Jos puolisosi vammautuisi pysyvästi, jäisitkö rinnalle?

olen sitoutunut tähän liittoon.

Jotenkin toivon, että lasteni takia haluaisin hoidettavan puolison muualle hoidettavaksi. Itse olen kasvanut vammautuneen äidin varjossa eikä se kyllä ollut mitenkään hehkeää.

En miettisi sekuntiakaan ja tiedän että mieheni tekisi tämän myös minulle.

En kuitenkaan jättäisi elämääni elämättä.

rakastan miestäni ja en voisi kuvitella elääväni ilman häntä.

Enkä usko, että nämäkään "jäisin" -tyypit jäisivät ihan joka tapauksessa. Jos vaikka aivovaurion seurauksena käytös/persoonallisuus muuttuu tai muuten ei aivotoimintaa ole. Miksi silloin pitäisi oma elämä (ja mahdollisesti myös lasten) pilata, jos se "oma mies" on joka tapauksessa kuollut, vaikka sydän pumppaakin.

hänen hoitonsa olisi helppo jättää jollekin muulle taholle. Mutta joku pienempi vamma, esim. raajan menetys tai halvaantuminen, tai vaikka aivohalvauskin, olisi varmaankin helpompi kestää. Ei ihminen miksikään muutu ellei vamma tosiaan ole aivoissa.

Nyt voin tietysti vakuutella että varmasti jäisin, mutta tiedä sitten jos ihan oikeasti tulisi sellainen tilanne eteen... Jos itse halvaantuisin kaulasta alaspäin, tai vaikka vain jaloista, niin varmaan jättäisin mieheni. En vain kestäisi sitä kun tuntuisi että miehenikin elämä menee hukkaan kun joutuisi minua raajarikkoa hoitamaan.

mutta en usko jääväni lopullisesti hänen luokseen vaikka ei olekaan vammautunut millään lailla.



Meillä on pieniä lapsia, siinä syy siihen että olemme vielä yhdessä.

jäisin.mieheni on minulle lasten lisäksi tärkeimmät maailmassa..rakastan miestäni yli kaiken.

enempää ei minunkaan tarvitse omaa elämääni pilata. Ei olisi minun velvollisuuteni hoitaa. Eikä varmasti jäisi mieskään. Mitä se tekis akalla joka ei mitään pystys tekemään kun ite on niin saamaton ja laiska.

Nyt saisi vaikka suksia kuuseen, mutta eihän sitä tiedä, miten tuollainen vaikuttaisi....Kaveruus olisi muutenkin enemmän se juttu, mitä miehestäni tällä hetkellä ajattlen.....

Meillä kaksi lasta, joten toki heidän tulevaisuuskin vaikuttaa asiaan ehdottomasti. Riippuisi myös siitä, millaiseksi mieheni mahdollisesti muuttuisi.....Ei ole helppo nytkään vaan äkkipikainen ja arvaamaton, helposti turhautuva ja "kovakalloinen." Eli voisihan se olla jopa mahdotonta.....ainakin kriisi tulisi olemaan järkyttävä, ei kukaan ihminen tuollaisesta selviä ihan tuosta noin vaan. Eli en tiedä. Sama toisin päin, en tiedä jäisikö hän. Ei nyt tietty tuosta noin vaan häipyisi, mutta miten jaksaisi...?

vaimo, olisi mielestäni usein ansainnut minua helpomman kumppanin. Mieheni on kuitenkin ainoa, jota olen rakastanut ja rakastan.