Mummi haluaisi viedä 6v viikoksi etelään, antaisitteko mennä?

Ei huomioisi riittävästi lapsen tarpeita vaikka varmasti huolehtisi ruokailuista, nukkumisesta, peseytymisestä ym..

Ei huomioisi riittävästi lapsen tarpeita vaikka varmasti huolehtisi ruokailuista, nukkumisesta, peseytymisestä ym..

että esim. matkaohjelmassa ei osaisi huomioida lasta riittävästi, ohjelma olisi ensisijaisesti isoäidin mielen mukainen eikä niinkään sitä mitä lapsi jaksaisi ja haluaisi.

Jokainen lasten kanssa reissaava tietää, ettei reissu lasten kanssa ole ihan sama mitä se olisi aikuisten kesken.

vaikka 1-vuotiaana, molempien mummien kanssa.



Molemmat ovat kuuluneet (kuten vaaritkin) lasten elämään ihan sieltä synnytyssairaalasta lähtien, eli ovat läheisiä ja "perhettä" vaikka useamman sadan kilometrin päässä asuvatkin. En miettisi sekuntiakaan.



Mutta sä tunnet lapsesi ja mummin, me ei voida sitä arvioida sun puolesta. Riippuu niin monesta asiasta.

Ei meidän 6 vuotias ole ollut vielä viikkoa ilman jompaa kumpaa vanhempaa. Joten en päästäisi mummonsa kanssa kahdestaaan ulkomaille, kun ei sitä koskaan tiedä.

Jotenkin tuntuu että ei meidän mummo edes jaksaisi oikeasti olla viikkoa ulkomailla 6 vuotiaan kanssa, kun ei se viikkoa ole kotimaassakaan ollut kahdestaan sen kanssa..

Ja jos siellä jotain ongelmaa tulisi, niin epäilen vähän tota pärjäämistä.. Ei meidän 62 vee mummo kyllä ihan parasta enkkua puhu. En tiedä miten ne siellä muka pärjäis ongelmatilanteissa.



Ehkä pari vuotta vanhemman lapsen päästäisinkin, mutta en vielä 6 vuotiasta.



Ja meidän mummo nyt muutenkin luulee että kaikki on niin helppoa ja pitää itteään sellasena superihmisenä. Taitaa sillä olla vähän sellasta ikäkriisiä, eikä myönnä kelleen (itellekkään) ettei ehkä jaksa enää niin hyvin kuin aikaisemmin.

Entä, jos mummolle sattuisi jotain? Lapsi olisi yksin vieraassa maassa eikä ymmärtäisi kieltä tms. Olisi lapselle kauhea tilanne..

no tuossa periaatteella minä en olisi koskaan voinut reissata lasteni kanssat. kahden pienen lapsen yh, joka matkustaa lasten kanssa paljon.

Mä aina ihmettelen näitä pelkotiloisia! Mitä vaan voi sattua missä vaan ja moni kuolee ihan kotiinsa.

Eilen kun hain lehteä, meidän omakotitalon katolta rytisi lunta ja jäätä koko katon pituudelta siihen käytävälle. Olin just postilaatikolla. Mun mies on Kiinassa. Mitä jos olisin jäänyt alle ja kuollut tai loukkaantunut. Lapset olivat sisällä nukkumassa.

Olen aina matkustellut lasten kanssa ihan ainoana aikuisena kolmen lapsen kanssa miettimättä hulluuteen asti jotain sairaskohtauksen ja kuoleman mahdollisuutta saati jotain vatsatautia.

Mun kaveri kerran kysyi että kuinka uskallat lähteä, jos saat vaikka vatsataudin, kuka huolehtii lapsista? ööö, esimerkiksi minä? Kuten siinäkin tapauksessa että olen lasten kanssa kotona vatsataudissa ja mies on matkoilla kuten yleensä on. Elämän opettelu ilman sitä "tukiverkostoa" on ehkä ihan hyväksikin, oppii selviytymään niin ettei lamaannu ihan pienistä.

Poika odottaa innoissaan matkaa.



Sisko tietää, että pääsee kaksin mummin kanssa sitten kun kanssa 6v (nyt 4).

Juuri tuota tarkoitin, että anoppi ei todennäköisesti jaksaisi istua lastenaltaan äärellä, olla leikkipuistossa ja katsoa asioita myös lapsen näkövinkkelistä. Enkä tarkoita sitä, että loman pitäisi olla sirkusta ja pelkkää leikkimistä. Matkustaminen lasten kanssa on hyvin paljon asennekysymys. Meillä huomioidaan lapsenkin tarpeet ja on ollut kivat reissata koko perhe yhdessä.

