Lue keskustelun säännöt.
Hädässä ystävä tutaan!
24.02.2011 |
Olen saanut huomata että hädän hetkellä ei mulla taida ystäviä ollakaan. Tilanne se että mulla suurta surua ja murhetta perheessä ja tietyt ystävät kaikonneet kuin pieru saharaan. Ei soitella ei kysellä kuulumisia :( Muistan monen monta tilannetta kun itse olen ollut heidän tukenaan ja ollut aidosti kiinnostunut voinnista...tuntuu pahalta vaikka onneksi mulla on oma perhe joka tukee.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vastaava kokemus. Meiltä kuoli lapsi ja sen jälkeen monet kaikkosivat ympäriltä. Jälkeenpäin kuultiin selityksiä sururauhasta ja kertomuksia siitä kuinka jäivät odottamaan meidän kyläilykutsuja ja yhteydenottoja.
Hädän hetkellä kuitenkin tilanne oli se, että oltaisiin tarvittu ihan käytännön apua. Ruokaa pöytään, lapsia hoitoon jne. Ihan perusarjesta selviäminen oli täyttä tuskaa ja toiset odottivat kahvittelukutsuja.
Onneksi sitten oli lähipiirissä sukulaisia, naapureita ja muita ystäviä, joiden avulla pääsimme jaloillemme.
Vertaistuessa samoja kertomuksia on kuullut. Toiset vain kaikkoavat. Haluavat olla ystäviä vain silloin kun kaikki on hyvin.