Nielurisojen leikkaus aikuisiällä?
Kokemuksia kyselisin.
Pärjääkö leikkauksen jälkeisen ajan kaksin lapsen kanssa vai..?
Kommentit (9)
kuten juoksemista, ettei haava ala vuotamaan. Ei varmaankaan ole hyvä nostella lapsia silloin ensimmäiseen 10 päivään (peitteet irtoavat siinä 7-10 päivän kohdalla ja silloin kurkku voi olla extrakipeä).
Kyllä monella tuo leikkauksenjälkeinen aika on kivuliasta, ravinto pääasiassa nestemäistä ja olokin sitämyöden voi olla heikohko.
Parempi olisi, jos saisit oikeasti otettua sairaslomaa ja jonkun muun kaitsemaan lapsia tuoksia ajaksi. Ei varmaan mikään maailman helpoin juttu, mutta joskus terveyden eteen on priorisoitava tiettyjä asioita.
en olisi pärjännyt. Minulta leikattiin viime kesäkuussa ja toipuminen on hidasta ja tuskallista. Lääketokkurassa koko ajan ja mitään ei edes saa tehdä. Minä myös mieluummin synnyttäisin vielä kuin antaisin leikata nielurisat. :)
Itseltä leikattiin nielurisat, kun lapset olivat juuri täyttäneet kolme ja yksi. Ponnistella ei saa (en nyt muista aikaa) leikkauksen jälkeen verenvuotoriskin vuoksi, joten jos mahdollista, niin apuri olisi hieno juttu. Itsellä taisi olla lapset leikkauspäivän hoidossa ja tulivat sitten illansuussa kotiin ja pärjäiltiin sitten siitä eteenpäin päivät itseksemme. Ekana päivänä ja iltana oma olo ei ollut paras mahdollinen, mutta siitä se sitten parani, piti vaan muistaa olla varovainen ja olla "hätäapu" kännykän päässä, jos vaikka olisi verenvuotoa ruvennut tulemaan.
leikkauksesta toipuu ongelmitta, niin lapsen kanssa pärjää. Mutta hankaluus on siinä ettei etukäteen voi tietää miten toipumisen kanssa käy. Näin jälkikäteen tiedän, että minä en olisi pärjännyt yksin. Minulla oli lapsille hoitaja kotona, joten lepäsin käytännössä koko ajan ja noudatin hoito-ohjeita; silti jouduin kaksi kertaa ambulanssin kyydissä pikaisesti takaisin sairaalaan valtavan verenvuodon takia. Joten jos olisin ollut yksin kotona, en ehkä olisi edes apua pystynyt itse hälyttämään... Joten näinkin voi käydä. Kannattaa varautua ainakin siihen, että joku voi hoitaa lasta tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla. Synnytys ja sen jälkeinen aika oli lastenleikkiä ko. leikkaukseen ja siitä toipumiseen verrattuna.
Olin todella kipeä, ja sitten ihan lääketokkurassa. En paljon edes muista leikkauksenjälkeisestä viikosta, olokin oli niin heikko kun ei voinut syödä oikein mitään, pystyssä pysyminen oli huteraa.
Ja miten niitä lapsia edes hoitaisi jos ei pysty pihaustakaan suustaan päästämään, meidän 3v lapsi ainakin tarvitsee sanallista ohjausta ja kieltoja ja komennuksia...
Joku sanoi aiemmin, että tikit olivat revenneet leikkauksen jälkeen. Kummallista, sillä nielurisojen leikkauksen yhteydessä tikkienlaitto on mahdotonta, sillä ihoa ei parsita kiinni, vaan siihen muodostuu ajan kuluessa kuori, joka lähtee itsekseen pois. Tämän takia myöskään jälkikontrolleita ei leikkauksen jälkeen ole.
Multa leikattiin tällä viikolla nielurisat, lasten kanssa pärjää jos ei kolmiolääkkeitä vedä, tosin itse en ilman niitä sietäisi kipuja. Ääntäkään tosin ei lähde ollenkaan, joten lasten olisi parempi käyttäytyä kiltisti, koska huuto on mahdotonta :)
Jo panacod saattaa saada sut ihan tokkuraiseksi ja ilman vahvoja kipulääkkeitä et voi niiden kipujen kanssa olla. Kyllä suosittelisin ettö muutamana päivänä olisi joku, jos mahdollista. Kipu toki tulee kestämään viikkoja, lievenee pikkujiljaa mutta ihan jo lapsenkin turvallisuuden kannalta suosittelen, ettet ole yksin.
t. viikko vuodepotilaana.
Mä olen hyväkuntoinen ja terve enkä pienistä kivuista välitä. Niinpä mulla leikkaus meni suht helposti eikä kipujakaan juuri ollut, mutta se pari päivää menee kyllä leikkauksesta toipumiseen, kun ei saa oikein syödäkään mitään.
Mä menin viikon päästä leikkauksesta jo risteilylle :)
Itsellä leikattiin nielurisat reilu puoltoista vuotta sitten, silloin ei vielä ollut lasta, vaan tulin raskaaksi vasta sen jälkeen, ja täytyy kyllä sanoa että mä en olis varmaan pärjänny toipilaana lapsen kanssa. Oon sanonukkin että jos pitäis valita synnyttäiskö vai menisiköö uudestaan nielurisaleikkaukseen, valitsisin synnyttämisen. Synnytyksestä toipui nopeemmin :) Ja leikkauksen jälkeen jouduin syömään sellaset määrät kipulääkkeitä että olin viikon ihan pihalla, ja sitten vielä tikit aukes toiselta puolelta ja voi sitä veren määrää. Mutta tämä ainoostaan oma kokemukseni, eihän se kaikilla samanlaista ole.