Äitini ei koskaan huomioi minun jaksamistani nyt kun olen itse äiti.

Ei kukaan voi laskea sen varaan, että saa apua muilta. Tai aika idiootti on. Ei ole mitään velvollisuutta isovanhemmilla lapsenlapsiaan hoitaa. Näin ajattelen minäkin. Toki haluan sitten tulavaisuudessa heitä tavata ja oman haluani mukaan heidänkanssaan viettää aikaa, mutta hoitoapu on kyllä järjestettävä muuten.

ja vapaaehtoisesti tuohon ryhtynyt.



Minun äitini arvostelee kaikkea äitiydessäni, en osaa tehdä mitään oikein. Tämä siis sen lisäksi, että koko ajan vielä vaatii passaamaan itseään. Se vasta rasittaakin!



Naputi, naputi, naputi, nalkuti, nalkuti, nalkuti... Ja koko ajan juoruaa takanapäin, haukkuu miestäni jne.

Ehkä ei hänkään ole saanut apua ja pitää sitä ihan normaalina, että pikkulapsen äitiä vähän väsyttää.

Ja ajattelee, että kyllä sitä nuorena jaksaa, mikä on ihan tottakin.

Jos sulla on vain yksi lapsi niin minun mielestäni valitat turhasta. Kyllä yhden lapsen kanssa vielä ihan hyvin jaksaa.

Ei kukaan voi laskea sen varaan, että saa apua muilta. Tai aika idiootti on. Ei ole mitään velvollisuutta isovanhemmilla lapsenlapsiaan hoitaa. Näin ajattelen minäkin. Toki haluan sitten tulavaisuudessa heitä tavata ja oman haluani mukaan heidänkanssaan viettää aikaa, mutta hoitoapu on kyllä järjestettävä muuten.

silti jokainen saa toivoa, että omat vanhemmat olisi lämpimiä ihmisiä, jotka tukisivat jopa aikuista lasta ja auttaisivat. Mutta kylmä ihminen on aina kylmä, on hän sitten vanhempi tai ei.

Itse mielelläni autan ihmisiä, vaikka se ei ole velvolisuuteni. Autan myös lapsiani ja äitiäni, vaikka sekään ei ole velvollisuuteni. Mutta autan siksi, että rakastan heitä ja haluan heille hyvää.

Mutta toki kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa ketään. Oikeassa olet. Mutta toiset vain haluavat tehdä sitä ilman, että lähettävät laskua perään.

Meitä ihmisiä on niin erilaisia ja ap. pohtii, että miksi hänen äitinsä ei auta. Vastaus on, että hänen äitinsä on tyypillinen av.mamma, kenen mielestä hänellä ei ole velvollisuutta auttaa ketään, muuta kuin itseään. Sellaisia ihmisiset nyt vain ovat.

miten he hoitivat lapsensa, eikä apua ollut ja kuinka oli vaikeaa...



On varmaan jo sen verran dementoitunut, että on unohtanut miten mummoni asui meillä ja hoiti meidät kolme lasta. Äitini oli osapäivätöissä ja iltaisin hoitivat isän kanssa parisuhdettaan käymällä ravintoloissa syömässä, elokuvissa ja tanssimassa. Harvemmin viihtyivät kotosalla meidän kanssa.



Isä myös hehkuttaa mitä kaikkea leikki ja pelasi meidän kanssa :O vaikka meistä kellään ei ole moisesta yhtään mielikuvaa. Tuli kotiin, söi ja torkkui siihen asti, että lähtivät äidin kanssa rientoihinsa...



Mutta ilman turvaverkkojakin on tässä jaksettu. Lapset antavat voimaa. =) Nyt jo helpottaa, kun saa yöt nukkua rauhassa...

Miten te aiotte toimia jos tulette isovanhemmiksi?



Itse koen että lähimmäisestä on pidettävä huolta oman jaksamisen puitteissa. Joten kyllä siinä vaiheessa kun oma lapseni saa lapsia toivon voivani olla avuksi. Eikös ne omat lapset ole aina itselle lapsia?

ettei sitten aio hoitaa kakaroitani, vaan saan kyllä itse sen tehdä, kun niin nuorena kerran tuohon aloin.



huvittavinta on se, että hän on itse saanut minut 16-vuotiaana ja minä sain ensimmäisen lapseni 25-vuotiaana. =DDD ja koska äitini oli niin nuori saadessaan minut, mummoni hoiti minut. minä jopa asuin pari vuotta mummon kanssa sen lisäksi, että vietimme siellä kesälomat.



