Lue keskustelun säännöt.
Ikuinen ujo pikkutyttö :( Olen niin kyllästynyt
07.03.2011 |
itseeni, sillä kärsin edelleen ujoudesta yli 30-vuotiaana. Se tulee esiin monenlaisissa tilanteissa, esim. jos vieraita ihmisiä niin en oikein osaa välttämättä käyttäytyä sillä tavalla itsevarmasti niin kuin aikuisen kuuluisi vaan vetäydyn, en tiedä oikein mitä sanoa ja hymyilen vain.
Minua alkaa oikeasti ujostuttaa joissain tilanteissa niin, että tekisi mieli laittaa pää piiloon tai mennä pöydän alle piiloon niin kuin lapset. Joskun jopa vaateostoksilla kaupan kassalla ujostuttaa, jos myyjä puhuu tuttavallisesti mukavia ja pitäsi vastata. Tai tilata ruokaa ravintolassa, sekin ujostuttaa..Ihan pimeä eukko olen:(
Työelämässä sentään osaan vetää jonkinlaista roolia, että pärjään tämän omituisuuteni kanssa mutta silti kärsin tästä, kun ei se näytä helpottavan edes iän myötä.
Miten tästä pääsee eroon?
Kommentit (10)
sellaisena kuin olet- äläkä häpeä toisten edessä. ujous on joissakin tilanteissa hyvinkin viehttävää, persoonallista, minusta se on jotenkin vilpitön ominaisuus.Ujous on ongelma jos kokee että pitäisi olla toisenlainen- keskittyy siis siihen mitä muut sulta odottavat. Tarvitsen lisää itseluottamusta niin uskallat olla sellainen kuin olet. IHmiseen mahtuu molemmat puolet; osata toimia suvereenisti ja avoimesti, ja toisaalta olla ujo ja ei niin suvereeni.
Mua itseäni on helpottanut ajatus siitä et kukaan ei ole parempi tai oikeampi kuin minä- tällainen saa olla ja jos se on jollekin ongelma niin sillä on ihan itsellään joku ongelma. Sen verran itseluottamusta kannattaa kehittää että pystyy puolustamaan itseään ja hyvinvointiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastauksistanne. On totta, että pitäisi hyväksyä itsensä semmoisena kuin on ja tuo itseluottamuksen kehittäminen on ihan oikea haaste minulle.
Välillä vaan masentaa, tuntuu ettei ole oikein samanlainen kuin muut tässä itsevarmojen ja esiintymiskykyisten ihmisten maailmassa vaan tosiaan ihan kuin ikuinen lapsi jossain mielessä :( Mutta kiitis vastauksistanne, on ihana kun joku tuntuu ymmärtävän. ap
Mä olen jo 40 ja olen tullut siihen tulokseen ettei siitä pääse eroon. Joten paras vain hyväksyä itsensä tällaisena!
Katso nyt näitäkin, jotka kieltäytyvät tanssimasta, vaikka miten ahdistellaan mukaan :-)
on sama ongelma ja minulle on esim. miesystävät ja etäisemmät tuttavat siitä huomautelleet negatiivisesti, mikä ei auta asiaa. Itseäkin hävettää, kun ujostelee vaikka missä tilanteissa, missä pitäisi olla normaali aikuinen. Tosiaankin tuntee itsensä usein ihan pikkutytöksi, vaikka olen minäkin kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyväksyin ujouteni vähän ennen kuin täytin 40. Ja mikä helpotus se itsensä hyväksyminen olikaan. Ei tarvi yrittää esittää mitään, voin olla ihan oma itseni missä porukassa vaan. Jos en halua enkä osaa jutella, niin olen hiljaa. Jos se muita häiritsee, niin se on vain heidän ongelmansa.
ainakin osittain eroon päästä. Olen nimittäin minäkin erittäin ujo. Lapsena en uskaltanut vieraille puhua ja kun kasvoin vaiva vain paheni. Yläasteella en pitänyt ollenkaan esitelmiä, ja täysikäisenäkin meni monta vuotta etten uskaltanut edes kaupan kassalle päivää sanoa.
Mutta sitten vain rupesin harjoittelemaan vaikka kuinka pahalle tuntui. Olen käynyt pari ilmaisutaidon kurssia ja pari puheviestinnän kurssia. Ja juuri äsken tilasin ensimmäistä kertaa hermoilematta ravintolassa tarjoilijalta ruoat koko pöytäseurueelle. Ja olen jutellut jopa tuntemattomienkin kanssa, esim. ulkona lenkillä. Sitä en olisi koskaan kuvitellut pystyväni tekemään vielä pari vuotta sitten.
Olen edelleen ujo, mutta elämä on helpottunut kummasti kun olen sentään pahimmasta päässyt yli.
Niin ja ikää on 32 vuotta.
Mä olen jo 40 ja olen tullut siihen tulokseen ettei siitä pääse eroon. Joten paras vain hyväksyä itsensä tällaisena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen ujo, mutta ei se minua haittaa.
helpottunut tai lieventynyt, mutta en usko että siitä eroon pääsee. Kyllä ujo on ujo hamaan loppuun saakka, se kun on synnynnäinen temperamenttipiirre.
ainakin osittain eroon päästä. Olen nimittäin minäkin erittäin ujo. Lapsena en uskaltanut vieraille puhua ja kun kasvoin vaiva vain paheni. Yläasteella en pitänyt ollenkaan esitelmiä, ja täysikäisenäkin meni monta vuotta etten uskaltanut edes kaupan kassalle päivää sanoa. Mutta sitten vain rupesin harjoittelemaan vaikka kuinka pahalle tuntui. Olen käynyt pari ilmaisutaidon kurssia ja pari puheviestinnän kurssia. Ja juuri äsken tilasin ensimmäistä kertaa hermoilematta ravintolassa tarjoilijalta ruoat koko pöytäseurueelle. Ja olen jutellut jopa tuntemattomienkin kanssa, esim. ulkona lenkillä. Sitä en olisi koskaan kuvitellut pystyväni tekemään vielä pari vuotta sitten. Olen edelleen ujo, mutta elämä on helpottunut kummasti kun olen sentään pahimmasta päässyt yli. Niin ja ikää on 32 vuotta.
Mä olen jo 40 ja olen tullut siihen tulokseen ettei siitä pääse eroon. Joten paras vain hyväksyä itsensä tällaisena!
ihan syystä ja ihmiskunta tuskin tepastelisi maapallolla jos ujoja ei olisi. Siitä kertoo jo se, että joka neljäs on temperamentiltaan ujo. Selkeästi tarpeellinen ominaisuus, jota ei tietty nykyaikana osata arvostaa koska se ei juuri nyt ole kovin tarpeelline. Mutta kuka tietää vaikka joku päivä vielä olisi.