Lue keskustelun säännöt.
Vilkas ja kovaääninen vauva - nolottaako?
26.02.2011 |
Oma vauvani on vilkas ja kovaääninen. Herättää usein huomiota paikoissa, joissa muita vauvoja koolla. On rämäpäinen tyttö, ääntä lähtee tarvittaessa niin lujasti, että kukaan ei voi olla kuulematta. Hän ei siis itke, mutta karjahtelee "TOO, DODÄI!" ja viittoo.
Julkisilla paikoilla hän yrittää ottaa kontaktia vastaantulijoihin, katselee, huutelee, osoittelee ja vilkuttaa. Yleensä meuhkaaminen palkitaan aina jossain vaiheessa ja kanssamatkustaja ainakin vilkuttaa takaisin. Siitä hän on aivan onnesta soikea ja hymyilee koko loppumatkan.
Perhekahvilassa hän on menossa koko ajan ja on hyvin kiinnostunut leikki-ikäisistä, jotka eivät häntä kyllä yleensä ole huomaavinaan. Mutta vaikka hän ei osaa edes kävellä, hän sitten raahaa pallon mukanaan ja yrittää tarjota jollekin, useimmiten 3-4v pojalle, että leikkisi hänen kanssaan.
Eniten hän villiintyy nähdessään alakouluikäisiä poikia, ne ovat aivan suosikkeja. Hän hihkuu, flirttaa ja huutelee. Jos vain saa, konttaa naama punaisena huohottaen ja yrittää kiivetä jalkaa pitkin ylöspäin. Samanikäisistä tytöistä ei välitä.
Toki olen huvittunut pienestä ekstrovertistä tytöstäni, mutta joskus vähän mietityttää, miten se maailma oikein tassii, kun ympärillä muut samanikäiset tytöt ovat niin säyseitä. Istuvat hiljaisina äidin jalkojen juuressa vaikka tunnin tai toisenkin.
"Kohtalotovereita?"
Kommentit (4)
kovaääninen ollut vaikka muuten kuvauksesi sopii hyvinkin häneen. En mä tajunnut olla nolo, vaan ylpeä esikoisen äiti:D
Mutta odotapa kun vauva kasvaa. Kun taaperona pääsee jo itse liikkeelle ja juoksemaan ja tyyli säilyy samana, siinä joskus mietityttää pitäisikö jo nolostella, kun lapsi juoksee innoissaan ja huutaa mennessään ja yrittää kontaktia kaikkiin.
Rauhalliset ja säyseät lapset kylläkin tuntuvat yhä jotenkin oudoilta, kun on tottunut omaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten vastaavia tyttöjä, niin vähän hämmästyttää. Kyllä hän kuitenkin osaa ujostella ja vierasti aikanaan (3-6kk iässä) aika pahastikin. Ettei tämä ihan sellaista ole, että hänellä ei mitään "iänmukaista sosiaalista käytöstä" olisi. Hän vain on rämäpää.
Muistan vain itse, kuinka itseäni lapsena häpesin. Olin kai ihan pienenä samanlainen meuhkaaja, mutta ainakin 70-luvulla siitä pidettiin huolta, ettei tytöllä moinen käytös jatku. Kouluun mennessä olinkin oppinut niin araksi, että häpesin varjoanikin.
Pahoittelen nyt traumoistani valittamista, mutta siis aprikoin tosiaan sitä, että tuleeko väistämättä tämmöinen ekstroverttiys vieläkin niin rankalla kädellä karsituksi, että lapsi oppii melko nopesti olevansa yksinomaan vääränlainen ja huono.
mutta noi omat kokemukset vähän pistää varuilleen...
Kävelemiseen ei ole enää kauaa aikaa. Nyt on ekat askeleet otettu ilman tukea, mutta luulen, että kestää kauan, ennenkuin sitten mennään ihan täysiä. Vaikka lapsi siis onkin "rämä", niin hän ei tykkää kolhuista ja siirtyy aina uuteen liikkumistapaan hitaasti.
ap
kovaääninen ollut vaikka muuten kuvauksesi sopii hyvinkin häneen. En mä tajunnut olla nolo, vaan ylpeä esikoisen äiti:D
Mutta odotapa kun vauva kasvaa. Kun taaperona pääsee jo itse liikkeelle ja juoksemaan ja tyyli säilyy samana, siinä joskus mietityttää pitäisikö jo nolostella, kun lapsi juoksee innoissaan ja huutaa mennessään ja yrittää kontaktia kaikkiin.
Rauhalliset ja säyseät lapset kylläkin tuntuvat yhä jotenkin oudoilta, kun on tottunut omaansa.
3.5-vuotiaana hyvin sosiaalinen ja kovaääninen. Välillä olen estotonta käytöstään suorastaan hävennyt;), mutta sitten olen ajatellut että tyttö luultavimminkin pärjää elämässään. Komentelee eskarilaisia poikia jos kiusaavat 5-vuotiasta isoveljeään, eikä pelkää oikeastaan mitään.
Isoveljensä on siis paljon rauhallisempi, vaikkei hänestäkään temperamenttia puutu.