no, en ole äitiäni lapsillani vaivannut. kun esikoiseni täytti tässä pari kuukautta sitten 18, kysyi äitini, josko hän haluaisi tulla hiihtolomaksi mummolaan. voisivat kuulemma käydä yhdessä shoppailemassa, syömässä ja laskettelemassa, kun tyttö kerran on jo niin isokin. tyttö, joka on nähnyt mummoaan kerran vuodessa muutaman tunnin ajan läpi elämänsä, lähti mieluummin hiihtoloman ajaksi isänsä äidille, jonka kanssa ovat olleet koko ajan tosi läheisiä.



nyt äitini on suuttunut, kun olen kääntänyt lapseni häntä vastaan. en ole. en ole koskaan lapsilleni mitään pahaa äidistäni sanonut, mutta koska hän ei halunnut meitä kyläilemään (asumme 400 kilometrin päässä hänestä) muuten kuin ihan vain kahville toisinaan, koska lasten kanssa on niin raskasta, emme vain tavanneet häntä kuin kerran vuodessa. silloin kun kävimme oman mummoni luona lomailemassa.

rinnastatte ap:n ja hänen äitinsä - nuori äitihän tarvitsee poikkeuksetta vanhemman naisen apua ja tukea eikä toisinpäin. Ja äidin velvollisuus ON hoitaa ja tukea lastaan kaikissa tämän elämän käänteissä, ei se ole lapsen velvollisuus tukea äitiään!! Vai kasvatatteko jo vauvaanne siihen, että hän sitten tukee ja paapoo teitä? Minä en ainakaan, vaan aion tukea omaa lastani hautaan saakka ja se mitä häneltä saan, on bonusta.

Tosi monilla äideillä ei ole ketään vanhempaa naista auttelemassa, ei se ole mitenkään poikkeukselllista. Ilman muuta jokaisen tulee lähteä siitä, että hoitaa itse omat asiansa, sillä voihan äitivanha vaikka kuolla äkillisesti tai muuttaa toiseen maahan tms. Luonnollista on myös se, että tiukan paikan tullen omaiset tulevat hätiin, mutta tämän tulee olla vastavuoroista kuten kaikkien ihmissuhteiden. Kyllä tyttären pitää tukea äitiään siinä kun äidinkin tytärtään.

Miten te aiotte toimia jos tulette isovanhemmiksi? Itse koen että lähimmäisestä on pidettävä huolta oman jaksamisen puitteissa. Joten kyllä siinä vaiheessa kun oma lapseni saa lapsia toivon voivani olla avuksi. Eikös ne omat lapset ole aina itselle lapsia?

mikään automaatti se ei voi olla. Oma äitini teki aina erittäin selväksi, että hän on lapsensa hoitanut ja teinkin kaksi ihanaa lastani täysin tietoisena tästä. Itse aion kuitenkin mahdollisuuksien mukaan auttaa lapsiani, mutta haluan heidän kuitenkin seisovan lähtökohtaisesti omilla jaloillaan. En myöskään halua, että lapseni uuvuttavat itsensä huolehtimalla minusta kun olen vanha. Toivon heidän panostavan ennen kaikkea omaan elämäänsä, oli se sitten perhe-elämää, uraelämää tai mita vaan.

kurja tilanne sulla!minunkaan äiti ei auta vaikka mies ulkomailla töissä ja pieni vauva!mutta onneksi mulla anoppi koka kerran viikossa tulee auttaan!hän nauttii lapsen kanssa olosta touhuu vaikka mitä aina ilonen ja lapset rakastavat häntä!turha on oman äitini ootella vanhana apuja,juu saa ihan maksullisen kotiavun tilata!tsemppiä sulle!ps,äitini ihmettelee kun poikani ei ees halua puhua skypessä... =)

...kun nelosella. äitini muutenkin puhuu vaan ittestää ja omista jutuistaa.. ja ohittaa jos kerroin jotain meihin liityvää... en muista millä nimellä sellaista ihmistä kutsutaan? kertokaa te? mutta tosiaanki onneksi itsekkin tiesin jo etukäteen että mistään suunnasta en hoito apua saa. :p

Tuskin tässä nyt mistään uuvuttamisesta on kyse, vaan ihan normaalista lähimmäisestä välittämisestä. Vai onko sukulaisuus semmoinen suhde jossa otetaan vaan rusinat pullasta ja jätetään auttamiset yhteiskunnalle.

