Onko muita, joilla joku lapsista on vaan se rakkain??

tilannetta.

Yhdeksän lapsen äidiltä kysyttiin, kuka on hänelle rakkain lapsi. Vastaus oli: se joka on sillä hetkellä kipeänä ja tarvitsee äitiä eniten.

Ei minullakaan ole tuollaista, tuntuisi kamalalta, varsinkin kun minulla on kaksoset, ovat toki täysin erilaisia keskenään, mutta silti. Aikuinen tytärkin on yhtä tärkeä kuin pienet pikkuveljet. Jos talo palaisi, toivon että tytär pelastautuisi itse kun on jo aikuinen, ja mies olisi myös paikalla ja ottaisi toisen pojan, ehkä tuon isomman kokoisen, ja minä toisen pienenpikokoisen, en pian jaksa isompaa enää kantaa, jäisimme pian molemmat liekkeihin. Mutta jos olisin yksin tilanteessa, tekisin kaikkeni että saisin kaikki lapseni pelastettua, aivan järkyttävä ajatus että pitäisi valita.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2011 klo 21:42"]

[/quote]

Minä taas oli se vähemmän rakastettu. Se isoveljeni suosiminen jätti kyllä ikuiset jäljet ja kauna kesti kyllä aikuisuuteen. Nykyään asia ei enää vaivaa muuten, mitä nyt surettaa joskus ajatella, mitä menetin kun tunsin huonommuutta erityisesti murrosiässä. Onneksi en ollut synnynnäinen nynny, muuten olisinkin varmaan masentunut pahasti.

Minä olen yrittänyt tutustua jokaiseen lapseeni alusta asti kunnolla. Siis siihen minkälainen persoona hän on. Nyt huomaan, että jokainen lapsi on se rakkain jossain asiassa. Esim. esikoinen on älykäs ja hänen kanssaan pystyy juttelemaan aivan toisin kuin muiden lasten. Keskimmäinen taas on todella hauska kaveri, saa nauramaan. Nuorin taas on tyttö ja meillä on "tyttöjen juttuja". Nämä siis ovat vain esimerkkejä. Mutta loppujen lopuksi rakastan jokaista lähtökohtaisesti samallalailla.

Mulle pojat on lähempänä sydäntä kuin tytär, en tiedä miksi enkä missään nimessä anna sen näkyä.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2011 klo 22:37"]

lukea tämmöistä.. suosittelisin kyllä hakemaan apua vaikka psykologilta tai jostain että sais vähän selvyyttä asiaan.. Vaikka itse et tietoisesti suosisi toista lasta niin uskon kyllä että jollain tasolla tämä "vähemmän rakas" lapsi sen kyllä aistii. Tulipa surku kaikkien niiden toissijasten lasten puolesta. Jokainen lapsi on lahja ja yhtä arvokas kuin toinenkin. Kyllä jos itse edes ajattelisin moista asiaa mielessäni hakisin jostain apua asiaan.. Jokainen lapsi ansaitsee tuntea itsensä kaikkein erityisimmäksi, tätä yritän toteuttaa omilla lapsillani. Kaikilla on omat vahvuutensa.

[/quote]

Oikeassa olet. Vähemmän rakastettu lapsi tietää sen kyllä. Ja se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, varsinkin kun syytä ei voi ymmärtää eikä asiasta saa puhua.

Tämän asian takia minun on hankala kuvitella hankkivani ikinä toista lasta. Esikoinen on vasta vauvaikäinen, ja ikäeroa tulisi väistämättä useampi vuosi, koska emme halua toista pientä heti perään. Muutenkin tuntuu jotenkin mahdottomalta, että kukaan voisi olla yhtä rakas ja tärkeä kuin tämä esikoinen. Varmaan tosipaikan tullen se rakkaus riittäisi yhtä lailla molemmille, mutta nyt ajatus tuntuu hankalalta.

että kuopukseni on rakkaampi kuin esikoiseni. Kuopus on vasta 1,5v, esikoinen on ekaluokkalainen. Olen perustellut itselleni, että tunnen näin koska kuopus on niin pieni vielä ja osittain tunne on sitä suojelunhalua.

Ekaluokkalainen on toki rakas ja kohtelen lapsia tasapuolisesti. En missään nimessä halua, että lapsi huomaa siskonsa olevan minulle rakkaampi. Luulen, kyllä että tilanne tasoittuu kunhan tuo pienempi kasvaa. Tunsin esikoistakin kohtaav valtavaa suojelunhalua kun oli vauva ja taapero.



