Pohdintaa ja epäilyksiä kolmannen lapsen hankinnasta... kommentteja kiitos!

Ja olen tyytyväinen päätökseemme.



Kaikki on nyt todella helppoa ja lapsiin jaksaa panostaa.



Pääsemme matkustelemaan, lapset voi jo jättää vähäksi aikaa kotiin kahden jne.



Matkallakin mahdumme samaan huoneeseen/hyttiin jne.



Minulla on tuttavaperheissä paljon kolmilapsisia (onhan se nyt muotia). Heillä vaan sitten jatkuu monta vuotta pidempään se pallo jalassa -elämä, iloineen ja suruineen.

Ja olen tyytyväinen päätökseemme.

Kaikki on nyt todella helppoa ja lapsiin jaksaa panostaa.

Pääsemme matkustelemaan, lapset voi jo jättää vähäksi aikaa kotiin kahden jne.

Matkallakin mahdumme samaan huoneeseen/hyttiin jne.

Minulla on tuttavaperheissä paljon kolmilapsisia (onhan se nyt muotia). Heillä vaan sitten jatkuu monta vuotta pidempään se pallo jalassa -elämä, iloineen ja suruineen.

noin kolme vuotta enemmän kuin että jos ei tehtäisi lasta. Kuopus nyt noin kolmevuotias ja mielestäni tähän mennessä häviää se "pahin jalassa oleva pallo".

Onko se sitten oleellisesti paljon vai vähän, en vilpittömästi oikein tiedä..

kiitän kokemuksesi jakamisesta :)

ap

ihan toisen sorttinen ihminen. :) Ei sillä, ettenkö pohtisi ja puntaroisi (ihan tuohon entäs jos kuolen, miten mies pärjää-assti). Mutta puntaroinnin jälkeen teen nopeita päätöksiä. Ja me toivoimme kolmatta lasta, jonka saimmekin.



Raskausaikana vielä tuli välillä fiiliksiä, että voi ei, miten tässä pärjätään. Ja että olisihan tämä kahden kanssakin ollut niin kivaa. Mutta hetkeäkään en ole katunut, kolmas lapsi on ihan mahtava asia. Siis tietty ensimmäinen ja toinenkin, mutta tämän kanssa olen osannut ottaa niin paljon rennommin ja nauttia lapsen kehityksestä.



Esikoinen oli ihme ja ihanuus, mutta voi mua, kun olin ihan vauhkona ja koko ajan odotin, että mitäs nyt. Ja mitäs nyt sen pitäisi oppia ja tehdä ja miten sitä nukutetaan ja syöteään ja jne. :)



Toinen oli niin ihana, mutta olin väsynyt, koska oli mielestäni tiukka kahden vuoden ikäero. Muutenkin väsytin itseni ihan loppuun, vieläkin ressasin esikoisen "koulutusta" ja otin hoitolapsia ja piiskasin itseäni. Eikä helpottanut työpaikka, joka oli odottamassa ja stressasi takaraivossa. (nämä tietty ihan henk.koht. juttuja, mutta kuitenkin...)



Kolmas vaan solahti arkeen. On ihana ja isosisarustensa lellikki (vaikka sotkeekin leikit nykyään:)). Olen nauttinut vauva-ajasta ja nyt taaperoajasta. En ressaa nukkumisesta tai nukkumattomuudesta. Vauvana söi, kun oli nälkä ja kiinteät alotin, kun hyvältä tuntui. Osasin ihan eritavalla kuunnella vauvaa ja itseäni ja meidän arkea. Tietty toisilta tämä käy luonnostaan, mutta minusta se oli ihana huomata.



Olen vieläkin, ikävä huomata (mitä voin tehdä? kiinnitän asiaan huomiota ja koko ajan yritän parantaa itseäni), eri tavalla hypylläni esikoisen jutuista ja vaadin häneltä enemmän kuin toiselta lapselta. Tämä on paha juttu, joku esikoistyttösyndrooma?



