Eilen täällä kerroin kuolevasta siskostani...

ihan kamalan epäoikeudenmukaista!

saako kysyä mihin hän kuoli?

Mikä vei? Syöpä?

Otan osaa suureen suruunne. En tiedä, mihin siskosi kuoli, mutta taistelu on nyt ohi. Ja voitettu. Ei enää kärsimystä. Tukekaa toisianne ja älkääkä epäröikö pyytää apua.

nukkuessaan (tai ollessaan tajuton vaikea sanoa) kuoli...mies kertoi että otti vaimon syliin kun hengityskatkokset lisääntyivät ja pulssi hidastui...tunsi sit vaan kun veti viimeisen henkäyksen ja pulssi sammui. Kaunis kuolema eikä onneks sellainen mitä sisko pelkäsi...pelkäsi että kuolee koristen ja kouristellen ja kauheissa kivuissa (aivokasvain). ap

henkilökuntaa hoitajina. Kivunlievitykset ja muut kohdillaan. Siskosi tapauksessa kuolema oli hyvä, niinkuin sen pitäisi aina ollakin. Olen vilpittömästi onnellinen tuosta ja todella pahoillani menetyksestänne. Halaus täältä ja voimia!!

Lämmin osanotto ja halaus. Ei sitä voi ulkopuolisena kuin vain aavistaa sitä surun ja ikävän määrää mitä nyt koette.

Kysymyksiä on varmasti enemmän kuin vastauksia ja kaipaus on kova. Surun käsittely vie pitkään ja koette ympärilänne olevan nyt tyhjän aukon jonka siskosi jätti. Jäljelle on jäänyt syvä kaipaus ja rakkaus. Surutyö vie aikansa mutta muuttaa ajansaatossa muotoaan.



Olkaa yhdessä, puhukaa, käykää ikävää ja surua läpi. Itkekää ja naurakaa yhdessä. Muistelkaa rakastanne. Antakaa kaikille tunteille tilaa.



Sinulle ja siskosi muille läheisille paljon voimia ja lohtua!

kun alkoi itkettää minuakin. Voimia sinulle ja läheisillesi! *halaus*

Otan osaa.

Kyllä on tosiaan niin orpo olo nyt ja tosi yksinäinen vaikka mulla on rakastava perhe itselläkin. Aukko vaan on joo elämässä ja ikuisesti rakas ihminen poissa. 4v tähän ehti henkisesti valmistautua mutta ei se siltä tunnu...järkyttävää tää on silti.



Kummallisia epätodellisia ajatuksia...miten voi ihminen olla nyt ikuisesti poissa kun ihan vasta oli tuossa vieressä. eihän siitä ole kuin pieni aika kun naurettiin puhelimessa, juoruttiin. Miten sitä oppii elämään ilman häntä? Tavataanko vielä joskus vai onko tää tosiaan totaalisen lopullinen ero? Muistan miten aikoinaan siskon kanssa naurettiin että 40v päästä ollaan kaksi vanhaa varista jotka asuu kadun molemmin puolin ja kyläillää toistemme luona rollaattorit viuhuen. Vaikeaa tajuta että sitä ei tulla nyt kokemaan. Tällasia ajatuksia tällä hetkellä...ap

en voi kuvitella mitä käytte läpi, mutta toivon parasta teille. - Itsekin joudun pohtimaan noita elämän ja kuoleman perimmäisiä kysymyksiä, kun kaksi läheistä on vakavasti sairaana nyt. Ehkä tiivistän ajatukseni ja pohdintani näihin linkkeihin, ja samalla lämpimästi toivon, että ehkä ne auttavat tai antavat jotakin hyvää sinullekin.

Elämän kaari -ohjelmasarja: http://www.tv7.fi/vod/categories.html?id=513 Mikä on elämän tarkoitus? Miten elämä muuttuu, kun sairastuu vakavasti. Mitä tulisi ajatella kuolemasta? Elämän kaari on kolmiosainen sarja, joka paneutuu näihin teemoihin.

Toivoa kuolemankin edessä: Sairaalapastori Tuula Portin pohtii http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12310

http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

Paljon tsemppiä ja haleja. Muistot eivät onneksi koskaan katoa ja hän on aina lähelläsi vaikket sitä näekkään. Kun pahimmasta shokista pääset yli niin toivottavasti voit hymyillä ja pyöritellä päätäsi ja nauraa yhteisille ihanille muistoille. Hali

Osanotto porista