Lue keskustelun säännöt.
Minulle, tai perheellemme, tapahtui jotain niin kamalaa
09.03.2011 |
että mikään näistä ärsytyksen aiheista tai rypemisistä täällä ei tunnu enää miltään. En jaksa provosoitua, en kommentoida, en sääliä, en kauhistella.
En ajattele, ettei niistä asioista saisi kirjoittaa. Totta kai saa ja pitää ja on inhimillistä, että asiat tuntuvat pahalta.
Miksi sitten oikein kirjoitin tämän. En tiedä, tuntuu vaan niin tyhjältä, koko elämä on suuri solmu ja tulevaisuus lähinnä harmaata. En voi kertoa, mitä tapahtui. En halua, osaa enkä edes uskalla, koska tällaista vain ei tapahdu kenellekään. En tunne ketään, joka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa. En halua, että mut tunnistetaan.
Olen ihan loppu. Kunpa tämä loppuisi joskus. Ei kukaan voi oll akiitollinen kauheista tapahtumista, mutta silti sanon, että kun miehenne pettää tai kaverinne on ärsyttävä tai lapsenne ei nuku tai exä kiusaa, niin olkaa vihaisia ja kiukkuisia ja raivotkaa. Mutta muistakaa ajatella aina jossain välissä, että loppujen lopuksi voisi olla pahemminkin.
Itseäni lohdutan sillä, että kukaan ei ole kuollut.
Kommentit (33)
Silti suurin osa vastoinkäymisistä on sellaisia, joista löytyy vertaistukea, et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistavaa, kun ei voi puhua.
Mutta tästä oli silti tukea. Hyvää jatkoa myös sinulle. Jotenkin ajattelen, että kun olet selvinnyt vaikeasta ajastasi, onnellisuus saattaa (saattaa, en tiedä :)), olla vielä täydempää kuin ennen.
Minun vaikeuteni on asia, joka ei poistu tai korjaannu, vaan joka ei riipu minusta ja jonka kanssa on opitava elämään. Se tulee iskemään perhettäni ja läheisiäni vasten kasvoja vielä monin tavoin, joita en osaa etukäteen arvailla, vaikka yritän jatkuvasti varautua.
Eli ei voi kuin irrottaa kaikesta, mitä on. Ottaa vastaan kaikki, mitä tulee. Kai jotain oppia on tämäkin.
Hyvää kevättä.
Silti suurin osa vastoinkäymisistä on sellaisia, joista löytyy vertaistukea, et ole yksin.
Minä tiedän, että on muitakin, vaikka ei varmaankaan montaa. Mutta tämä on asia, jota en halua kertoa tuttavilleni. Enkä oikeastaan edes voi. Olen yrittänyt etsiä netistä eri tavoin googlettamalla muita samassa tilanteessa olevia, enkä löydä yhtäkään. En yhtä ainutta! Melko uskomatonta.
Mutta tiedän, että kyllä meitä silti on muitakin. Täytyy varmaan itse perustaa jokin vertaistukipalsta, jos sinne eksyisi joskus joku.
Terveys, ihmissuhteet, talous tms?
Ja usko pois, haluaisin puhua tästä ja huutaa kaikille, mitä on tapahtunut. Mutta en yksinkertaisesti voi, monestakin syystä, joten en sano tämän enempää. Ei mistään typerästä "olen salaperäinen" syystä, vaan koska en vain voi.
Ja käytännön asioiden lisäksi on niin kipeä asia kyseessä, että en halua kirjoittaa sitä kaikien leviteltäväksi. Ehkä joskus, jonnekin muualle kuin tänne. Kaipaisin tukiverkkoa, mutta ei sellaista ole. Ja miten sellaisen voi saada, kun ei pysty puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä se pysäyttää sekä pistää ajatukset uuteen malliin.
Nuori ihminen kun viedään yllättäen, se pysäyttää kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se varmasti kaataa alleen, kun ei löydy ketään, kenen kanssa jakaa pahaansa, kuka on kokenut saman ja kuka voi sanoa, että "kyllä sinäkin tästä selviät kun minäkin". Tilanteesi kuulostaa kyllä hurjalta, luen viestiäsi kylmin värein.