Ei huomioisi riittävästi lapsen tarpeita vaikka varmasti huolehtisi ruokailuista, nukkumisesta, peseytymisestä ym..

että esim. matkaohjelmassa ei osaisi huomioida lasta riittävästi, ohjelma olisi ensisijaisesti isoäidin mielen mukainen eikä niinkään sitä mitä lapsi jaksaisi ja haluaisi. Jokainen lasten kanssa reissaava tietää, ettei reissu lasten kanssa ole ihan sama mitä se olisi aikuisten kesken.

Mikä ihana elämys lapselle. Pahin ikävä taitaisi nyt iskeä äidille, 6-vuotias ei ole enää mikään vauva, joka ei kykene olemaan erossa vanhemmistaan.

Tietysti jos lapsi ei todellakaan halua lähteä niin ei häntä pakottaakaan kannata, mutta ei ihme jos ei halua jos äitikin on noin vastahakoinen jo valmiiksi?

Olisit onnellinen että mummo haluaa tarjota lapselle elämyksiä, joista hän saa elinikäisiä, ihania muistoja.

Jos et millään voi harkita päästäväsi viikon reissulle niin ehdota nätisti mummolle että menisivät ensin vaikka viikonloppumatkalle kotimaassa/risteilylle tms.

Juuri tuon luottamuspulan vuoksi.

Luin tän otsikon tosi monta kertaa ja aina onnistuin lukemaan "Mummi haluaisi mennä 6 viikoksi etelään, antaisitteko mennä?". Nauratti ääneen kun mietin millaisia ongelmia joillakin on. Mitenkähän saatoinkin lukea niin väärin? :D

puhtaasti siitä, ettei ap osaa olla erossa lapsestaan. Tässä olisi hyvä tilaisuus hiukan päästää irti (ihan lapsenkin edun ja hyvinvoinnin kannalta) + suoda lapselle kiva kokemus isovanhemman kanssa.

ap kirjoitti, että reissulla lapsi olisi niin kaukana, ettei tätä voisi hakea kotiin jos ikävä yllättää.



Onko monillakin tapana hakea lapsi heti kotiin jos lapsella on ikävä vanhempia ja kotia?

Koti-ikävä on normaali tunne, jonka kestämistä ja siitä selviytymistä pitää myös opetella.

Mitä ajattelee lapsi, joka heti ikävän tullen haetaan kotiin? En osaa, en pärjää, vanhemmatkaan eivät usko minun pärjäävän. Vanhempihan pönkittää vain omaa tärkeyttään hakemalla lapsen heti kotiin "ei se selviä ilman minua".



Noissa ikävätilanteissa lasta tulisi tukea ja antaa lapselle välineitä kestää ja kohdata sitä ikävää.

ap kirjoitti, että reissulla lapsi olisi niin kaukana, ettei tätä voisi hakea kotiin jos ikävä yllättää.

Onko monillakin tapana hakea lapsi heti kotiin jos lapsella on ikävä vanhempia ja kotia?

Koti-ikävä on normaali tunne, jonka kestämistä ja siitä selviytymistä pitää myös opetella.

Mitä ajattelee lapsi, joka heti ikävän tullen haetaan kotiin? En osaa, en pärjää, vanhemmatkaan eivät usko minun pärjäävän. Vanhempihan pönkittää vain omaa tärkeyttään hakemalla lapsen heti kotiin "ei se selviä ilman minua".

Noissa ikävätilanteissa lasta tulisi tukea ja antaa lapselle välineitä kestää ja kohdata sitä ikävää.

Minulle jäi enemmänkin sellainen mielikuva, että lapsi on sen verran herkkä että ikävä-tilanteessakin saattaisi ahdistua enemmän kuin toinen lapsi.

