Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen itseluottamus, miten vahvistaa sitä?
03.03.2011 |
Eskarista on koko vuosi tullut palautetta, että tytön itseluottamus on heikko ja näkyy mm. aloitekyvyttömyytenä ja varovaisuutena aloittaa esim. tehtävät, jos ei ole 100-varma. Mistä se johtuu ja miten sitä voisi vahvistaa? Kyse on erittäin kiltistä, arasta ja herkästä tytöstä. On yritetty kannustaa entistä enemmän koko talvi ja kehua retostella tyttöä kaikesta osaamastaan.
Mä olen aina luullut, että huono itsetunto tulee vanhempien lyttäämisestä, mutta kun me ei koskaan edes lytätä. Meidän pikkupallerohan tuo on ollut, aina kehuttu ja sylitelty.
Kommentit (19)
Meidän tyttö uskalsi kertoa vasta ekalla luokalla, kuinka ilkeitä kavereita hänellä oli ollut eskarissa. Muutimme toiselle paikkakunnalle juuri ennen ekaa luokkaa, olloin tyttö vaihtoi koulua. Nykyisin tyttö on itsevarma, iloinen ja tasapainoinen koululainen. Meillä siis syyt löytyivät kaveriympyröistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kumpikin vanhempi. Kerrotaan kuinka lasta rakastetaan, kumpikin vanhempi!
Kerrotaan kuinka taitava on, pienetkin asiat, ei vaan suuret. Huomioidaan kuinka mukavaa on olla juuri hänen vanhempi. Kuinka ylpeitä ollaan siitä että saadaan olla juuri hänen vanhempiaan. Kuinka mukavaa on saada kävellä hänen kanssaan kaupassa ja näyttää olevansa hänen äiti tai isä.
Kuinka ihanaa on istua hänen vierellään sohvalla.
Halia usein. Kertoa että rakastaa lasta, niin isä kuin äiti. Kertoa kuinka mukavaa on kun lapsi on lähellä. jne. Pikku huomioita arjessa, jatkuvasti, molemmilta vanhemmilta. Antaa hänen päättä mitä syödään, mitä tv ohjelmaa katsotaan, minne mennään perheen kanssa.
Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Hyvä itsetunto?
Ja toteuttanut kaikkea nelosen sanomaa tän 6 vuotta. Sen jälkeen ei oo kyllä ollut kiva huomata, että lapsella on huono itsetunto. Joidenkin lasten kasvattaminen ei vaan ole kovin palkitsevaa. Tuo meidän yksi lapsi on juuri sellainen.
Mutta eipä sitä muuta voi kuin parhaansa tehdä. Ja hyväksyä sen, että se itsetuntokin on suuremmalta osin synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä kasvatuksella saada luotua, jos lapsessa ei sitä luonnostaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-Huolehdi että lapsen perustarpeet tyydytetään. (Lapsi tarvitsee ruokaa, juomaa, puhtaita vaatteita, lämpöä, rakkautta, unta ja liikuntaa)
-Kanna vastuu turvallisuudesta. (Älä aiheuta tilanteita, joissa lapsi kokee olevansa liian yksin ja keinoton)
-Kerro että rakastat. (Sano se ääneen. Anna huomiota ja hellyyttä)
-Tarjoa haasteita. (Ota lapsi mukaan esim. ruuanlaittoon, siivoukseen ja pihahommiin)
-Kerro lapselle, että hän on hyvää seuraa. (Kuuntele lasta ja keskustele hänen kanssaan ikätason mukaisesti, arvosta lapsen mielipidettä)
-Huolehdi, että lapsesi tunnistaa oikean ja väärän. (Lapsen pitää oppia tunnistamaan ja hyvittämään tilanne, josta toisille on tullut paha mieli. Paras seuraamus on teko, jolla lapsi korjaa aiheuttamansa vahingon ja saa itsekin loppujen lopuksi hyvän mielen tilanteen korjaamisesta)
-Anna lapsen kokea myös pettymyksiä. ( Lapsen on hyvä oppia, että kaikki ei aina tapahdu hänen toiveidensa mukaisesti. Pettymyksiä täytyy oppia sietämään)
-Huolehdi että lapsellasi on ikäistään seuraa. ( Jokaisella lapsella pitäisi olla ainakin yksi hyvä ystävä)
-Tarjoa kosketusta, rentoutumista ja onnistumisen kokemuksia. ( Anna lapsen täyttyä tyytyväisyydestä elämään ja itseensä)
Lähde: Raisa Cacciatore ym: Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. WSOY 2008.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikkia lapsia kohetle samalla lailla, vaikka niin luuleekin. En nyt mietnkään arvostele juuri sinua, vaan ihan omakohtaisesti sen ajattelen. Tiedän, että esikoiselle oli aikaa ihan eri lailla kuin kolmannelle. Ei hänelle riittänyt kahdenkeskisiä hetkiä samalla lailla kuin tuolle ekalle. Aivan varmasti kohtelu oli erilaista. Kun lapsia on enemmän, varmasti saavat erilaista huomiota, vaikka kuinka muuta haluaisi.