Ota vastaan, mitä tulee. Muuta et voi. Jos et voi suunnittelemalla varautua, älä suunnittele. Jos asiaan voi suhtautua kuin synnytykseen, suhtaudu siihen niin. Tiedäthän - teet etukäteen selvän suunnitelman, missä vaiheessa pyydät puudutusta, kuinka selviydyt supistuskivuista, kuinka tehokkaasti ponnistat... Ja kun se hetki on käsillä, huomaat, että virta vie sinua omaa reittiään ja suunnitelmat valuvat sen mukana. Silti kaikki etenee; kaikki tuska vie sinua lähemmäs lopputulosta ja vaikka se meni eri tavalla kuin suunnittelit, se meni silti eteenpäin.
Jos ongelmasi ei korjaannu, sitten sinun on sopeuduttava siihen. Ehkä se on jotain oppia, ehkä ei, en tiedä. Kyllä tämä elo välillä melko epäreilulta tuntuu, ja sanonta "kellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa", tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Kuka sanoi, että olen niin vahva, että jaksaisin kantaa kaiken tämän, kuka ja missä katsoo, että juuri minulle on kohtuullista antaa kaikki tämä; antakaa minun olla heikompi, antakaa mun olla niin heikko, ettei tulisi enempää! Silti, kurjuuden määrä ei taida olla vakio. Joillekin sitä kasataan enemmän kuin toisille.
Välillä otan asian huumorilla. Että PIIP PIIP, peruuttakaapa lisää sontaa vaan tänne, tänne justiin, vielä mahtuu, alan olla jo aika mestari luovimaan ylös kaiken alta... Ja jos minun ongelmani suinkin ovat pois jostain maailmankaikkeuden yhteisestä ongelmaläjästä, niin ehkä tästä on apua jollekin toiselle, vielä heikommalle...
En väitä tietäväni mitä käyt läpi. Jokainen suhtautuu omiin asioihinsa omilla vakavuudella; toisen jättiongelma on toiselle kärpäsen läjä. Sinulla selvästi on käsilläsi jotain muuta, kuin kärpäsen läjä. Yritä kestää katkeroitumatta, sinä selviät tästä. Uudestaan ja uudestaan.
Jos tuntuu, että haluaisit jonkun kanssa kirjoitella, vaikken varmasti juuri sinun kohtaloasi jaakaan, niin voitaisiin vaihtaa sähköpostiosoitteita. Ei mitään paineita kuitenkaan, ajattelin vain. :)
Tsemp!
Nro 2
on tehnyt jonkun kammottavan asia, vaikkapa rikoksen joka on koko kansan nähtävillä lehdissä. Mahdollisesti pedofiliaa tms.
Et todellakaan ole ainoa.
Ja usko pois, haluaisin puhua tästä ja huutaa kaikille, mitä on tapahtunut. Mutta en yksinkertaisesti voi, monestakin syystä, joten en sano tämän enempää. Ei mistään typerästä "olen salaperäinen" syystä, vaan koska en vain voi. Ja käytännön asioiden lisäksi on niin kipeä asia kyseessä, että en halua kirjoittaa sitä kaikien leviteltäväksi. Ehkä joskus, jonnekin muualle kuin tänne. Kaipaisin tukiverkkoa, mutta ei sellaista ole. Ja miten sellaisen voi saada, kun ei pysty puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuttavani äiti tuli raskaaksi tuttavani miehelle. Se oli heille silloin maailman loppu, mutta me muut osasimme vain hetken ihmetellä.
Elämä otti myös kaikista osallisista otteen lopulta. Kaikesta selviää.
Teidän perhettä on nähtävästi kohdannu traumaattinen shokki,en välttämättä tässä ala mainitsee mitä olette kohdanneet,mutta saatan arvata,koska ite olen joutunut kokee kaikista kauheinta mitä ei osaa kuvitella edes hänestä jota rakastaa.
