Lue keskustelun säännöt.
Onko sukunimesi vaihdettu lapsuudessasi? Tai tunnetko ketään, kellä on?
05.03.2011 |
Tuli tämä mieleen tuosta satuhäät jaksosta. Siinä vaihdettiin Taavi-pojan sukunimi.
Itse tunnen läheisesti yhden, jonka nimen äiti vaihtoi lapsena oman avioliittonsa takia. Tuo avioliitto tosin ei kestänyt sitten kauankaan. Mutta nimi jäi. Ja tuo tuttuni kärsi kovasti koko elämänsä ajan.
Kommentit (16)
Oli 2-vuotias kun nimi vaihdettiin mummon eli siis äitinsä uuden aviomiehen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne isääni ja ensimmäiset kuusi vuotta minulla oli äitini nimi. Sitten äiti meni naimisiin ja sain äidin miehen nimen. Minua häiritsi aina, etten ole sukua sukunimelleni. Kun menin itse naimisiin, otin mielelläni miehen nimen ja nyt on ihanaa, kun meillä kaikilla on sama nimi ja koen oman sukunimeni vihdoin omakseni.
En ymmärrä. Hänhän olisi voinut vaihtaa nimensä takaisin 18-v täytettyään.
Kun synnyin, sain isäni sukunimen. Hyvin pian kuitenkin selvisi, että isää ei voisi vähempää kiinnostaa eikä isä ole ikinä elämääni kuulunutkaan enkä itse koko henkilöä edes muista.
Olin yksi vuotias kun äitini vaihtoi sukunimeni omakseen, eli mulla ja äidillä oli äidin sukunimi.
Sit olin viisi vuotias kun äiti meni naimisiin miehen kanssa jota itse pidän isänäni ja joka minut on kasvattanut. Silloin vaihdettiin munkin sukunimi samaksi kuin äidillä ja "isällä" ja myöhemmin sisaruksillani.
Ei ole ikinä haitannut, päinvastoin. Inhottavampaa varmaan olisi olla perheen erikoisuus jolla on eri sukunimi kuin muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin piti rekisteröidä minun nimelleni ja heti perään muutettiin isän nimelle.
Isäpuoleni halusi minutkin nimellensä.
Kaikki olivat tyytyväisiä ratkaisuun - paitsi ehkä bioL; Isänio mutta mitäpä ^hänen mielipiteestään koska eron jälkeen olen nähnyt häntä kaikkiaan 4 kertaa 20v aikana....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin uuden liiton vuoksi. Kun ymmärsin asian, kärsin asiasta kovasti. En koskaan sitten sanonut sitä sukunimekseni, vaan se oli jälkinimi. Enhänm ollut sukua kellekään tuon nimen kantajalle. Vaihdoin täysi-ikäiseksi tultuani oman sukunimeni takaisin. Ja vaikeaa se oli (nykyisin sen saa takaisin yhdellä virastossa käynnillä) kesti lähes 10kk odottelu.
Sitten kun avioiduin otin mieheni nimen itselleni. Se oli meilestäni hyviä juttu. Olen onnellinen, että minulla oli muutamia vuiosia siinä välissä oma sukunimeni ja sain mennmä naimisiin omalla nimelläni.
Itse en koskaan vaihtaisi lapseni nimeä missään olosuhteissa. Jos lapsella on isän sukunimi, hän on kjuitenkin lapsen sukulainen mitä enimissä määrin, vaikka äiti eroaisikin. Äiti ottakoon minkä nimen milloin haluaakin.
Oma nimiasiani kummittelee vielä jokus: jossain sairaalajutuissa näkyy Etunimeni ja sukunimeni, e sukunimi, e sukunimi ja e sukunimi. Näyttää, kuin olisin kahdesti eronnut, vaikka kyseessä on vain nykyinen sukunimeni, oma oikea sukunimeni, "jälkinimi" ja oma sukunimeni. Viimeksi ko. sairaalassa käydessäni onneksi oli vain nykyinen nimi papereissa.
Eli kyllä tämä kärsimystä ihmiselle aiheuttaa tuo äidin hairahdus joskus uuden rakkautensa takia!
äidin uuden miehen nimeksi, kun menivät naimisiin ja perheeseen syntyi uusi lapsi. Vanhemmat varmaan halusivat että lapsilla on sama nimi. Siihen aikaan naisen oli vielä otettava miehen nimi avioliitossa, joten olisi ehkä ollut vähän tylsää olla perheen ainoa eriniminen.
Ei ole käsittääkseni kärsinyt asiasta, vaikka edellinen sukunimi oli "hieno" ruotsinkielinen ja uusi tyyliä Virtanen. Kaverini meni sittemmin naimisiin suomenruotsalaisen miehen kanssa mutta pysyi silti "Virtasena", eli ilmeisesti nimi on syystä tai toisesta mieleinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä ennen minulla oli biologisen isäni sukunimi.
Äitini oli mennyt aiemmin uusiin naimisiin ja sai toisen lapsen uuden miehen kanssa.
Minua häiritsi sitä ennen, etten ollut saman niminen muun perheen kanssa ja olin onnellinen, että sain vihdoin olla saman niminen kuin muukin perhe.
Alkkis biologiselle isälleni tämä ei taas ollut kiva juttu, otti sen tosi raskaasti. Äitini oli siis täysin yksinhuoltaja, isälläni ei ollut "oikeutta minuun", kun ei siihen mitenkään kyennyt.
Ei jaksa vastailla kyselyihin "Ai olet mennyt naimisiin?" jne.
En ymmärrä. Hänhän olisi voinut vaihtaa nimensä takaisin 18-v täytettyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis minäkin vaihdoin omani takaisin oikeastaan vasta 19-vuotiaana, ylioppilaaksi päästyäni. Ajattelin, että on selkeämpää, kun kävin lukion loppuun sillä "jälkinimellä".
Sitten opiskelujan myötä olin jälleen omalla nimellä. Saattoi sitä joku ihmetellä ja kysyikin mikä nimi tämä on? Vastasin vain, että oma nimeni. Se riitti kaikille.
Helppoa se ei tosiaankaan ollut, "että voihan sen vaan vaihtaa takaisin"- ei! Se oli läsnä minussa koko lapsuuden.
Isääni en muuten ollut yhdeydessä kovinkaan plajon, muutamia kertoja, tämä oli ihan oma juttuni, ei liittynyt mitenkään isään. Suku on suku, nimissäkin.
tappoi/raiskasi jonkun 70-luvulla.Sai kunnolla linnaa.
Äiti hankki uuden miehen ja sosiaaliviranomaisten avulla hakivat avioeron ja pakottivat vanki-isän luopumaan lapsesta.Lapsi otettiin sisäisellä adopitolla uudelle isälle.Näin myös lapsen ja äidin sukunimi muuttui pysyvästi.
Luin että rikollisuus kulkee verenperintönä että vaikka sut adoptoitaisiin niin geenejä ja dna:ta se ei muuta eikä ulkonäköä!
Surullista vaan että siinä katkaistaan biologisiin muihinkin sukulaisiin kuten mammohin ja pappoihin välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni sukunimi vaihdettiin alakouluikäisenä kun menin naimisiin. Hän sai itse valita pitääkö vanhan vai ottaako saman kuin äidillä, isäpuolella ja sisarpuolella on. Eipä tuo tietääkseni ole asiasta kärsinyt...
kanssa, jonka äiti vaihtoi hänen sukunimensä avioeron jälken isän nimestä omakseen.
Minun lapsen sukunimi on vaihdettu. ja etunimiäkin.