Olisinpa tajunnut tehdä lapseni 2-kymppisenä, olisin nyt 4-kymppisenä vapaa.

olisin vapaa nelikymppisenä :) Olen siis saanut lapseni nuorena, (sama isä lapsilla ja vieläkin rinnallani, tälle yhdelle vain tiedoksi ;) )

mutta en tehnyt heitä nuorena siksi että olisin vapaa myöhemmin :) He ovat minun lapsiani! Tulevat aina olemaan, toivon mukaan en ole koskaan vapaa heistä niin sanotusti, vaan pysyvät jollakin tavalla elämässäni :)

Tietenkin oikeissa mittakaavoissa :D Holhoamisen kyllä jätän heidän ollessa täysikäsiä ja omillaan asuvia :)

että olen "vapaa".



Elämä lasten kanssa on tietysi täyttä elämää ja rankkaa mutta antoisaa, mutta se mistä haluaisin toisinaan vapauteen on "rakas" aviomieheni.



Hyviäkin päiviä on, ja kaikki sujuu, jos olen itse energinen ja pirteä (ja jaksan hoitaa kaiken mukisematta itse), mutta huonoina päivinä, jos olen väsynyt tai kipeä ja tarvitsisin kumppania auttamaan arkisissa asioissa (lasten tai huushollin hoitamisessa tai elämän vastoinkäymisten kestämisessä ja jakamisissa) sitä todella tuntee olevansa vankilassa. Miehestä ei ole mitään apua eikä tukea, hän vain lisää työtaakkaani (on ehkä lähinnä kuin yksi vaativa ja oikuttelevin ja kovaäänisin lapsi lisää).



Ero ei ole vaihtoehto, niin kauan kuin lapset ovat pieniä. Isä on lapsilleen kuitenkin tärkeä ja rakas ja he ovat "hulluina isänsä perään" vaikka isänsä onkin minulle toisinaan lähinnä pelkkä henkinen ja fyysinen taakka. (No ei pelkästään, eikä aina, mutta hyvin usein.)



Sen koen siis itselleni "vankilaksi", josta voin vapautua jahka olen vastuuni (väärästä) valinnastani kantanut ja lapset ovat isoja.

Olisinpa älynnyt jättää syntymättä! Sori, äippä, että vien "vapautesi". En tilannut itse itseäni tänne, enkä varsinkaan voinut valita vanhempiani. Voi sinua, äiti-parka. Mutta minkäpä itsekkyydellesi ja kypsymättömyydellesi mahdat, ja kyvyttömyydellesi tajuta vanhemmuuden suunnatonta arvoa. No, ehkä vielä tajuat, kuinka vanhemmuus tarjoaa myös oivan tilaisuuden kasvaa kärsivällisyyden, ymmärtäväisyyden ja rakastamiskyvyn saroilla..

tajunnut tehdä lapseni parikymppisenä, olisin tosiaan vapaa - myös lapsen isä / isät olisivat poissa kuvioista. Mutta tyhmyyttäni odotin aviotumista ja lasten hankintaa sinne 35v hujakoille, niin nyt sitten on lapset ja niiden isä kaikki jaloissa vielä pyörimässä :D

ihanko totta luulet että mitä nuorempi isä sitä herkemmin se ottaa ja lähtee? just joo. itse olen tehnyt lapset 21 ja 22 v. nyt iltatähti tulossa olen 29v. mies on ollut sama koko ajan, ja tulee olemaankin mikäli se meistä on kiinni.

Eli useimmilla on neli(kolmi)kymppisinä rinnallaan eri mies, kuin se poikaystävä kaksikymppisenä, vaikka poika ihan kunnollinen olisikin. Siitä poikaystävästä tuli varmasti ihan hyvä isä ja puoliso sille naiselle, jonka kanssa vakiintui vähän vanhempana ja kypsempänä.

