Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi luoja, millaista porukkaa täällä taas on! Uusperheen omaavat
09.03.2011 |
vakuuttavat kilpaa, miten paljon onnellisempia lapset ovat uusperheissä, ja miten HEIDÄN lapsensa ei kärsinyt erosta ollenkaan.
Joopa joo, lapsenne varmaan itkivät ilosta kun kyllästyitte ensimmäiseen puolisoon, ja se työpaikan Matti alkoi vaikuttaa "sielunkumppanilta" (maailman kornein ilmaisu, muuten).
Sitten äkkiä Matin kanssa hynttyyt yhteen, koska eihän Teillä ole kuin Yksi Elämä (niin on lapsillannekin vain yksi lapsuus, mutta siitä viis).
Sitten, omatuntonne vaimentaaksenne todistelette muille (mutta oikeasti itsellenne) miten hyvää itsekäs ratkaisunne erota on lapsillenne tehnyt.
Kysykääpä lapsilta, ottaisivatko oman isänsä sen Matin tilalle?
Ja te, joiden ex on väkivaltainen juoppo, älkää te kommentoiko. Painitte eri sarjassa.
Kommentit (67)
Otapa nyt vaan ne mustavalkolasit päästäsi. Lähtikö miehesi paremman naisen matkaan kun noin olet katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsemme eivät ole ehkä yhtä onnelisia kuin ydinperheen lapset, mutta nyt he näkevät onnelisen aikuisen molemmissa kodeissaan. Toisessa kodissa jopa onnellisen ja toimivan parisuhteen, jossa toteutuu toisen kunnioitus ja arvostus, jossa keskustellaan eikä tapella, tehdään kompromisseja eikä huudeta.
Ehkä he vain haluavat miellyttää minua, mutta keskusteluissamme he jo sanovat ymmärtävänsä tilanteen. Ja näkevänsä, miten paljon helpompaa ja rennompaa elämäni on nyt. Jotain murheita kasvuiässä on aina, meillä tää ero, mutta ainakaan mun lasten ei tarvitse surra sitä, olenko minä onnellinen. Olen. Ennen en ollut.
Miten muutenkaan voisin elää itseni ja lasteni kanssa kuin valkopesemällä? Kuinka paljon parempi olisi elää onnettomana avioliton irvikuvassa, katkeroitua, haukkua lapsille isäänsä ja yrittää ajaa heitä häntä vastaan? Se oli todellisuutta meidän perheessä ajalta ennen eroa. Olin hirveä viimeisen vuoden, voimme niin huonosti kaikki.
Tai eron jälkeen, miten mun pitäisi elää? Pyytää lapsilta joka päivä eroa anteeksi? Velloa itsesäälissä ja murheessa?
En oikeasti tiedä. Ei mun pitänyt koskaan erota eikä varsinkaan löytää uutta kumppania (emme asu yhdessä, jos se nyt lohduttaa tuomitsijoita. En minä tiedä miten tämä elämä pitäisi elää niin, että kukaan ei vahingoitu missään vaiheessa vähääkään.
ja uusperheistä; valitettavasti on lapsia ja nuoria jotka kokevat vielä kamalampia asioita lyhyen elämänsä aikana kuin nuo, miksi ette ole itkemässä heidän vuokseen?
Koettakaa nyt vihdoin tajuta se, että lapsille ne omat vanhemmat, riitelevätkin, ovat rakkaita. Ja ero omasta vanhemmasta satuttaa, vaikka riitojen loputtua kotona varmaan onkin rauhallisempi tunnelma. Älkää vähätelkö lasten tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mua riipii ISOSTI omata-verbi
Mun exä jätti mut aikoinaan toisen naisen takia. Meillä on yksi lapsi. Kahden vuoden kuluttua löysin uuden miehen ja menimme naimisiin. Nyt meillä on kaksi yhteistä lasta, olemme onnellisia. Olenko toiminut väärin, hyvä ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
Miksi et kertonut äidillesi? Eivät kaiki eronneet ole päästään sekaisin ja mene kusipäiden kanssa kimppaan. Miksi isäsi ei suojellut sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onpa "yllätys" että täällä on vain näitä "meillä on lapset nyt paljon onnellisempia jnejne" -tapauksia. Lähipiirissäni on kuitenkin monia todella surullisia "uusperheviritelmiä". Siis LASTEN kannalta. Lapsilla on kaksi kotia, joissa molemmissa uusia lapsia. Arvatkaa, kuinka väliinputoajiksi nämä kaksi vanhempaa lasta itsensä tuntevat? Uudet lapset saavat olla kotonaan kun nämä kaksi reissaavat. Ei voi olla hyvä, eikä olekaan, oireilua on.
