Lue keskustelun säännöt.
Khaled Hosseinin Leijapojat
08.03.2011 |
Oletko lukenut kyseisen kirjan?
Mä koin sen jotenkin tosi voimakkaasti ja lähes ahdistuin kirjasta. En tiedä, johtuuko siitä, että itsellä on pieni poika ja en voi olla ajattelematta, että mitäs jos hän joutuisi kokemaan vastaavaa. Luin kirjan yli puoli vuotta sitten, mutta vieläkin se välillä kummittelee mielessä ja en pääse asian yli. Ihan kuin pelkäisin, että sama tapahtuisi omalle pojalleni ja ajatus tuntuu kauhean pelottavalta ja ahdistavalta.
Onko kukaan kokenut samoin?
Kommentit (13)
oli hyvä, mutta en ihan noin vaikuttunut ollut.
Suosittelen lukemaan sen toisenkin kirjan, en nyt muista mikä sen nimi oli.
Sellainenkin saattaisi suhun kolahtaa kun I´m not scared. En tiedä onko suomennettu tosin, enkä muista kirjailijaakaan just nyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koin molemmat todella voimakkaasti ja suosittelisin kaikkia lukemaan ko kirjat.
Aivan mahtavia realistisia kirjoja ilman sievistelyä, mutta silti kirjoittaa todella kauniisti.
Itselläni ei ole poikaa, mutta voin kuvitella miltä susta tuntui, itselläni on pieni tyttö ja toi tuhat loistavaa aurinkoa kosketti sit mua todella voimakkaasti ja mietinkin niitä asioita juuri oman tytön kautta jotenkin.
Mahtavia lukuelämyksiä ja pistää oikeasti miettimään.
koskettava kirja, tykkäsin kovasti. Sai ajattelemaan.
Suosittelen lukemaan sen toisenkin kirjan, en nyt muista mikä sen nimi oli.
Olen lukenut senkin, hyvä oli sekin.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja oli tosi voimakkaasti vaikuttava lukukokemus!
Silti jotenkin ahdistavampi oli Tuhat loistavaa aurinkoa, ehkä siksi että luin sen ensin. Lisäksi se avasi silmiäni siitä, millaista elämä Afganistanissa on ja miten se on historian saatossa muuttunut.
Leijapoika oli kokonaisuutena vähemmän ahdistava, vaikka siinä oli todella järkyttäviä juttuja ja just se lapsen silmin koettu tarina lasten raadollisuuksineen oli tosi koskettava.
Loistavia kirjoja molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli hyvä, mutta en ihan noin vaikuttunut ollut.
Suosittelen lukemaan sen toisenkin kirjan, en nyt muista mikä sen nimi oli.
Sellainenkin saattaisi suhun kolahtaa kun I´m not scared. En tiedä onko suomennettu tosin, enkä muista kirjailijaakaan just nyt...
Se ON todellakin hyvin ahdistava, eikä niinkään se raiskaus sinänsä, vaan minua korvensi se päähenkilön tapa kohdella ystäväänsä teon jälkeen. Inhimillistähän se on, että hän tunsi vihaa ja vihasi itseään avuttomuutensa vuoksi - mutta silti se tapa projisoida kaikki ystävän hylkimiseksi oli jotenkin sietämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leffakin oli yllättävän onnistunut - siinä ei esim puhuttu tankeroenglantia tms.
Oli se aikamoinen lukukokemus. Ja itkuhan siinä tuli kirjan edetessä. Surullinen olo myös.
Se oli liian ahdistava kirja, en nauttinut ukemisesta. Laitoin takaisin kirjahyllyyn.
Suosikkikirjojani tähän mennessä ovat olleet Waltarin Ihmiskunnan viholliset ja Valtakunnan salaisuus. Viimeksi luin Puhdistuksen kaikesta periaatteesta huolimatta enkä tykännyt. Tiikerilapsen olen lukenut, siitä keskusteltiin joskus paljon. Se oli ihan roskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole, enkä lue mitä muslimipaskaa. *perussuomalainen*
Lue vaikka kirja :-)
lukemani kirja ja koin sen myös erittäin voimaakaasti. Itkin lopussa, luin lopun monta kertaa ja elokuvan näkemisestä tuli minulle pakkomielle. Lopulta sen nähtyäni petyin elokuva-versioon, mutta siitä varotettiinkin arvosteluissa.
Poikia minulla ei ole, mutta koin kirjan myös erittäin voimakkaasti..
Haluaisin alottaa kirjan alusta ja haluaisin että miehenikin lukisi sen, ei suostu vaan..