Netistä et löydä sellaista vertaistukea kun haluat,suosittelen että varaat ajan omaan tk:seen ja kerrot sielä mitä on tapahtunut ja sen jälkeen ne ohjaa sut eteenpäin,älä jää yksin ap,sinä selviät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän perhettä on nähtävästi kohdannu traumaattinen shokki,en välttämättä tässä ala mainitsee mitä olette kohdanneet,mutta saatan arvata,koska ite olen joutunut kokee kaikista kauheinta mitä ei osaa kuvitella edes hänestä jota rakastaa. Netistä et löydä sellaista vertaistukea kun haluat,suosittelen että varaat ajan omaan tk:seen ja kerrot sielä mitä on tapahtunut ja sen jälkeen ne ohjaa sut eteenpäin,älä jää yksin ap,sinä selviät.
lapseni kuoli. En osaa enää puhua edes muista asioista. En jaksa kuunnella, kun ihmiset kertovat arjen asioitaan tai yrittävät piristää minua. Ei kiinnosta enää mikään enkä välitä muiden ajatuksista. Kaikesta voi silti selvitä, sillä meille ei anneta vaihtoehtoa. Meiltä ei kysytty, että kestämmekö tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun avautuu asioistaan, löytyy yllättävän monia, joille on tapahtunut samaa.
Tai ainakin jotain sinne päin.
Kun lapseni sairastui parantumattomaan tautiin joku vuosi sitten, minun oli jaettava kokemus heti kaveriperheitten ja sukulaisten kanssa. Muuten en olisi jaksanut. Jo sairaalasta laitoin viestiä heille.
Kotona etsin netistä vertaistukea, mikä on auttanut uskomaan tulevaisuuteen tai ainakin joka aamuun, kun herätään.
On vaikeita päiviä, on epätoivoa ja joskus kyselen, miksi meille kävi näin. Tuo kysely on kyllä aika vähiin jäänyt, sillä juuri meillekin kävi näin, ei auta kuin hyväksyä se.
Voimia kaikille vaikeitten asioitten kanssa sinnettelijöille. Ei ehkä jaksa kiinnostaa lukea ylipainosta, rakennekynsistä tai karppauksesta, kun elämää eletään vain hetki kerrallaan.
Pärjätään, tuetaan, kuunnellaan ja ymmärretään- mehän eletään, vielä.
lapseni kuoli. En osaa enää puhua edes muista asioista. En jaksa kuunnella, kun ihmiset kertovat arjen asioitaan tai yrittävät piristää minua. Ei kiinnosta enää mikään enkä välitä muiden ajatuksista. Kaikesta voi silti selvitä, sillä meille ei anneta vaihtoehtoa. Meiltä ei kysytty, että kestämmekö tämän.
Voimia elämääsi!!
t 16
ja tuo lause "ei ole mitään uuttaa auringon alla" jäi mieleeni. Kaikesta huolimatta aurinko nousee ja laskee, halusin sitä tai en. Lapseni on kuollut, mutta maailma jatkaa eloaan, enkä minä voi sille mitään. Kuin tuuli menen eteenpäin, vaikka mieleni on särkynyt. Kukaan ei tätä tuskaa voi poistaa, mutta sen kanssa on pakko elää.
Osanotot kaikille vaikeuksissa eläville ja läheisenä menettäneille.
ajatellut useasti että kirjotan tänne tarinani sairaasta lapsestamme, joka kuolee vuoden sisällä erittäin todennäköisesti. Olen helvetin vihainen, katkera, jopa häpeissäni välillä.. En minäkään viitsi kirjoittaa tänne koko tarinaamme, koska tiedän että pahoittaisin vaan mieleni enemmän. Olipa asianne mikä hyvänsä, toivon jaksamista.
pedofilia esimerkiksi, että oloni paradoksaalisesti parani heti. Koska siitä ei ole kysymys ja heti alkoi helpottaa, että asiathan voisivat olla vielä paljon, paljon pahemmin.
