Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alkaa v...ttaa tämä oma saamattomuus
04.03.2011 |
Olen 3 vuoden aika sairastellut paljon. Mitä pidemmälle tämä sairastelu on edennyt sitä vähemmän on kiinnostanut enää mikään muu.
Nyt vihdoin ja viimein sain lääkkeet, joiden avulla päästä eroon fyysistä kivusta. Onglma onkin se, että miksei siitä huolimatta mieliala ja elämän ilo ole palannut.
Miksei edelleenkään mikään kiinnosta? En oikeastaan sanoisi, että olisin masentunutkaan. Jotenkin vain alamaissa.
Olen aina ollut sellainen pärjääjä tyyppi ja on todella iso kynnys mennä lääkärille sanomaan, että elämä on perseestä. Varsinkin, kun nyt pitäisi kaiken olla hyvin. Odotella, että lääkkeet alkavat vaikuttaa, kevättä kohden ollaan menossa, lapset ihania... Minkään ei pitäisi enää olla huonosti!
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
On ihan tutkittua tietoa, että kevät laukaisee murheiden alhon ja esim. masentuneet riistävät itseltään hengin useimmiten juuri kevään aikana. Keväällä alkaa olla energistä kevään hypetystä, uusia kursseja, kohti pursuavaa kevättä ja kesän rientoja jne. Kaikkien pitäisi olla pirteitä, nauttia valosta, ulkoilla niin maan perkeleesti ja pyöräyttää rahkapiirakka joutessaan.
Ymmärrän sua hyvin. Jouduin itse saikulle 1,5 vuotta sitten ja pelkästään elämänmuutos työssäkäyvästä sohvan pohjalla pakkolepääväksi oli silkkaa kidutusta. Nyt olen taas pääsemässä elämän syrjään kiinni, mutta tuntuu että tipahdin niin kauas, että on tosi vaikeata pyristellä takaisin. Nytkin pitäisi tehdä työhakemus (meinaan ehkä vaihtaa työpaikkaa), mutta mulla on pää lukossa, enkä tiedä mitä ja miten kirjoittaisin. Pelkkä ajatus haastattelusta saa hien pintaa, kun olen jo ihan vieraantunut ihmisistä. Fyysiset kivut alkavat olla kurissa, mutta henkisesti menee vielä aikaa että saan kammettua aivot normaalin elämän malliin.