Ja toteuttanut kaikkea nelosen sanomaa tän 6 vuotta. Sen jälkeen ei oo kyllä ollut kiva huomata, että lapsella on huono itsetunto. Joidenkin lasten kasvattaminen ei vaan ole kovin palkitsevaa. Tuo meidän yksi lapsi on juuri sellainen.
Mutta eipä sitä muuta voi kuin parhaansa tehdä. Ja hyväksyä sen, että se itsetuntokin on suuremmalta osin synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä kasvatuksella saada luotua, jos lapsessa ei sitä luonnostaan ole.
esikoisen kohdalla voi olla yksi syy, erilaisuus kohdella lasta vaikuttaa lapseen. Ei se että on syntynyt jo erilaisena...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikkia lapsia kohetle samalla lailla, vaikka niin luuleekin. En nyt mietnkään arvostele juuri sinua, vaan ihan omakohtaisesti sen ajattelen. Tiedän, että esikoiselle oli aikaa ihan eri lailla kuin kolmannelle. Ei hänelle riittänyt kahdenkeskisiä hetkiä samalla lailla kuin tuolle ekalle. Aivan varmasti kohtelu oli erilaista. Kun lapsia on enemmän, varmasti saavat erilaista huomiota, vaikka kuinka muuta haluaisi.
Ja toteuttanut kaikkea nelosen sanomaa tän 6 vuotta. Sen jälkeen ei oo kyllä ollut kiva huomata, että lapsella on huono itsetunto. Joidenkin lasten kasvattaminen ei vaan ole kovin palkitsevaa. Tuo meidän yksi lapsi on juuri sellainen. Mutta eipä sitä muuta voi kuin parhaansa tehdä. Ja hyväksyä sen, että se itsetuntokin on suuremmalta osin synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä kasvatuksella saada luotua, jos lapsessa ei sitä luonnostaan ole.
Hullunkurista tässä onkin se, että se huono-itsetuntoinen on esikoinen, joka on aina saanut enemmän huomiota. Ja tuo huomion paljous johtuu myös siitä, että hän on sitä ensimmäisestä elinpäivästä lähtien myös vaatinut. Ja on esimerkiksi kovaääninen, joten saa kyllä sitä huomiota niin halutessaan, sillä hänen kuuluvaa ääntään ei voi vain ohittaa huomiotta.
Ei kaikkia lapsia kohetle samalla lailla, vaikka niin luuleekin. En nyt mietnkään arvostele juuri sinua, vaan ihan omakohtaisesti sen ajattelen. Tiedän, että esikoiselle oli aikaa ihan eri lailla kuin kolmannelle. Ei hänelle riittänyt kahdenkeskisiä hetkiä samalla lailla kuin tuolle ekalle. Aivan varmasti kohtelu oli erilaista. Kun lapsia on enemmän, varmasti saavat erilaista huomiota, vaikka kuinka muuta haluaisi.