Nyt meille on, jos kaikki vaan menee hyvin, toivottavasti, tulossa vielä neljäs lapsi. Ihan hyvä, jos vähän tasapainottaa tuota kolmannen lapsen elämää. On se semmoinen lellikki. Äitille menee kaikki läpi ja isosiskot paapovat lisää. Tappelukaveria tarvitaankin. :)



Nythän tulikin varsin vuodatus. Anteeksi. Lähetän kuitenkin. :) Mutta sanon, että kolmonen kannattaa! :)

Meillä lapset on nyt 8,5 ja 6,5 ja tosiaan se ero siihen, että todellakin voin lähteä kauppaan/lenkille/eläinkääkärille/vanhempainiltaan jne. ja jättää lapset kotiin kahden on aivan valtava! En itsekään olisi osannut tajuta, miten huimalta se tuntuu.



2

Meillä olennaiseksi kysymykseksi muodostui: "Kun ajattelemme elämää 20 vuoden päähän, kumpaa kadumme enemmän, sitä että hankimme kolmannen lapsen vai sitä, että emme hankkineet?"



Vastaus oli heti selvä. Katuisimme enemmän, jos emme hankkisi kolmatta. Ja sitten eikun hommiin. ;)



Meillä on mennyt suurimmalta osin oikein mukavasti. Lasten iät ovat nyt 8,7 ja 1 v. Kolmannesta osaa nauttia ihan eri lailla. Arkirutiinit ovat jo tuttuja, isommista on hoitoapua. On myöskin ihan eri asia hoitaa yhtä pientä kuin kahta (isommilla vain 1,5 v ikäero)! Jotenkin näistä vaiheista nauttii siksikin kun tietää, ettei uutta vauvaa enää tule 99% varmuudella.



Tietenkin nytkin väsyttää, yöt ovat huonoja eikä kotonaolo aina innosta. Silti en vaihtaisi tätä mihinkään. Tietenkin käytännön arki on "hankalampaa" näin kuin kahden isomman kanssa. Ei voi tuosta vain lähteä reissuun, pitää huomioida nuorimman päiväunet, pitää raahata rattaita ja vauvantarvikkeita, ei voi jättää kaikkia lapsia keskenään hetkeksi kotiin jne.



Mutta kyllä tämä nuorimmainenkin kasvaa, ja varmasti nopeammin kuin uskommekaan! Kohta meillä on jo kaksi teini-ikäistä ja yksi omatoiminen pikkukoululainen. Kyllä sitä sittenkin ehtii viettää keski-ikäistyneen perheellisen leppoisaa elämää. ;)

ja kakkoselle vielä, tosiasia varmasti tuo, että on huimaa ja vapauttavaa, ettei tarvitse hankkia lapsenvahtia että pääsee ihan vaan arkiselle lenkillekin. Sitä varmasti arvostaa :)



mutta toisaalta, mä pääsen lenkille jo nytkin kun mies hoitaa lapsia, tietysti :) tosin eihän sinne lenkille yksin pääse juuri silloin kun itse haluaa, vaan pitää tosiaan odottaa että mies kotiutuu töistä.



En tiedä sitten olisiko tuo minulle tarpeeksi iso syy jättää kolmas hankkimatta, että kestäisi muutamia vuosia, ennenkuin taas olisi tällainen "vapaus". Ne muutamat vuodet kuitenkin loppujenlopuksi menevät niin äkkiä, ja sitten mulla on todennäköisesti koko loppuelämä aikaa tehdä mitä haluan, milloin haluan :)



Jos vauva valvottaa ja itse on väsynyt ja uupunut, ja/tai "huonoina päivinä", silloin tietysti ne muutamatkin vuodet tuntuvat paljolta, joskus ehkä jopa liialta..