Miksi turhaa aiheuttaa lapselle stressiä ja mahdollisia traumoja, jos tulee kova koti-ikävä? Ihan kauhea tilannehan se olisi, jos lapsi itkee ulkomailla, että haluan kotiin enkä tykkää olla täällä. Varsinkin, jos mummo ei osaisi lohduttaa tarpeeksi. Siinäkö sitten väkisin karaistaan lasta olemaan kova ja kestämään koti-ikävä?

ap kirjoitti, että reissulla lapsi olisi niin kaukana, ettei tätä voisi hakea kotiin jos ikävä yllättää. Onko monillakin tapana hakea lapsi heti kotiin jos lapsella on ikävä vanhempia ja kotia? Koti-ikävä on normaali tunne, jonka kestämistä ja siitä selviytymistä pitää myös opetella. Mitä ajattelee lapsi, joka heti ikävän tullen haetaan kotiin? En osaa, en pärjää, vanhemmatkaan eivät usko minun pärjäävän. Vanhempihan pönkittää vain omaa tärkeyttään hakemalla lapsen heti kotiin "ei se selviä ilman minua". Noissa ikävätilanteissa lasta tulisi tukea ja antaa lapselle välineitä kestää ja kohdata sitä ikävää.

Minulle jäi enemmänkin sellainen mielikuva, että lapsi on sen verran herkkä että ikävä-tilanteessakin saattaisi ahdistua enemmän kuin toinen lapsi. Miksi turhaa aiheuttaa lapselle stressiä ja mahdollisia traumoja, jos tulee kova koti-ikävä? Ihan kauhea tilannehan se olisi, jos lapsi itkee ulkomailla, että haluan kotiin enkä tykkää olla täällä. Varsinkin, jos mummo ei osaisi lohduttaa tarpeeksi. Siinäkö sitten väkisin karaistaan lasta olemaan kova ja kestämään koti-ikävä?

eihän kyse ole karaisemisesta :)

Kukaanhan ei edes tiedä, onko ap:n lapsi oikeasti herkkä ja arka, enemmän ap:n viesteistä saa sen kuvan, että hän haluaa lapsen olevan sellainen - lapsi ei millään pärjää viikkoa missään ilman ap:ta. Tyypillinen tapaus jossa heikon itsetunnon omaava äiti pönkittää omaa tärkeyttään.

ap kirjoitti, että reissulla lapsi olisi niin kaukana, ettei tätä voisi hakea kotiin jos ikävä yllättää. Onko monillakin tapana hakea lapsi heti kotiin jos lapsella on ikävä vanhempia ja kotia? Koti-ikävä on normaali tunne, jonka kestämistä ja siitä selviytymistä pitää myös opetella. Mitä ajattelee lapsi, joka heti ikävän tullen haetaan kotiin? En osaa, en pärjää, vanhemmatkaan eivät usko minun pärjäävän. Vanhempihan pönkittää vain omaa tärkeyttään hakemalla lapsen heti kotiin "ei se selviä ilman minua". Noissa ikävätilanteissa lasta tulisi tukea ja antaa lapselle välineitä kestää ja kohdata sitä ikävää.

Minulle jäi enemmänkin sellainen mielikuva, että lapsi on sen verran herkkä että ikävä-tilanteessakin saattaisi ahdistua enemmän kuin toinen lapsi. Miksi turhaa aiheuttaa lapselle stressiä ja mahdollisia traumoja, jos tulee kova koti-ikävä? Ihan kauhea tilannehan se olisi, jos lapsi itkee ulkomailla, että haluan kotiin enkä tykkää olla täällä. Varsinkin, jos mummo ei osaisi lohduttaa tarpeeksi. Siinäkö sitten väkisin karaistaan lasta olemaan kova ja kestämään koti-ikävä?

eihän kyse ole karaisemisesta :)

Kukaanhan ei edes tiedä, onko ap:n lapsi oikeasti herkkä ja arka, enemmän ap:n viesteistä saa sen kuvan, että hän haluaa lapsen olevan sellainen - lapsi ei millään pärjää viikkoa missään ilman ap:ta. Tyypillinen tapaus jossa heikon itsetunnon omaava äiti pönkittää omaa tärkeyttään.

Itse en kyllä saanut tuota fiilistä, että ap ei pärjää ilman lastaan viikkoa tai että ap haluaisi lapsen olevan herkkä. Eikä mun mielestä mitenkään tyypillinen tapaus edes sellaisesta huonosta itsetunnosta, jossa pönkitetään omaa omaa tärkeyttä. Mielestäni ap tajuaa lapsen nimenomaan olevan sellainen ettei vielä pärjää viikkoa mummon kanssa ulkomailla eikä halua sen takia tunkea lastaan saamaan mahdollisia traumoja reissusta.

mummo on luotettava, vastuullinen, tuntee lapsen hyvin ja pärjää ulkomailla, ja lapsi myös ikävöimätön.