsi, työn on joustettava.



Viime syksynä aloimme mieheni kanssa tosissamme keskustella lapsen hankkimisesta ja naimisiinmenosta.



Varsinaisesti emme kuitenkaan vielä päättäneet yrittämällä yrittää lasta. Syyskuussa oltiin kerran, ja joulukuussa toisen kerran ihan ilman ehkäisyä. Joulukuun "touhukerrasta" sitten tärppäsikin, mutta raskaus meni kesken, noin rv. 5.



Nyt minua on alkanut pelottaa se, ettemme koskaan tulisi saamaan lapsia. Pelkoa on lisännyt se, että minulla tulee ruskeaa tuhruvuotoa noin 2 päivää ennen varsinaisia kuukautisia. Jospa se olikin sen keskenmenon syy, ettei alkio kiinnittynyt kunnolla kohtuun.



Onko täällä ketään jolla olisi samansuuntaisia ajatuksia kuin minulla?





Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

raskaus meni kesken? Siis eikö joillakin tule kuukautiset ihan normaalisti tai hieman epänormaalisti raskaaksi tultuakin.

Vierailija
2/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tärpännyt yhdestä ainoasta ehkäisyttömästä kerrasta, niin kyllä se on erittäin todennäköistä, että tärppää pian uudestaan ja että sillä kertaa kaikki menee hyvin. Keskenmenon syy on useimmiten alkion sairaus, eli se, että alkio on jo lähtökohtaisesti elinkelvoton. Tai sitten raskaus on ollut tuulimuna. Näitä sattuu kenelle vaan ja silti seuraava raskaus on useimmiten ihan normaali.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos tuo on oire jostain ongelmasta, se tuskin iästä johtuu. Stressaaminen kyllä heikentää onnistumisen mahdollisuuksia, olit sitten 20 v. tai 40 v.



Minäkin jätin lapsenteon myöhemmäksi, ja olen tehnyt lapseni 36-vuotiaana ja 38-vuotiaana. Ei keskenmenoja ja pisin yrittämä 2 kiertoa. Eli älä nyt sitä ikää panikoi! Ja jos kamalasti stressaa, ainahan voit käydä yksityisellä gynellä ultrauttamassa munasarjat, että ovat ok, ja muutenkin tarkastuksesa, niin ei tarvitse stressata.



Oletkohan ihan valmis lapsen saamiseen?? Sitten niitä huolia vasta alkaa tulla, kun saat lapsen, joten koita nyt handlata jotenkin tuo aika ennen lapsia :)

Vierailija
4/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

raskaus meni kesken? Siis eikö joillakin tule kuukautiset ihan normaalisti tai hieman epänormaalisti raskaaksi tultuakin.

Minulla oli niin selkeät raskausoireet, että tiesin jo ennen plussaamistakin, että olen raskaana. Testasin plussan muistaakseni 5.1, kun en aikaisemmin testiä saanut käsiini. Keskenmenovuoto alkoi 15.1.

Ultralla tarkastettiin vuodon loputtua, että kohtu todellakin oli tyhjä.

Ap

Vierailija
5/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos tuo on oire jostain ongelmasta, se tuskin iästä johtuu. Stressaaminen kyllä heikentää onnistumisen mahdollisuuksia, olit sitten 20 v. tai 40 v.

Minäkin jätin lapsenteon myöhemmäksi, ja olen tehnyt lapseni 36-vuotiaana ja 38-vuotiaana. Ei keskenmenoja ja pisin yrittämä 2 kiertoa. Eli älä nyt sitä ikää panikoi! Ja jos kamalasti stressaa, ainahan voit käydä yksityisellä gynellä ultrauttamassa munasarjat, että ovat ok, ja muutenkin tarkastuksesa, niin ei tarvitse stressata.

Oletkohan ihan valmis lapsen saamiseen?? Sitten niitä huolia vasta alkaa tulla, kun saat lapsen, joten koita nyt handlata jotenkin tuo aika ennen lapsia :)

Mukava kuulla, ettei "myohemmälläkään iällä" välttämättä ole ongelmia lapsten saannissa :)

Kyllä, nyt olen valmis saamaan lapsia.

Joskus 3-4 vuotta sitten en vielä ollut, pelkäsin synnytystä, repeämiä, ulkonäkömuutoksia ym.

Nyt olen valmis rupsahtamaan lasten takia :)

Ap

Vierailija
6/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet tullut noin helpolla raskaaksi. Voin kertoa että itse olen ollut aina pari vuotta ilman ehkäisyä ennen tärppäämistä kun hormonit temppuilee. Ja alle 3-kymppisenä(lapsia kaksi)!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ennen kuin tulet raskaaksi.

Vierailija
8/8 |
13.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuolla yhdyntätiheydellä (noin 4 krt/v) voi hyvinkin mennä 10 vuotta, ennen kuin tulet raskaaksi.

No on meillä yhdyntöjä on kuitenkin hieman useammin kuin neljästi vuodessa...

Välillä tosin emme voi olla yhdynnässä viikkoihin, miehestä johtuvista syistä.

Jos kuitenkin yritämme vauvaa, emmeköhän yritä olla yhdynnässäkin useammin :D

Onneksi minulla on niin selkeästi tunnistettavissa oleva ovulaatio, etten voi missata sitä :)

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kahdeksan