Itse uskon, että suurin osa vanhuksista tarvitsee jonkunlaista apua lapsiltaan. Esim lääkärikäynneillä voi tarvita saattajaa, erilaisten lomakkeiden täyttöä, siivoojien/ruokapalveluiden hankintaa. Kaikki nämä työllistää ja ovat monille vanhukselle ylivoimaisia tehtäviä. Ja jos omat lapset on opetettu olemaan välittämättä niin tiedossa voi olla kovin karu vanhuus. Tietysti sinulla voi olla ystäviä/mies jotka huolehtivat sinusta.

En myöskään halua, että lapseni uuvuttavat itsensä huolehtimalla minusta kun olen vanha.

tilanteesi, kun olen samaa kokenut. Meidän esikoinen oli vauvana todella herkästi hermostuva (on edelleenkin, mutta 5-vuotiaana jo paljon vauva-aikoja helpompi). Nuorimmaisemme on pari vuotta nuorempi.

En todellakaan ole olettanut, että äitini olisi toiminut lapsenvahtina. Se on kuitenkin ottanut päähän, kun hän ei ole osoittanut minkäänlaista myötätuntoa, kun lapsemme olivat vauvoja ja itse olin väsynyt. Ei puhettakaan, että äidille olisi voinut todellisia tuntemuksiaan kertoa edes puhelimessa. Muutaman kerran kun yrittää ja vastaukseksi saa vain hymähtelyä, niin eipä enää viitsi jutella kuin yhdentekeviä asioita.



Minua ja sisaruksiani on myöskin hoitanut aikoinaan mummo todella paljon, joten vanhempani eivät oikeasti voi edes ymmärtää, millaista on itse olla vastuussa lapsistaan. Tunnekylmyys kuulostaa myös tutulta...ei lapsuudenkodissani näytetty tunteita.



Jännä juttu muuten, kun lapsemme ovat isompia, niin nyt kyllä osoitetaan hieman kiinnostuksen merkkejä. Nyt vaan ei huvita jatkuvasti olla kyläilemässä, kun alkuajatkin jouduimme pärjäämään ilman tukea (edes henkinen tuki olisi ollut tarpeen). Käydään silti noin kerran kuussa vanhemmillani (100 km päässä), he taas käyvät meillä ehkä pari-kolme kertaa vuodessa pikaisesti kahvilla (n. 1 h/vierailu), vaikka paljon useammin käyvät ostoksilla kotikaupungissamme.



Jaksamista arkeesi ap ja muut kohtalotoverit!

Mikä saa sinut olettamaan että äitisi automaattisesti kyläillessänne puolin tai toisin olisi apuvoima eikä kyläilevä vieras tai emäntä?



On normaalia että kylään menevä ei ole tunkemassa tekemään kaikkea emännän puolesta. On normaalia että autetaan toista tarpeen vaatiessa - tai kun toinen pyytää.



Ei tue henkisesti? Jos kerrot murheitasi, niin mitä äitisi sanoo?



Ei tue taloudellisesti? Pitäisikö hänen? Hakekaa toimeentulotukea jos ette pärjää. Tai avaa suusi ja kysy olisiko hänellä mahdollisuutta tukea taloudellisesti.

että jos äiti ei ole omasta lapsestaan ollut kiinnostunut, niin tuskin on sen enempää kiinnostunut lapsenlapsistakaan.



On varmasti ihmisiä, jotka haluavat päästä elämästään mahdollisimman "helpoilla".

joka on tällä hetkellä vuorotteluvapaalla. Ovat siis isäni kanssa kaiket päivät vapaalla ja ovat siis vielä todella hyväkuntoisia. Kehuskellaan kuinka ihanaa on vaan olla ja tehdä mitä huvittaa. Ymmärrän täysin että ovat ansainneetkin todellakin vapaansa, mutta voisivat edes olla sitten hiljaa.



Meillä siis 3v. ja 3kk vanhat lapset. Itse olen välillä väsynyt ja toivoisin, että vanhempani edes joskus tulisivat auttamaan PYYTÄMÄTTÄ tai kysyisivät tarvitsenko apua. Kyllä he aina sitten hoitavat jos pyytää, mutta tuntuu että lapset on heille vain taakka. Jos tuo isompi lapsi pääsisi joskus vaikka yökylään tai muuta. Asutaan jonkun matkan päästä isovanhemmista ja melkein joka kerta minä joudun pakkaamaan lapset ym. autoon ja ajaa heidän luokseen jos halutaan heitä nähdä.



Mutta näillä mennään. Olen vain niin kateellinen heille, joiden vanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan mielellään ja ovat tosiaan myös henkisenä tukena lastensa perheissä!

silti jokainen saa toivoa, että omat vanhemmat olisi lämpimiä ihmisiä, jotka tukisivat jopa aikuista lasta ja auttaisivat. Mutta kylmä ihminen on aina kylmä, on hän sitten vanhempi tai ei.

