koira parisuhteen tiellä

Itselläni on neljä lasta ja jokaisessa raskaudessa + kotonaoloaikana olen ollut ihan hiilenä koirista (meillä 2kpl) ja koirankarvoista. Olemme tapelleet asiasta oikeasti jopa useita kertoja päivässä.



Jossain vaiheessa kun itse palasin työelämään, huomasin ettei koirat tai koirankarvat stressaakkaan enää yhtään niin paljon, mutta kun taas uusi odotusaika alkoi, oli sama rumba edessä :(



Jotenkin mun ainakin käy sääliksi mieheni jolle koirat on kaikki kaikessa, mutta en voi itselleni mitään. Luulisin että ko. asia johtuu osittain hormooneista ja osittain omasta jaksamisesta ja tietty sillä miehen huomiollakin on oma osansa asiassa.



Yritä nyt vaan jaksaa sietää koiraa ja karvoja, lapsellesi on kuitenkin monellakin tapaa hyvä juttu että teillä on koira :)

En voi kuin ihmetellä miehen kommenttia jos koira lähtee niin ei lupaa miten suhteenne käy.

Kysäiseppä mieheltäsi suoraan koira vai sinä ja vauva. Jos vastaa koira niin lähtisin itse samantien kävelemään.

Ei ehkä kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.



Meillä on ainakin kummallekin niin rakas koira, että siitä luopuminen olisi todella iso juttu. Ymmärrä miestäsi, että hänestä tuntuisi pahalta. varsinkin, kun koira ei ole tehnyt mitään pahaa.

Ei kyllä kovin vahvalla pohjalla ole myöskään ap:n perheen sitoutuminen eläintenpitoon. Jos koiran hankkii, tulee aina varautua 10 - 20 -vuoden sitoutumiseen eläimestä huolehtimiseen. Onko ap:lle tullut yllätyksenä se, että koirassa on karvaa ja että koira laumaeläimenä tarvitsee huomiota? On törkeää luopua koirasta sellaisten ominaisuuksien vuoksi, jotka ovat tiedossa koiran hankkimishetkelläkin. Ne ovat koiralle ominaisia. Oliko koira miehen vai hankitteko sen yhdessä ap?´



Todennäköisesti miehen kielteinen kanta koirasta luopumiseen on perusteltu, koska mies näkee, ettei itse koirassa ole ongelmaa vaan että todellinen ongelma on ap:n mielenterveydessä ja hormonaalisessa tasapainossa. Ei eläviä olentoja, jotka ovat vieläpä sosiaalisesti eläimistä lahjakkaimpia, voi kohdella kuin kulutustavaraa.



Haluatteko ap opettaa lapsillennekin, että koiralla on arvoa vaan niin kauan, kuin mammaa ei ärsytä sen karvaisuus?

Ekassa raskaudessa suorastaan vihasin koiraamme, (josta olin siihen asti pitänyt kovasti) ja kun lapsi syntyi, pelkästin hysteerisesti että (kiltti) koiramme tekee sille jotain. Koira oli mulle vaan epähygieeninen karvakasa, joka toi likaisissa tassuissaa sisälle koko pahan ulkomaailman pöpöt ja hiekat, ja jonka terävät kulmahampaat oli vaan merkki siitä että siellä nappisilmien takana asuu kuitenkin salaisesti verenhimoinen peto.



Tuota kesti aikansa, ja minäkin marmatin koirasta, joka ei tehnyt mielestäni mitään oikein ja oli aina tiellä. Varmaan joka päivä valitin siitä että joudun imuroimaan sen karvoja jne. Mut kun lapsi kasvoi, ja omat hormonihuurut hälveni, aloin taas nähdä koiran lemmikkinä, joka ei suinkaan uhannut lasta (vaan päin vastoin!!) ja joka sentään yritti parhaansa miellyttääkseen minua ja tottelikin, toisin kuin ihmislapsi.;)



Älä nyt vaan tee mitään hätiköityä, muista että teillä on nyt meneillään ihan poikkeustilanne. Ei kannata pilata elämän hyviä asioita vaan sillä, että sanoo kaiken mitä ajattelee. Otat nyt vaan ihan rauhallisesti ja annat ajan kulua. Vuoden päästä susta tuntuu jo erilaiselta, ja kahden vuoden päästä, kun lapsi ja koira on parhaita kavereita keskenään, alat todennäköisesti taas iloita koirasta.