Oikeastaan, ei tämä asia ehkä ole ihan niin kauhea. Verrattavissa on tuo tuttavan miehen anopilleen tekemä lapsi. Tai on kauheaa, mutta siihen voi yrittää suhtautua. Koska tosiaan kukaan ei ole kuollut, minkään ei välttämättä tarvitse edes muuttua, jos vaan pystyn itse pääsemään eteenpäin ja yli.
Pahinta onkin ehkä se, että ei voi puhua vapaasti.
Sinulle lapsesi menettäneelle haluaisin sanoa lohdutuksen sanoja, jos sellaisia olisi olemassa. Minulla on useampikin ystävä, joka on menettänyt lapsensa vauvana tai jo teininä. Se on hirveää, kamalaa, epäreilua. Ystävistäni jokainen elää nyt hyvää elämää, sivusta katsoen onnellistakin. Mutta he ovat sanoneet, että jotain muuttui. Elämään tuli sellainen suruinen pohjavirta, joka ei kuitenkaan poista maailman kauneutta. Toivon sinulle voimia selvitä ja nähdä aurinko aikanaan taas!
Minäkin usein mietin, että en viitsi kuolleesta lapsestani puhua, kun aina joku pahustuu, kun pilaan heidän hyvän päivänsä surullisilla ja vaikeilla asioilla. Silti, tämä on minun elämäni ja itsepä joudun sitä kantamaan. Jos joku ei jaksa hetkeä kuunnella, niin se ei ole mun vika.
Voimia sinulle sairaan lapsen äidille. Minäkin tunnen suurta vihaa sitä luontoa kohtaan, joka vei lapseni. Hän kuoli luonnollisesti, mutta aivan liian varhain.
Jos tosiaan kukaan ei ole kuollut, niin mikään ei ole silloin lopullista. Olen todella pahoillani, että sulla on sattunut kaikkea kurjaa, full stop. En edes aio jatkaa lauseella, "mutta...". Olen vain pahoillani. Sinä itse tiedät taakkasi määrän ja minä uskon, että se on suuri.
Olet kuitenkin nyt "asian ytimessä". Kaikkea pahaa voi tapahtua, kaikkea pahaa on tapahtunut itsellenikin, mutta kun kaiken LISÄKSI on myös kuollut läheisiä, niin kaiken muun pahan mä kestän sen ajatuksen voimin, että "ei sentään kukaan kuollut".
Viimeisin vastoinkäymiseni oli "vain" ero. Välillä en jaksanut sängystä nousta, ja vaikka kaikki vastoinkäymiset ovat mut sen verran vahvaksi kasvattaneet, että itsemurha ei tulisi mieleenkään, silti pyörittelin ajatusta, että mitä järkeä tässä on. Kunnes tajusin: se järki tässä on, että joskus tämä kurjuus loppuu. JOSKUS enää ei tunnu pahalta (vielä tuntuu), ja joskus vielä mä olen onnellinen. Palautin mieleeni sen tunteen, kun olen tajunnut olevani onnellinen, ja yritän pitää sen tunteen mielessä. Kuinka kaikki vastoinkäymiset asettuvat silloin uomiinsa ja saavat oman merkityksensä; niiden ansiosta se onni tuntuu onnelta, eikä yhdentekevältä. Vastoinkäymisten jälkeen sitä osaa arvostaa pientäkin valonpilkettä. Sitä odotellessa.
Seuraava runo on melko täynnä itsesääliä, mutta siinäkin on välillä hyvä rypeä. Toivon sulle voimia jaksaa tämän harmaan kauden läpi.
Väsynyt
ja yksin.
Väsynyt,
niin että mieltä särkee.
Kalliopaasia alas
valuu sulanut lumi.
Sormet puuduksissa,
polvet tärisevät.
Juuri nyt
nyt juuri ei saa hellittää.
Toisten tiellä
on lepopaikkoja
päivänpaisteessa –
He tapaavat toisensa siellä,
mutta tämä
on sinun tiesi,
ja juuri nyt,
nyt juuri et saa horjua.
Itke
jos voit.
Itke,
mutta älä valita.
Tie valitsi sinut –
ja sinun osasi on kiittää.
- Dag Hammarskjöld