Itse mielelläni autan ihmisiä, vaikka se ei ole velvolisuuteni. Autan myös lapsiani ja äitiäni, vaikka sekään ei ole velvollisuuteni. Mutta autan siksi, että rakastan heitä ja haluan heille hyvää.

Mutta toki kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa ketään. Oikeassa olet. Mutta toiset vain haluavat tehdä sitä ilman, että lähettävät laskua perään.

Meitä ihmisiä on niin erilaisia ja ap. pohtii, että miksi hänen äitinsä ei auta. Vastaus on, että hänen äitinsä on tyypillinen av.mamma, kenen mielestä hänellä ei ole velvollisuutta auttaa ketään, muuta kuin itseään. Sellaisia ihmisiset nyt vain ovat.

Kun olemme äitini luona (noin kerran kuussa) hän herää lasten kanssa ja hoitaa heidät aamuisin, että saan nukkua. Muutenkin touhuaa koko viikonlopun lasten kanssa, että minä saan vähän rentoutua. Olen todella kiitollinen tästä avusta! Mummo onkin todella tärkeä lapsille ja mummo tietenkin tykkää :)

Olen itse ainoa lapsi ja aion tietenkin tulevaisuudessa auttaa äitiäni kaikin tavoin. Samoin haluan myös auttaa omia lapsia, jos heille syntyy joskus lapsia. Haluan elää sellaisessa perheessä, jossa toisia autetaan, mutta auttamisen täytyy olla molemminpuolista.

Mielestäni aloittaja on oikeassa. Anoppini ei hirveästi välitä lasten seurasta. Sitten kun anoppi tarvitsee apua niin ei tarvitse kääntyä minun puoleen... Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Oletko miettinyt minkälaiset välit sinulla oli äitisi kanssa ennen lapsen syntymää? Oletitko, että suhteenne muuttuu lapsen myötä vai onko välinne aina olleet tuollaiset? On niin outoa lukea tällaista, sillä oma äitini on niin innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan, että on todennäköisesti muuttamassa meille la lähestyessä. Ostelee ties mitä ja kysyy sitten olisko tarvetta ja on luvannut ottaa hoitoon sitten kun lähdemme miehen kanssa häämatkalle vasta lapsen syntymän jälkeen. Kävi auttamassa muutossa ja kutoo ristiäismekkoa. Eikä muut sisarukseni (minulla on 4 siskoa ja yksi veli) jää kuitenkaan varjoon vaan osallistuu heidänkin elämään. Kaiken huipuksi vielä ymmärtää, jos kieltäydyn avusta ! Anoppi puolestaan pyytelee syömään, muistaa pienetkin juhlan aiheet, ja on myös muutenkin innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Koen olevani tosi etuoikeutettu tukiverkostani, monet ei kaikkein läheisimmätkään ystävistäni kyselevät lastenvahti vuoroa puhumattakaan mieheni parhaasta ystävästä (tulossa kummiksi) joka on luvannut tulla synnytykseenkin jos mieheni ei pääse paikalle :D

miehen äiti auttaa niinkuin mummi-myytti-mummin kuuluu. Mun äiti ei auta. Mieheni valittaa mulle, että miksei äitini koskaan tule meille auttamaan. Hei halooooo, millä pakotan aikuisen työssäkäyvän ihmisen tulemaan meille lapsen vahdiksi kun ei pätkääkään kiinnosta? En sitten millään. Tasapuolisuuden nimissä maksan parikymppiselle tutulle tytölle lasten vahtimisesta. Meillä on omat rahat perheessä. Maksan sen hoitotytön palkan omasta pussistani. Sanon miehelleni, että olen ulkoistanut äitini mummutuksen sille tytölle, ja maksan sen rahalla. Ei tarvitse miehen tulla mulle valittamaan äitini mielenkiinnonpuutteesta mummuiluun.



Mummi-myytti-mummi

Vau keksinkö ihan itse tämän uuden termin? En ole ainakaan kuullu mistään aiemmin. Ap:llakin taitaa olla mummimyyttimummiodotukset omaa äitiään kohtaan. Miksi ei anna mummin itse toteuttaa mummiuttaan niin kuin tahtoo?

jos heittäydyt hänen hoivattavakseen, annat samalla pois oman itsemääräämisoikeutesi. Et voi samaan aikaan sekä olla itsenäinen että avuton, voit valita vain toisen.



Normaalin perheen normaalia taaperoa ei tarvitse vahtia ruokapöydässä, joten miksi ihmeessä äitisi pitäisi moiseen ryhtyä?