Ei lapsia lopulta kohtele samalla tavalla, koska ne syntyvät erilaisiin tilanteisiin. Itse tiedostan, että esikoinen saa monessa tilanteessa enemmän huomiota, koska vaatii sitä. Kuopus syntyi niin pian esikoisen perään ja on ollut niin "kiltti ja rauhallinen", meinaa raasu jäädä välillä varjoon.
Koitan tiedostaa tämän, mutta ei sitä aina vain kykene kaikkeen. Aina ei toimi niin hyvin kuin tahtoisi, eikä sille mahda mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoisen kohdalla voi olla yksi syy, erilaisuus kohdella lasta vaikuttaa lapseen. Ei se että on syntynyt jo erilaisena...
Eihän se niinkään mene, että kaikki vauvat syntyvät toistensa klooneina, ja sitten kasvatus tekee heistä erilaisia yksilöitä.
Kun lapset kerran syntyvät eri näköisinä, niin kyllähän he samalla tavalla syntyvät eri luonteisina, eri temperamentin omaavina, esilaisella itsetunnolla, jne.
Kasvatuksella noita juttuja voi jossain määrin muokata - häivyttää tai vahvistaa. Mutta jos jokin ominaisuus on lapsessa syntyjään hyvin vahva, niin ei sitä ihan sormia napsauttamalla saa häivytettyä.
Enkä tarkoita laadulla hyvyys-huonous -akselia, vaan erityispiirteitä. Jos lapsesi on ollut vaatelias, ehkä olet ollut väsynyt sitä huomiota antamaan.
Mutta varmaa on myös, että lapsen persoona vaikuttaa kaikkeen. Kaikkea ei voi tehdä lapsen eteen valmiiksi, ei voi vaikka haluaisi. Älä siis syytä itseäsi, mutta älä myöskään lasta. Eteenpäin vain, sanoi mummo lumessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että se kyllä opitaan. Lapsi voi olla tempperamentiltaan erilainen kuin toinen vauva, mutta tuo itsetunto kyllä sitten tulee sen mukaan miten on saanut vastakaikua ympäristöstään, siihen sopivaan temperamentiinsa nähden.
Esikoinen oli/on juuri tuollainen. Kannustettiin ja kehuttiin. Koulussa täydellisyyteen pyrkiminen alkoi haitata vähän oppimistakin. Hän ei uskaltanut ajatella itse, kun pelkäsi ajattelevansa väärin.
Meidän esikoisen kohdalla tilanne alkoi helpottaa, kun hän löysi musiikin ja urheiluharrastuksen. Niiden kautta oppi jotenkin vapautumaan ja luottamaan itseensä/taitoihinsa. Edelleenkin on toki vähän varman päälle pelaaja. Vähän alisuoriutuu, että varmasti onnistuu.
Kiitos kommenteista. Olen miettinyt tuota Keltikangas-Järvisen kirjan lukemista. Täytyypi etsiä se.
Mitä tuossa oli luetteloa noista hyvää itsetuntoa rakentavista asioista, niin meillä on suunnilleen noita kaikkia. Ainoa mitä voin ajatella on, että lasta on pidetty liian vauvana ja ei ole annettu juurikaan vastuuta. Toki on opetettu ajamaan pyörää, siivoaa huonettaan jne., mutta aika suojelevia on aina oltu. Esim. pienenä oli pph:lla ja oli tosi ujo. Jos pph oli kipeä, järjestettiin aina varahoito mummulle, ettei tarvi mennä stressaantumaan päiväkotiin vieraaseen porukkaan. On oltu ehkä liiankin sensitiivisiä sen suhteen, ettei lapsen arkuutta ja ujoutta liikaa "järkytetä" vaan on annettu olla rauhassa meidän pupujussi pää pensaassa.
