Väheksytäänkö teitä ammattinne takia?

Mieheni puolella kaikki ovat korkeasti koulutettuja ja kun loin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa ja tuli puhetta ammatistani, oli kaikilla vähä naamat vinossa. Olen siis "vain" sairaanhoitaja.

Kukaan ei voinut ymmärtää, kuinka lukion jälkeen joku on hakenut ammattikoulutukseen, eikä yliopiston tiedekuntiin.

Yritä siinä sitten selitellä, että tykkään työstäni ja olen aina ollut enemmän tekijä kuin lukija ...tms.

Näin vuosia jälkeepäin sukuun on onneksi tullut avioliittojen kautta muitakin duunareita, etten ole enää mikään kummajainen =)

mutta rivien välistä kyllä näkyy että mun sukuni pitää mun alaani (markkinointi) todella typeränä ja vähä-älyisenä. Miehen suku halveksii avoimemmin.

Miehen suku ei minua mollaa mutta usein saan väheksyvää kohtelua vaikkapa leikkipuistossa. Olen kaupassa töissä, osastonvastaava. Minulla on kahdeksan alaista ja saan parempaa palkkaa kuin vaikkapa joku sihteeri tms. konttorirotta. Mutta kun en satu olemaan jakkupuku päällä töissä niin minua voi väheksyä :-D. Itse viihdyn työssäni, se on haastavaa ja pidän asiakkaistakin.

Anoppi ja appi kyselevät, milloin aion hankkia "oikean ja kunnollisten ihmisten ammatin". Eikä mun omatkaan vanhemmat tätä taida oikeana työnä pitää. Ovat sitä ikäluokkaa, että niiden silmissä kaikki toimittajat ovat rapajuoppoja, yliopiston kesken jättäneitä ikuisia opiskelijoita. :=)

Palstalla toimittajien arvostus taitaa tosin olla vieläkin alempana.

Onneksi ihan kivoja ja fiksuja on enemmän. Olen opettaja, ja kyllä minua on väheksytty ja myös arvostettu ammattini takia.

Anoppi ja appi kyselevät, milloin aion hankkia "oikean ja kunnollisten ihmisten ammatin". Eikä mun omatkaan vanhemmat tätä taida oikeana työnä pitää. Ovat sitä ikäluokkaa, että niiden silmissä kaikki toimittajat ovat rapajuoppoja, yliopiston kesken jättäneitä ikuisia opiskelijoita. :=)

Palstalla toimittajien arvostus taitaa tosin olla vieläkin alempana.

Teidän molempien ammatit on ns. vapaita ammatteja joihin voi ruveta kuka tahansa ilman muodollista koulutusta ja pätevyysvaatimuksia. Ehkä se on syynä arvostuksen puutteeseen.

eikä työpaikallani, mutta täällä AV:lla. Tarvitseeko erikseen mainita, että olen lähihoitaja.

Olen opettaja. Akateemisissa piireissä se on vähän sellainen työläisammatti, ei moni pitää sitä sellaisena tylsänä ja helppona valintana, kun ei uskalla/pysty parempaan.



Ja muut sitten pitävät muuten vain turhana, ylipalkattuna ja liian vähän töitä tekevänä. Kyllä se loukkaa, kun oma isäni kommentoi opettajien palkoista halveksuvasti, vaikka itse edustaa korkeasti palkattua statusalaa. No ei auta.

Pakko kysyä, kun mieheni suku jaksaa muistuttaa minua siitä, että olen "vain" tarjoilija. Ja he eivät itsekään ole mitään korkeasti koulutettuja. Hassua, että eräskin entinen R-kioskin myyjä ja sihteeri kommentoivat työtäni ja toinen kehtasi vielä kysyä, että koska menen oikeisiin töihin?!

Sivuseikka, mutta olen esimiesasemassa pienessä yrityksessä nykyään. Työskentelen mielelläni asiakkaiden parissa ja kannan lautasia siinä, missä muutkin työntekijät. Mutta suku on sitä mieltä, että minun pitäisi hankkia "oikea ammatti". Siis mitä ihmettä?!

PS. heidän mielestään lastenhoitajat ja siivoojatkaan eivät ole oikeita töitä tekeviä. Onko teillä mänttejä lähipiirissänne?

Kyllähän noita mänttejä on. Itse olen kans ravintolamaailmassa töissä, tosin olen teknikko. Mun on taas hankala käsittää miten tarjoiliat jaksaa sitä hommaa, näin sivusta seuranneena. Ei minusta olisi ainakaan siihen hommaan.

Niiltähän voi kysyä sitten että mikähän se mahdollisesti olisi se oikeanlainen ammatti?

Viime kesänä ystäväpariskunnan häissä meidät oli placeerattu pöytään josta tunsimme ennalta vain yhden henkilön. Jokainen esitteli pöydässä itsensä ja kertoi mitä kautta tuntee hääparin. Seuraavaksi käytiin galluppia minkä alan ihmisiä kukin on. Me mieheni kanssa olemme molemmat ravintola-alalla esimiestehtävissä ja ihan arvostetuilla paikoilla. Kaikki muut pöydässä olivat insinöörejä tmv. Meihin ei tämän jälkeen juuri kiinnitetty huomiota...Heti kun häiden virallinen osuus oli ohi hakeuduimme toiseen pöytäseurueeseen.