Kestin koiraa kyllä ennen raskautta, tää raskaus vaan pahentanu asioita..

Olin jo luovuttamassa koiraa pois kunnes tulin toisiin aatoksiin, että miten voin vaatia toiselta luopumaan jostain rakkaasta ja tekemään niinkuin minä itse haluan? Ehkä jaksan raskauden jälkeen vielä katsoa että johtuuko se tosiaan tästä raskaudesta eikä mistään muusta.

Mutta mustasukkaisuutta on kyllä hankala pitää sisällä, varsinkin kun puran sen koiraan. EN enää anna koiralle mitään huomiota kun asiat mennyt näin.

Kiitos vastausksistanne ja hyvää kevättä!

aivan sama vihaatko vai ei. sen ottaessasi sitouduit siihen karvakasaan ikuisesti, mies voi vaihtua. koira on viaton sun hormoonihulluuteen.

vai miehen koira?

on ihan yleinen kriisin paikka, varsinkin ekassa raskaudessa, ettei mies ymmärrä että nainen tarvitsee raskausaikana enemmän tukea ja hellyyttä kuin yleensä. Miehelle raskaus ja vauva ei ole useinkaan aina konkreettisia, eikä hänellä voi olla mitään käsitystä siitä, mitä nainen tuntee, ja paljonko naisen sisäinen maailma ja tunne-elämä muuttuu raskausaikana. Siksi, ap, ois hyvin tärkeä, että kerrot miehelle että sä tarvitset nyt hellyyttää, ja jätät kokonaan pois ton koiraosion. Sua tuskin haittais koiran rapsuttelu, jos mies vaivautuis suakin rapsuttelemaan. ;)



Raskaus ON kriisi aika monille pariskunnille. Ottakaa iisisti ja koettakaa jaksaa uskoa pelkkää hyvää toisistanne, niin pääsette raskausajasta yli ilman suurempia kolhuja. Jonain päivänä helpottaa. :)

Meidän yhteinen koira. Ikävä asia, ettei yksi vastaajista ymmärrä että vaikkakin sitoutuu koiraan 5-10 vuodeksi niin se ei tietenkään voi tarkoittaa sitä etteikö raskaaksi voisi tulla koiran elinaikana. Ongelman ydin on vaan se, etten ikinä uskonut että raskaana voisi tulla tällaisia tunteita!

Aika monissa kirjoissa, joissa kuvataan raskauden tunne-elämää, mainitaan äidin inho kaikkia eläimiä kohtaan raskausaikana. Sä olet ihan normaali, ja sun tunteet on normaaleja. Ne ei kerro mitään siitä, mitä tulet tuntemaan koiraa kohtaan kun lapsi on syntynyt.

huomasin itse saman, että jostain syystä raskauden alkuvaiheessa koira ärsytti minua normaalia enemmän ja joskus sanoin myös miehelleni, että hän voisi minuakin paijata samalla tavalla kuin koiraa. Ikinä en ajatellut, että oman ailahtelevan mielentilani takia koira laitettaisiin pois! Koira pitää selvästi miestäni perheen päänä ja on "hänen" koiransa ja mieheni rakastaa koiraa (jonka minä kinusin haluavani) kovasti ja nautti ulkoiluista ym. koiran kanssa. En ymmärrä miksi laittaisin mieheni valitsemaan minun tai koiran välillä? Minua hän rakastaa kuten vaimoa ja ihmistä ja koiraa niinkuin eläintä rakastetaan. Toisaalta kannattaisi meidän naistenkin muistaa, että raskaus ja naisen "muuttuminen" sen myötä on raskasta ja hämmennystä aiheuttavaa myös miehelle ja vaatii häneltä paljon! Ehkä pitäisi miehelle antaa oikeus helliä koiraansa, kun se hyväksyy ihmisen sellaisena kuin on eikä hormooni myrskyssä hyppää silmille. Sekava teksti, mutta ehkä kannattaa vain laskea kymmeneen ja katsella mikä olotila on lapsen syntymän jälkeen. Eläin antaa myös lapselle paljon. Meillä on koiran lisäksi 3 kissaa ja karvoja ym. ei pysty estämään. Toivottavasti tällä on se allergioita ehkäisevä vaikutus mitä lähiaikoina on julkisuudessa vilauteltu ;)

Olisi paljon muitakin esimerkkejä kuin tämän ketjun koiraparka.



mies