" Oon tosi julma mutta kun vertaan tuota omaan elämääni"

Ärsyttää tollaset ihmiset. Kyllä nyt mullekin on sattunut "pahempia" asioita kuin joillekin toisille, mutta kun me kaikki koetaan asiat niin erillä tavalla että ei oikeasti voi mennä sanomaan toisen puolesta mikä on pahempaa ja mikä ei.



Saa olla tyytyväinen, että itse ei koe asioita niin vahvasti kuin jotkut. Voi sitten kuunnella ja olla tukena niille jotka eivät ole niin vahvoja (ja pitää suu kiinni omista "pahemmista" jutuista:)

joskus kultaa!

En ole tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja, enkä kirjoittaisi noin, mutta ymmärrän kirjoittajaa (vaikken tiedäkään, mitä siinä viestiketjussa lukee).



Sinun tavallasi kommentoivat yleensä ne, joilla ei ole ollut kovinkaan suuria vastoinkäymisiä elämässään. En toki voi tietää, mutta kuvittelen näin.



Kun sitten itse on elänyt lapsuutensa alkoholistivanhempien kanssa, kasvattanut vammaisen sisaruksensa siinä vaiheessa kun itsekin oli vielä lapsi, yrittänyt auttaa narkomaanisisarusta, sairastanut pari syöpää, kokenut oman lapsen kuoleman, menettänyt omaisuutensa tulipalossa jne... alkaa väistämättä ajatella, että niillä, jotka valittavat naapurin koirankakoista, kurjasta työpaikasta, pienistä tuloista tai kylmästä talvesta on oikeastaan asiat aika hyvin.



En ole kokenut kaikkea tuota, mutta sen verran olen kokenut, että aivan tosissani väitän, että elämässäni on ollut enemmän vastoinkäymisiä kuin 95%:lla suomalaisista. Silti olen selvinnyt ja olen siitä mielestäni syystäkin ylpeä. Sitä ylpeyttä ei moni ymmärrä, minuakin pidetään kylmänä, ylimielisenä ja tunteettomana. Pitäkööt, minä nautin siitä elämästä, joka minulla vielä on, niin kauan kuin on ja taatusti ihan kaikesta siitä, mitä minulla on - hyvällä omallatunnolla. Muut saavat puolestani tukehtua kateuteensa ja katkeruuteensa jos haluavat.

Ja olen oikeasti kokenut kaikenlaista.

Minulla oli alkoholisti vanhemmat, isäni hakkasi meitä lapsia ja äitiäni. Muutenkin on ollut vastoinkäymisiä vaikka millä mitalla.



Mutta en ala vähättelemään muiden ongelmia. Miksi niin tekisin? Vaikka kaikki eivät ole kokeneet samaa kuin minä, en voi sanoa kenellekään että kuule, lopeta vinkuminen kun MINÄ olen kokenut pahempaa.

Jokainen määrittelee itse minkä kestää ja minkä ei.

Ei ole olemassa mitään mittaria, joka antaa varman tiedon siitä, mikä on pahin kokemus: vanhemman kuolema, avioero, häätö, lapsen onnettomuus, mielenterveysongelmat...Jokainen kokee ne omalla tavallaan.



Saattaa näyttää siltä, että joku on päässyt "helpommalla" kuin joku toinen, mutta on todella moukkamaista aloittaa vertailu, jos toinen avautuu ongelmistaan. Sen verran empatiakykyä pitäisi löytyä jokaisesta, että osaisi olla toiselle kuulevana korvana ja lohduttavana olkapäänä ongelmasta riippumatta.



On myöskin väärä luulo, että kärsimys jotenkin jalostaisi. Isoja alamäkiä läpikäyneet ihmiset eivät ole mitenkään parempia kuin tasaista eloa elelleet, eikä heillä ole minkäälaista oikeutta tuomita muiden elämää omien kokemustensa pohjalta.

kokemus on pahin.

Ja ei en ole syntynyt kultalusikkasuussa, olen alkoholistiperheen lapsi missä sai nyrkkiä ja remmiä.Elin päiviä ilman ruokaa. Meidän koira raateli minut ja siskoni. Minulla on ollut 5 kasvahalvausta,kaksisuuntainen mielialahäiriö, bulimia, 3 muuta kroonista sairautta. Silti koen, että mikäs tässä monilla menee vielä huonommin. Meni tai ei miksi pitää lytätä toisen tuska ja röyhistellä omaa rintaa ja valittaa omaa kärsimystä. Auta mielummin muita, äläkä heti heitä kehiin MINUN kokemia. Asioita koetaan erilailla. Pieni suru on yleensä suuri kokijalle.

Ja on missä te olette kaikki olleet silloin kun olen täällä elämääni märehtinyt?



Olen saanut tuollaisia vastauksia vain =(



Ja sen kerran kun olen itsekäs ja julma vastauksissani saankin lokaa niskaani melkosella tavalla.

Sorry että noin sanoi mutta niin paljon vitutti se että itse en ole täällä koskaan muuta saanut kun vittuilua ja jssap kommentteja...