Toisessa perheessä isä ei osaa päättää kummassa perheessä olisi, on jo 3 kertaa vaihtanut perhettä. Yhteisiä lapsia ei "uuden vaihtoehdon" kanssa ole, mutta voin vaan kuvitella miltä alkuperäisen perheen tytöistä tuntuu silloin, kun isä onkin päättänyt elää tätä ainoaa elämäänsä tässä uudessa intohimoisessa suhteessa -> muuttaa uuden naisen ja TÄMÄN kahden tyttären luokse.
Kyllä minä sen ymmärrän että avioliitto ei aina onnistu. Kovin monet vaan lähtevät siitä todellakin taistelematta ja yrittämättä edes. Sitten puolustellaan juuri näin "me vaan riideltiin, lapse kärsi". Se taitaa vaan kuitenkin olla kivempaa lähteä uuden rakkauden kanssa, eihän sitä silloin enää edes yritä kunnolla sen oman miehen kanssa. Kuka jaksaa muistaa niitä lapsia, joita on tullut tehtyä...
JA tämä oli siis niille, jotka haluavat itse erota jonkin paremman toivossa. Onhan se varmaan kivaa että se uusi onni löytyy, mutta ihan oikeasti ei lapset näe asioita samalla tavalla kun sinä, aikuinen, vaikka kuinka niin haluaisit.
onpa "yllätys" että täällä on vain näitä "meillä on lapset nyt paljon onnellisempia
jnejne" -tapauksia. Lähipiirissäni on kuitenkin monia todella surullisia "uusperheviritelmiä". Siis LASTEN kannalta. Lapsilla on kaksi kotia, joissa molemmissa uusia lapsia. Arvatkaa, kuinka väliinputoajiksi nämä kaksi vanhempaa lasta itsensä tuntevat? Uudet lapset saavat olla kotonaan kun nämä kaksi reissaavat. Ei voi olla hyvä, eikä olekaan, oireilua on.
Toisessa perheessä isä ei osaa päättää kummassa perheessä olisi, on jo 3 kertaa vaihtanut perhettä. Yhteisiä lapsia ei "uuden vaihtoehdon" kanssa ole, mutta voin vaan kuvitella miltä alkuperäisen perheen tytöistä tuntuu silloin, kun isä onkin päättänyt elää tätä ainoaa elämäänsä tässä uudessa intohimoisessa suhteessa -> muuttaa uuden naisen ja TÄMÄN kahden tyttären luokse.
Kyllä minä sen ymmärrän että avioliitto ei aina onnistu. Kovin monet vaan lähtevät siitä todellakin taistelematta ja yrittämättä edes. Sitten puolustellaan juuri näin "me vaan riideltiin, lapse kärsi". Se taitaa vaan kuitenkin olla kivempaa lähteä uuden rakkauden kanssa, eihän sitä silloin enää edes yritä kunnolla sen oman miehen kanssa. Kuka jaksaa muistaa niitä lapsia, joita on tullut tehtyä...
JA tämä oli siis niille, jotka haluavat itse erota jonkin paremman toivossa. Onhan se varmaan kivaa että se uusi onni löytyy, mutta ihan oikeasti ei lapset näe asioita samalla tavalla kun sinä, aikuinen, vaikka kuinka niin haluaisit.
jonkun uuden kanssa. Kun rakas ystävä, ei se todellakaan aina näin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Amen - olet ihan oikealla asialla, mutta tätähän ei saa ääneen sanoa. (Usko mua, olen yrittänyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukkuloilla ja kehuu, että meidän uusperhe on ainakin onnellinen ja kuinka onnellinen hän onkaan kun pääsi siitä paskasta eroon.
Jos siihen lapsi uskaltaa mennä kritisoimaan niin lapsi nähdään hankalana, joka on esteenä äidin onnelle. Lapsella on pelko menettää äitinsäkin rakkaus kun on jo menettänyt perheensä.
Että voi kyynel sinulle vaan. Näin se menee useasti erolapsilla. Olen kulkenut erolapsien ryhmässä ja samanlaisia tarinoita kertoi siellä hyvin moni muukin erolapsi. Kuka haluaa olla hankala lapsi, kenestä halutaan eroon samalla tavalla kuin isistä kun se oli hankala. Lapsi syyllistää yleensä erosta itseään.
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
Miksi et kertonut äidillesi? Eivät kaiki eronneet ole päästään sekaisin ja mene kusipäiden kanssa kimppaan. Miksi isäsi ei suojellut sinua?
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
Sillä erolla, etteivät toki kaikki isäpuolet yritä raiskata - mutta aivan varmoja voitte olla siitä, että tasan tarkkaan kaikki heteroisäpuolet huomaavat samassa taloudessa seksuaaliseen kypsyyteen kehittyvän tytärpuolen, joka ei ole heille biologista sukua - ja, joka näin ollen voisi toisissa olosuhteissa olla varsin potentiaalinen seksuaalipartneri.