Omani olen saanut 16v ja 26v ja olen monesti miettinyt kuinka elämä olisi ihan erilaista jos ei olisi kuopusta. EN kadu häntä, mutta voi olla että opiskelisin jo muuta ammattia ym. Nyt en halua koska vielä pieni ja tarvitsee paljon vanhempien läsnäoloa. Olen naimisissa.

tuo voi olla masennusta.



Itse taas olen tyytyväinen omiin valintoihini: koulu, opiskelut, ulkomailla asumiset ja kiertelyt, menevää elämää ystävien kanssa 20+ vuotiaana ja nyt 40v pyöritän innolla ja rakkaudella tätä lapsiperhearkea (lapset jo alakoululaisia). Koen kyllä olevani vapaa vaikka minuööa lapsia onkin :)

tajunnut tehdä lapseni parikymppisenä, olisin tosiaan vapaa - myös lapsen isä / isät olisivat poissa kuvioista. Mutta tyhmyyttäni odotin aviotumista ja lasten hankintaa sinne 35v hujakoille, niin nyt sitten on lapset ja niiden isä kaikki jaloissa vielä pyörimässä :D

ihanko totta luulet että mitä nuorempi isä sitä herkemmin se ottaa ja lähtee? just joo.

itse olen tehnyt lapset 21 ja 22 v. nyt iltatähti tulossa olen 29v. mies on ollut sama koko ajan, ja tulee olemaankin mikäli se meistä on kiinni.

vaan ihan faktaa: parikymppisten avioliitot kariutuu kaikista useimmin. Ei tarkoita, että kaikkien, mutta jos on 100 parikymppistä ja 100 kolmikymppistä, niin edellisten joukossa on enemmän avioeronneita.

Olisinpa älynnyt jättää syntymättä! Sori, äippä, että vien "vapautesi". En tilannut itse itseäni tänne, enkä varsinkaan voinut valita vanhempiani. Voi sinua, äiti-parka. Mutta minkäpä itsekkyydellesi ja kypsymättömyydellesi mahdat, ja kyvyttömyydellesi tajuta vanhemmuuden suunnatonta arvoa. No, ehkä vielä tajuat, kuinka vanhemmuus tarjoaa myös oivan tilaisuuden kasvaa kärsivällisyyden, ymmärtäväisyyden ja rakastamiskyvyn saroilla..

tällaisten kirjoittajat niitä pahimpia kypsymättömiä ihmisiä ovat...

sorry vaan.

Olisinpa älynnyt jättää syntymättä! Sori, äippä, että vien "vapautesi". En tilannut itse itseäni tänne, enkä varsinkaan voinut valita vanhempiani. Voi sinua, äiti-parka. Mutta minkäpä itsekkyydellesi ja kypsymättömyydellesi mahdat, ja kyvyttömyydellesi tajuta vanhemmuuden suunnatonta arvoa. No, ehkä vielä tajuat, kuinka vanhemmuus tarjoaa myös oivan tilaisuuden kasvaa kärsivällisyyden, ymmärtäväisyyden ja rakastamiskyvyn saroilla..

Onko niitä lapsia pakko hankkia lainkaan, jos vanhemmuuden kokee vankilana? Jos vaan odottaa vapautumista? Mihin elämässä pitäisi voida keskittyä - oman hyvinvoinnin maksimointiinko, muista välittämättä??

Säälin ap:n lapsia. Tulee mieleen oman äitini sanat, joka joskus itki, että "uhrasi nuoruutensa lasten takia" (sai minut ja sisareni parikymppisenä). Ehkä ap:kin olisi halunnut asioiden menevän noin, että voisi sitten syyllistää lapsiaan vähän toisella tapaa?

Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu ja taidan vaan olla sitä tyyppiä joka kaipaa vaihtelua ja haasteita,tavallinen arki ei sovi mulle. Sellaista olen miettinyt että lähtisin vapaaehtoistyöhön ulkomaille(olen sairaanhoitaja) sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha,voisin lähteä jo nyt mutta se tuskin on lapselle hyvä ratkaisu..miten se jossain kehitysmaassa koulua kävisi jne