Tunteiden sekamelskaa! Mutkikas tarina,josta en itsekkään ota tolkkua ->

Eli. Erosimme 5kk sitten avopuolisoni kanssa. Muutin lapsen 2v kanssa toiseen kaupunkiin. Elin jo omaa elämääni täysillä, vaikkakin itkin usein ikävää miestä kohtaan(kai normaali ero työtä). Ajattelin tosissani etten enää pala yhteen ikinä miehen kanssa, se oli mahdoton ajatus. Mies alkoi kuitenkin puhua tunteistaan ja katumaan käytöstään, hankki apuakin itselleen ja tuntuu kaikin puolin että on ainakin tajunnut ongelmansa ja sen miten kohteli minua.Nyt olemme tapailleet ehkä 2kk ajan siten että olen lapsen kanssa käynyt miehen luona viikkoja /vloppuja. Olin aluksi innoissani yhteenpaluu yrityksestä. Olemme puhuneet paljon asioista ja sopineet että hitaasti katsotaan, mitä tapahtuu. Mies haaveilee jo naimisiin menosta ja sisaruksista lapsellemme,kaikesta siis mistä minä ennen haaveilin,ennen eroa. Nyt minulle on vain tullut tunne,että rakastanko häntä sittenkään enää. Voiko tunteet edes kuolla noin lyhyessä ajassa(5kk) vai mistä tämä johtuu. Ahdistaa ajatus tulevaan että pitäisi päättää kumman koti kaupungissa asutaan, kun alustavasti puhumamme perusteella kumpikaan ei halua muutta..tunteeni heittelevät päivittäin,odotin kokevani jotain suurta alkuihastumista vielä elämässäni,nauttien elämästä yksin,tutustuen uusiin ihmsiin,ihastuen. Nyt kun palasin miehen kanssa yhteen (tai lämmitellään suhdetta) niin noita tunteita en tietenkään voi enää kokea,kun mie son se vanha tuttu..en osaa edes selittää mitä ajattelen. toisinaan haluan ja olisi ihanaa olla yhdessä,mutta sitten taas riittääkö se minulle,haluanko mennä ja tehdä asioita sinkkuna,nähdä maailmaa ja muuta..enkä tiedä onko se noistakaan kiinni..