Sori; totuus ei tule aina kauniissa paketissa, joskus se hätkäyttää - toivottavasti ainakin pysäyttää miettimään omaa perhetilannetta hieman paremmin.
kukkuloilla ja kehuu, että meidän uusperhe on ainakin onnellinen ja kuinka onnellinen hän onkaan kun pääsi siitä paskasta eroon. Jos siihen lapsi uskaltaa mennä kritisoimaan niin lapsi nähdään hankalana, joka on esteenä äidin onnelle. Lapsella on pelko menettää äitinsäkin rakkaus kun on jo menettänyt perheensä.
Voi kunpa mahdollisimman moni todella lukisi kokemuksesi ja ajattelisi paremmin myös omaa tilannettaan. Tämä ei todellakaan ole niin harvinainen ongelma, kun mitä annetaan yleisesti olettaa!
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
Sillä erolla, etteivät toki kaikki isäpuolet yritä raiskata - mutta aivan varmoja voitte olla siitä, että tasan tarkkaan kaikki heteroisäpuolet huomaavat samassa taloudessa seksuaaliseen kypsyyteen kehittyvän tytärpuolen, joka ei ole heille biologista sukua - ja, joka näin ollen voisi toisissa olosuhteissa olla varsin potentiaalinen seksuaalipartneri.
Sori; totuus ei tule aina kauniissa paketissa, joskus se hätkäyttää - toivottavasti ainakin pysäyttää miettimään omaa perhetilannetta hieman paremmin.
Voi tsiisus näitä juttuja, päivän hupiannos tuli juuri täyteen! Millaisia miehiä sun lähipiirissäsi onkaan jos ne ovat kuvaamasi kaltaisia...
En ole vieläkään uskaltanut kertoa äidilleni, kuinka kurja lapsuus minulla oli kun isäpuoleni yritti raiskata minut ja haukkui ja alisti. Ja äitini on jo 80v ja kehuu edelleen kaikille, kuinka onnellinen oli kun pääsi eroon isästäni ja löysi uuden miehen ja kuinka me lapset nautimme erosta...
Sillä erolla, etteivät toki kaikki isäpuolet yritä raiskata - mutta aivan varmoja voitte olla siitä, että tasan tarkkaan kaikki heteroisäpuolet huomaavat samassa taloudessa seksuaaliseen kypsyyteen kehittyvän tytärpuolen, joka ei ole heille biologista sukua - ja, joka näin ollen voisi toisissa olosuhteissa olla varsin potentiaalinen seksuaalipartneri. Sori; totuus ei tule aina kauniissa paketissa, joskus se hätkäyttää - toivottavasti ainakin pysäyttää miettimään omaa perhetilannetta hieman paremmin.
Meinaatko sinä tosissasi, että minä kohta alan kuolaamaan omat poikapuoleni perään?Voi tsiisus näitä juttuja, päivän hupiannos tuli juuri täyteen! Millaisia miehiä sun lähipiirissäsi onkaan jos ne ovat kuvaamasi kaltaisia...
Seksuaalinen käyttäytyminenkin on siitä johtuen aika erilaista? Perusbiologiaa tämä kaikki on; eikä se, että meillä ihmisillä on sosiaalisoitumisen myötä sivistys ja käyttäytymissäännöt, pois pyyhi perusbiologiaa.
Alue: Aihe vapaa
Tavallaan. Mulla isommat lapset, joten aivan heidän varhaislapsuuttaan en erolla pilannut, mutta kyllähän he meidän vanhempien ratkaisusta kalleimmin maksavat. Isänsä ja minä ollaan hyvinkin onnellisia tahoillamme, lapsetkin pärjäävät, mutta varmasti olisivat toivoneet ydinperheen jatkuvan hamaan maailman tappiin.
Mutta liittomme oli onneton. Teimme toisemme onnettomiksi, riitelimme lastenkin kuullen ja heistä ja heidän hoidostaan. Rahasta, ajasta, töistä. Viimeiset vuoden olimme yhdessä vain lasten takia, kunnes tuli se viimeine pisara ja uskalsimme tehdä ratkaisun.
Lapsemme eivät ole ehkä yhtä onnelisia kuin ydinperheen lapset, mutta nyt he näkevät onnelisen aikuisen molemmissa kodeissaan. Toisessa kodissa jopa onnellisen ja toimivan parisuhteen, jossa toteutuu toisen kunnioitus ja arvostus, jossa keskustellaan eikä tapella, tehdään kompromisseja eikä huudeta.
Ehkä he vain haluavat miellyttää minua, mutta keskusteluissamme he jo sanovat ymmärtävänsä tilanteen. Ja näkevänsä, miten paljon helpompaa ja rennompaa elämäni on nyt. Jotain murheita kasvuiässä on aina, meillä tää ero, mutta ainakaan mun lasten ei tarvitse surra sitä, olenko minä onnellinen. Olen. Ennen en ollut.