Minä kerroin miehelle, että olen kiinnostunut raamatusta ja uskonasioista,

Se osoittaa, että sinulla on muitakin kiinnostuksen aiheita kuin Reimatecit, Big Brother tai Huippumalli haussa :-)

sorge

Minulta nuorena, kun en vielä ollut oikeasti perillä Jumalasta tai Raamatusta sen syvemmin, kuin vanhan testamentin väkivaltaisuuksista ja omituisuuksista, usein kysyivät tuntemattomat ihmiset, olenko uskovainen. En silloin mieltänyt olevani, mutta olin kai tietämättäni likellä Jumalaa, niin että se loisti minusta ulos. Liikuin vasemmisto- ja prometheusleiriporukoissa, joissa ateismi tai "vapaa-ajattelu" oli yleistä. He olivat hyviä ihmisiä, joiden elämäntavat olivat useimmiten lähellä sitä, mitä Jeesus kertomusten mukaan opetti. Nyttemmin vain minulla ovat yhteydenpidot jääneet. Jeesushan oli "pahimman" laatuinen sosialisti ja anarkisti! Mutta katolinen ja sen jäljessä luterilainenkin kirkko ovat liitossa sortavan valkoisen patriarkaatin kanssa ja siksi vasemmistolaiset eivät "voi olla uskovaisia", vaikka he tekevät ja ovat juuri sitä, mistä Jeesus puhui.

Sorruin hurttuuen teille, kun kaverit yllyttivät kokeilemaan alkoholia ja lopulta suostuin, en siksi, että olisi haluttanut, vaan että lopettaisivat sen painostamisen. No geenithän minussa aktivoitui. Minusta tuli alkoholisti. Kyllä siinä ehdin 10 vuotta käyttää alkoholia (14-23v?) ilman itse, jos muidenkaan tajuamatta, että se oli epänormaalia. Noin 23-vuotiaana muutamat elämäntapahtumat saivat minut menettämään uskoni, jota ei tietoisesti ehtinyt vielä ollakaan. Mutta Jumala pelasti minut vielä monta kertaa, vaikka en totisesti ansainnut sitä. Jumala löi eteeni "sattumia" kriittisillä hetkillä. Mutta Saatana, joka pullon henkenä oli saanut minusta otteen, piteli lujasti. Niihin aikoihin aloin uskoa Jumalaan, koska hän niin ihmeen kaupalla auttoi minua. Ja tosiaan vain armosta, ei ansiosta. Raamatun sanaa olen sitten lukenut paljon ja uskon siihen. Edelleenkään en usko katoliseen kirkkoon muuta kuin petona, en löydä luterilaisesta kirkosta juuri sijaa itselleni ja en ymmärrä helluntailaisten Israelin palvontaa... Lestadiolaisten kanssa olen aina tullut hyvin juttuun ja pidän heistä. Elän ilman televisiota minäkin, mutten voisi kuulua liikkeeseen. Mummoni kävi heikäläisten seuroissa aikoinaan, koska ne olivat ainoita seuroja, mitä paikkakunnalla silloin järjestettiin, mutta hänestä ei saanut tiukkapipoa, lakihenkistä tai auktoriteettiuskovaista tekemälläkään... Oli samantapainen taiteilijapersoona, kuin minäkin, vaikka maatalon emäntä. Lähimpänä olen löytänyt hengenheimolaisuutta Pelastusarmeijasta ja etenkin Adventisteista, mutta heitä ei toimi paikkakunnallani. Toivon, että elämä vielä kuljettaisi minut seurakuntayhteyteen, sillä en usko muuten selviäväni pitkään. Myös Anonyymeissä Alkoholisteissa olen kokenut suurta hengellisyyttä. Vaikka siellä ei vaadita uskomaan Jumalaan, ainoastaan "korkeampaan voimaan", sillä alkoholismi on omituinen henkinen ja hengellinen sairaus, josta ei ominvoimin yksin selviä. Se joka yksin selviää, voi olla alkoholiriippuvainen, mutta ei ehkä alkoholisti, joka oli sairas jo ennen kuin alkoi itseään viinalla lääkitä.

Tällähetkellä ajattelen tehneeni niin paljon syntiä, etten tiedä voinko siltä pelastua, vaikka kuinka uskoisin. En tiedä voiko Jumala uskoa minuun. Välillä silti toivon ja rukoilen ja ajattelen, että koska saan ihmisiltä niin paljon armoa, niin eikö Jumalan armo saata olla vielä suurempi?