ap

Esikoinen menee syksyllä kouluun eikä perheen "vauvelikaan" ole enää mikään vauveli. Jostain syystä meillä on sellainen tunne, ettei meidän perhe ole vielä ihan valmis. Mutta jaksaminen tosiaan huolettaa. On opittu vähän liian hyvälle parin viime vuoden aikana, kun on taas saanut nauttia elämästä pelkän raatamisen sijaan. Molemmat lapsemme ovat olleet koliikkivauvoja, joten sieltä on varmaan jäänyt jonkinlainen kauhun siemen itämään. Toisaalta viihdyn töissäkin hirveän hyvin ja pelkään tipahtavani kelkasta, jos jään kotiin vuosiksi. Ja kun siltikään tätä kuumetta ei voi järkisyillä sammuttaa...0

että ne mahdollisesti raskaat pikkulapsivuodet menevät kyllä loppujenlopuksi nopeasti ohi, ja siihen verrattuna/niitä peläten saattaisi harmittaa joskus vuosi(kymmenten) jälkeen, jos ei olisi yrittänyt vielä kolmatta lasta! :)



ap

Meillä lapset on nyt 8,5 ja 6,5 ja tosiaan se ero siihen, että todellakin voin lähteä kauppaan/lenkille/eläinkääkärille/vanhempainiltaan jne. ja jättää lapset kotiin kahden on aivan valtava! En itsekään olisi osannut tajuta, miten huimalta se tuntuu.

2

Meille sit vaan tulla tupsahti se kolmas vähän vahingossa. Ensin iski paniikki, mutta kyllähän se tästä... Kolmas tenava kuitenkin mullisti maailmaa HUOMATTAVASTI vähemmän kuin ensimmäinen ja toinen! Kuopus menee vähän niinkuin jo rutiinilla ja tulee siinä sivussa perässä. (Joskin osaa kyllä tasan tarkkaan varastaa shown halutessaan ;D) Noh, tuo nyt oli suht tavallinen vauva tietysti, heräili muutaman kerran yössä syömään ja nyt on muutaman kuukauden nukkunut kuin tukki aamusta iltaan... Päivisin hyväntuulinen pääsääntöisesti, eikä ole mitään allergioita tms. jotka itkettämään pistäisi ylimääräisesti.

Meillä lapset on nyt 8v, 5v ja 2v ja totisesti mä odotan jo aikaa, että voisin edes pienen kauppareissun tai koiralenkin ajaksi jättää noi vaikka keskenään kotiin... 2v on vielä semmonen pallo jalassa, että se roikkuu siinä ihan kirjaimellisesti tällä hetkellä. Mä en saisi tytön mielestä puhua edes puhelimessa, kun on mustis jo siitäkin *huoh*, mutta kaipa se tästä... Muutama vuosi, eikä noita varmaan näy edes kotona enää ku isommissa kurveissa. 8v liipastaakin jo niin paljon kavereiden kanssa pihalla koulun jälkeen, että välillä tulee jo tyttöä oikein ikävä ;D

Eniten mua tässä kuviossa ehkä hirvittää aikakausi, joka todennäköisesti alkaa hivuttautua ovista ja ikkunoista tupaan seuraavan 3-4 vuoden sisään ja jatkuu siitä noin 10 vuotta eteenpäin - se murkkuikä!! Yhden kun saat jotakuinkin tolkulliseksi ihmiseksi taas, niin toinen on sit jo hyvässä vauhdissa teiniangsteineen. APUA! XD

ja kyllä meillä ainakin oli selkeät roolit: Esikoinen aikuistettiin aikaisin, vaadittiin paljon ja piti hoitaa muita. Minä olen keskimmäinen, johon ei juuri kukaan kiinnittänyt huomiota, ja kuopukselta ei sitten vaadittu mitään, mutta häneen takerruttiin liikaa.



2

mutta lähinnä sillä tavalla, että työnsaanti on mulle jo nyt vaikeaa, niin tuskin se ainakaan siitä helpottuisi, jos olisin vielä 3 vuotta lisää kotona... eli mulla olisi sitten cv:ssä kuuden vuoden aukkoputki viimeisenä. (on mulla koulutus ja vähän työkokemustakin siis, mutta täällä on vaan työpaikat niin kiven alla)



Toisaalta mä ajattelen sitten niinkin, että vaikka työssäkäyntikin on mukavaa ja olisihan se ihanaa taas tienatakin jotain, niin kuitenkin tämä äitiys ja lapset ovat sellaista, jota ei korvaa mikään. Työssäkäynti ei ainakaan minulle anna lähellekään niin paljon, kuin lapset, ei voine edes verrata :)