Perustarpeet, sylit, jatkuvat kehut jne. on kyllä saanut. On vaan annettu olla arkajalka ja mennä omaan tahtiinsa. Persoona on todella kiltti, noin kilttiä lasta saa hakea. Uhmaikäkin oli pientä äksyilyä joskus. Ei mitään raivoa tai isompaa yhteenottoa. Ei ole juuri harrastettu yökyliä ennen kuin nyt, kun haluaa käydä kaverillaan.
Jos se ongelma on, että on jotenkin paapottu liikaa ja ei ole rohkaistu ottamaan tilanteita haltuun tarpeeksi. Lisäksi tuo ikuinen kiltteys on hänen ongelmansa. Kaikki kehuvat aina kiltiksi ja haluaa olla kiltti. Se kiltteys on sitäkin, ettei tee mitään väärin ja sitten on parempi olla tekemättä mitään.
Luulin toimintamme olleen oikeaa tuon arkuuden varjelemisessa, koska 5-vuotiaana alkoi selvästi avautua ja hakea vieraampienkin seuraa hiljaisella tavallaan. Kavereita on aina ollut, lto:n mukaan on suosittu kaveri, koska on leikkisä, hyvä mielikuvitus ja mukautuva. (ehkä liiankin tuota viimeistä)
ääh, pakko nyt vaan jotenkin alkaa antamaan vastuuta ja rakentamaan itseluottamusta. Varmaan tän kuopuksen kanssa tulee ihan toisenlaista. On nyt jo kiukkuinen ja rohkea lapsi. Oikein näkee jo 1-vuotiaasta sen eron vanhempaan lapseen. Miehen sanoin: "tätä tarvii varmaan kasvattaakin". Niin, tuota esikoista ei ole tarvinnut edes kasvattaa, kun on vaan niin mukautuvainen tyyppi ollut vauvasta.
että olisi jokin itsetunto-geeni, joka määräisi itsetunnon jo valmiiksi. Mutta sen sijaan on kombinaatio kaikenlaisia muita ominaisuuksia, jotka ovat synnynnäisiä. Ja ehkä tietynlaisen kombinaation omaavalle lapselle on hyvin vaikea saada kasvatettua sitä hyvää itsetuntoa. Siten tuo itsetuntoasia olisi välillisesti synnynnäinen juttu. Minä uskon tähän oman kokemukseni pohjalta.
Uskon että se kyllä opitaan. Lapsi voi olla tempperamentiltaan erilainen kuin toinen vauva, mutta tuo itsetunto kyllä sitten tulee sen mukaan miten on saanut vastakaikua ympäristöstään, siihen sopivaan temperamentiinsa nähden.
Minä omen kuopus ja mulla on paljon parempi itsetunto kuin siskolla ja meillä lapsilla sama homma. Kuopus on oikee ampiainen ja esikoinen sitten taas todella vastakohta. Meneekö se näin? Kun esikoinen saa kaiken ajan se vaikuttaakin negatiivisesti?
Alue: Aihe vapaa
että kehumalla lapselle saa hyvänä itsetunnon. Mutta ei mee meilläkään niin. Meillä esikoinen on aina ollut sen oloinen, että kaipaa paljon kehua ja kannustusta. Ja sitä olen alusta asti jakanutkin minkä vain ikinä olen ehtinyt. Silti tuo eskarilainen on juuri ap:n kuvailema arka ja itseensä tyytymätön, huono-itsetuntoinen.
Toinen lapsi taas ei ole tuon ekan varjossa saanut ollenkaan niin paljon kehuja. Lapsi oikein herättää minutkin välillä, kun hän itse sanoo, että enkö minä olekin hyvä tässä, tmv. Että ei tule liikoja kehuttua, kun lapsen pitää itse kehua itseään. Mutta tän lapsen itsetunto on kohdillaan, hän uskoo ja tietää osaavansa ihan mitä vain ja on tyytyväinen itseensä.
Kyllä tuo itsetunto meillä ainakin on ihan luonteessa ja temperamentissa. Nämä lapset ovat muutenkin hyvin erilaisia ihan syntyjään, eikä tuo itsetuntokaan lie sellainen asia, joka olisi aivan erillään lapsen muusta olemuksesta.