Itse olen diplomi-insinööri ja vähintään ylipalkattu idiootti, jonka kuuluisi saada puolet siitä palkkaa kuin vaikka vaativaa työtä tekevien sairaanhoitajien tai opettajien. Pirusta sitä kukaan toisen työn vaativuudesta mitään tietää. Sitä paitsi kokemus on erittäin subjektiivinen, minkä kukin kokee vaikeana ja mikä on omilla taipumuksilla helppoa.



Lisäksi tietotekniikan DI:nä saa vahingoniloa siitä, että "Nokia lähtee Suomesta, kun suomalaiset insinöörit on niin huonoja ja sittenhän saatte nokillenne sen elvistelyn jälkeen."



Eli ap, sama ongelma on varmaan kaikissa ammateissa. Äitini on controller isossa yrityksessä ja duunariveljensä kehoittaa äitiäni aina hommaamaan oikean työn, kun ei tuollainen toimistossa istuskelu ole mitään työtä edes. Viimeksi suositteli siivoustyötä sairaalassa, niin tietäisi jotain oikeasta työstä.

[/quote]

Teidän molempien ammatit on ns. vapaita ammatteja joihin voi ruveta kuka tahansa ilman muodollista koulutusta ja pätevyysvaatimuksia. Ehkä se on syynä arvostuksen puutteeseen.

[/quote]

No, eiköhän tuonne Ärrän-tädiksikin pääse ihan kuka tahansa :) Kyllä jokaisessa ammatissa osaamista vaaditaan, vai kuka saa palkkaa pelkästä seisomisesta? Ja vapaa ammatti tai ei, kertoo aika paljon ihmisestä, miten hän suhtautuu muihin... T:toinen tarjoilija

olen projektipäällikö ja hän sydänkohtauksen partaalla hoippuva toimitusjohtaja

Olen suorittanut korkeakoulututkinnon, mutta päätynyt myyjäksi. Vieläkin, yli 10 vuotta valmistumisen jälkeen, sukulaiset kyselevät milloin menen kunnon töihin. En ole vaihtamassa alaa, viihdyn työssäni :)

,koska olen insinööri. Mutta mitä väliä, kun itse arvostan sitä mitä teen.

Onneksi ei itsetunto ole ammatista kiinni.

Itse olen diplomi-insinööri ja vähintään ylipalkattu idiootti, jonka kuuluisi saada puolet siitä palkkaa kuin vaikka vaativaa työtä tekevien sairaanhoitajien tai opettajien. Pirusta sitä kukaan toisen työn vaativuudesta mitään tietää. Sitä paitsi kokemus on erittäin subjektiivinen, minkä kukin kokee vaikeana ja mikä on omilla taipumuksilla helppoa. Lisäksi tietotekniikan DI:nä saa vahingoniloa siitä, että "Nokia lähtee Suomesta, kun suomalaiset insinöörit on niin huonoja ja sittenhän saatte nokillenne sen elvistelyn jälkeen." Eli ap, sama ongelma on varmaan kaikissa ammateissa. Äitini on controller isossa yrityksessä ja duunariveljensä kehoittaa äitiäni aina hommaamaan oikean työn, kun ei tuollainen toimistossa istuskelu ole mitään työtä edes. Viimeksi suositteli siivoustyötä sairaalassa, niin tietäisi jotain oikeasta työstä.

Olen suorittanut korkeakoulututkinnon, mutta päätynyt myyjäksi. Vieläkin, yli 10 vuotta valmistumisen jälkeen, sukulaiset kyselevät milloin menen kunnon töihin. En ole vaihtamassa alaa, viihdyn työssäni :)

Sama juttu kuin myyjällä. Mulla on ylempi korkeakoulututkinto ja ammatiltani olen pph. Tykkään työstäni enkä aio alaa vaihtaa.

Liksaa saan huomattavasti enemmän, pidän työstäni ja mulla on siihenkin koulutus, mutta joo, olen huomannut monen suhtautuvan kuin vähä-älyiseen.

Multa on esim. kysytty osaanko englantia...!



Varsinkin asiakaskohteissa sihteerit ynnä muut respan neidit katsovat nenänvarttaan pitkin, mutta

mitä enemmän koulutusta/asemaa ihmisellä on, sen fiksummin ja tasa-arvoisemmin suhtautuu (tietämättä koulutuksestani).



Toisaalta, ei mua kiinnosta muiden ajatukset, saan asuntolainani maksettua ja lapseni elätettyä, se riittää palkkatyön vastineeksi. Kyllä se "elämän sisältö" löytyy jostain ihan muualta kuin työnteosta -sitä mitenkään väheksymättä.

Onneksi ei nähdä usein.



Mutta saisimme maksettua nopeammin asuntolainamme, jos minä olisin oikeissa töissä. Mies on amk-insinööri koulutukselta ja tekee projekteja, joiden perusteella tulee perusliksan päälle projektikohtaiset lisät.



Minä olen "vain" henkilösihteeri. Ja mun palkka on vuodessa keskimäärin vähintään 1000 euroa/kk enemmän kuin mieheni! Siinä olis anopille nieltävää, mutta en jaksa alkaa...

Kukaan ei vieläkään ole käsittänyt mitä nimikkeni pitää sisällään, ei edes esimieheni.