Kerran joku psykoloki vastasi erään äidin kysymykseen juuri tuosta suosikkilapsesta niin, että äiti tuntee vahviten sitä lasta kohtaa, jonka tuntee tarvitsevan eniten äitiään.

rakkaampi, tulemme myös paremmin toimeen kuin mitä tulen muiden kanssa, jotka ovat kuin minikopioita minusta kaikessa kaameudessaan :)

Keskimmäinen lapsi on sosiaalisesti taitava ja ei nykyään hae huomiota, joten itse hakeudun hänen lähelleen lepertelemään ja hups lapsi on otettu.

mie oon kai mein perheessä se rakastetuin lapsista. kuopus olen, vikaa teinivuotta vasta vietän xD.



kyllä sen koko iän huomas, vaikka aina vanhemmat korostanu et jokanen meistä on yhtä rakas (ja varmasti aika lail näin onkin), mutta silti mut on aina kaikessa eniten ehkä huomioitu, saanu sellasta spesiaalikohtelua. ei mitään kovin erityistä, ja isommille sisaruksillekin se oli ihan normaalia et kuopuksena mua kohdeltiin spesiaalisti.

Ja toisaalta se et oon ollu noille erityinen johtuu varmaan siit et synnyin halkiolapsena eli tarttin enemmän huomiota ja erilaista hoitoo ku muut.



siksikin varmaan äidille ollu rankkaa aikaa nää viimevuodet ku oon ollu monesti kuolla omasta tahdostani. kaikkea ei se äidin tai kokoperheenkään rakkaus vaan anna.

Onneksi iteki tainnu vihdoi aidosti ymmärtää kui arvokas noille olen. nii imelältä ku kuulostaki, ehm...



Luulene t useimmilla on se joku erityisen rakas lapsi. Eikä se mitenkään meinaa musta sitä että muut ois jotenki vähemmän arvokkaita, vaan että se yksi vaan nyt on jotenki...spesiaali?

perusteella voin sanoa, että ei todellakaan vanhempien kannata suosia ketään lapsista sanoin ja teoin. Itse olen se keskimmäinen, joka jäi vaille vanhempien rakkautta. Vihaa ja inhoa sain tuntea nahoissani avoimesti. Ei niin hyvä alku elämälle......

tärkeitä. Tuntuisi kauhealta laittaa lapsia arvojärjestykseen. Molempien vuoksi olisin valmis tekemään mitä vain.

Miehellä on suosikki ja osoittaa sen sekä sanoin, että teoin:/ Vaikeaa puuttua muutoin kuin sanomalla asiasta, koskapa meillä tällainen 1+1+1 perhe.

tärkeitä. Tuntuisi kauhealta laittaa lapsia arvojärjestykseen. Molempien vuoksi olisin valmis tekemään mitä vain.

tottakai molempien lasten vuoksi tekisin mitä vain. Molemmat ovat rakkaita ja arvokkaita. Mutta toinen vaan tuntuu läheisemmältä. Ei sitä lasten tarvitse tietää. En suosi tätä toista, molemmat saavat yhtäpaljon kaikkea. Jos ostan toiselle lelun ostan myös toiselle. Jos toinen saa karkkia saa myös toinen. Jos ollaan toisen kanssa sohvalla vierekkäin lepäämässä mahtuu toinen aina siihen viereen myös lepäämään.

lukea tämmöistä.. suosittelisin kyllä hakemaan apua vaikka psykologilta tai jostain että sais vähän selvyyttä asiaan.. Vaikka itse et tietoisesti suosisi toista lasta niin uskon kyllä että jollain tasolla tämä "vähemmän rakas" lapsi sen kyllä aistii. Tulipa surku kaikkien niiden toissijasten lasten puolesta. Jokainen lapsi on lahja ja yhtä arvokas kuin toinenkin. Kyllä jos itse edes ajattelisin moista asiaa mielessäni hakisin jostain apua asiaan.. Jokainen lapsi ansaitsee tuntea itsensä kaikkein erityisimmäksi, tätä yritän toteuttaa omilla lapsillani. Kaikilla on omat vahvuutensa.

mutta huomioin eniten kuopusta, joka on monta vuotta sisaruksiaan nuorempi. Vanhemmilla on vain vuosi ikäeroa ja ovat ehkä jääneet enemmän omaa huomiota vaille. Nyt tosin kun alkavat olla isoja, saavat eri asioista huomiota. Silti kuopus vie eniten huomiota osittain ihan pakottavistakin syistä.



Onneksi vanhempia lapsia on silti kaksi, ettei kukaan yksin tunne itseään syrjäytetyksi, vaan isommat toivottavasti ymmärtävät, että kuopus vain vaatii eniten huomiota nyt vielä hetken.

Kaksi lasta ja toinen aiheuttaa paljon huolta ja hänen kanssaan on vaikeaa, silti hän on jostain syystä rakkaampi. Tuo toinen taas tuo minulle paljon ilos ja olen hänestä ylpeämpi, silti jostain syystä olisi isompi isku, jos tämän hankalan tapauksen menettäisin.

Rakastan noita kaikkia kolmea äärettömän paljon, jokainen on omalla tavallaan hyvin erityinen lapsi. Kysyin vielä mieheltäkin, että onko hän huomannut minun suosivan jotain lapsista ja mies väitti ettei sellaista tapahdu.