Ja todennäköisesti kuitenkin ehtisin niitä töitäkin painaa vielä kolmannenkin lapsen jälkeen hyvässä lykyssä 30 tai liki 40 vuotta (mikä lienee eläkeikä silloin..)



ap

sekin kolmannen kanssa oli helpompaa kuin kakkosen kanssa, että jos sitten oli vaikka vauva kipeänä ja valvotti tms. niin kaksi vanhinta leikkivät jo keskenäänkin ja sai itse levättyä, kunhan vaan sai sen vauvan nukkumaan. Kahden lapsen kanssa ei oikein päässyt ikinä lepäilemään vaan, vaikka olis itse ollut kipeänä. Meillä esikoinen kun ei enää nukkunut edes päikkäreitä, kun toinen syntyi ja jos nuorempi valvotti yöt, niin esikoinen piti sitten liikkeessä päivät.



Ja ei tarvi ihan joka hetki olla juoksemassa 2-vuotiaan perässä. Voi vaikka touhuta jotain keittiössä, vaikka napero häipyisikin leikkimään muualle. Isommat kyllä kiljuu apuun, jos nuorin tekee jotain sopimatonta... EI kaikki mukelot tietty tarvii joka hetki vahtaamista muutenkaan, mutta meillä nyt nää tyttölapset sattuu olemaan aika kerkiäväisiä ja ovat keksineet kaikenlaista puuhastelua, jos hetkeksikään silmä välttää... Poika on osannut keskittyä jo ihan pikkuisesta vaikka palapeliin pitkiksikin ajoiksi, eikä se koskaan kiipeillyt kirjahyllyssä tai muuta päätöntä.

että emme sitä kolmatta hankkineet. Meillä ei esikoista ole pantu varavanhemman rooliin koskaan.



Hänkin on ihan vaan lapsi.



2

ja kakkoselle vielä, tosiasia varmasti tuo, että on huimaa ja vapauttavaa, ettei tarvitse hankkia lapsenvahtia että pääsee ihan vaan arkiselle lenkillekin. Sitä varmasti arvostaa :) mutta toisaalta, mä pääsen lenkille jo nytkin kun mies hoitaa lapsia, tietysti :) tosin eihän sinne lenkille yksin pääse juuri silloin kun itse haluaa, vaan pitää tosiaan odottaa että mies kotiutuu töistä. En tiedä sitten olisiko tuo minulle tarpeeksi iso syy jättää kolmas hankkimatta, että kestäisi muutamia vuosia, ennenkuin taas olisi tällainen "vapaus". Ne muutamat vuodet kuitenkin loppujenlopuksi menevät niin äkkiä, ja sitten mulla on todennäköisesti koko loppuelämä aikaa tehdä mitä haluan, milloin haluan :) Jos vauva valvottaa ja itse on väsynyt ja uupunut, ja/tai "huonoina päivinä", silloin tietysti ne muutamatkin vuodet tuntuvat paljolta, joskus ehkä jopa liialta.. ap

Kyllä ne vauvavuodet menee pian ja elämä tasoittuu, mutta kolmas lapsi on muutenkin suuri muutos.

-Keskikokoisee autoon ei mahdu 3 turvaistuinta taakse

-3 lasta on aika vaikeaa jättää hoitoo. 2lle sa vielä laspenvahdin, mutta 3lle on aika hankalaa.

-3s lapsi on taas iso taloudellinen investointi.

Varsinkin kun lapset kasvaa vähän isommiksi.

-3 lasta tarvitsee kolmea huonetta (pätjää tietysti vähemmälläkin, mutta koululainen tarvitsee jo tilaa)

että emme sitä kolmatta hankkineet. Meillä ei esikoista ole pantu varavanhemman rooliin koskaan.

Hänkin on ihan vaan lapsi.

2

Isommillehan on kunnia-asia saada osallistua pienen hoitoon. Tietenkin vastuu on aina vanhemmilla ja mahdolliset hoitohetket katsotaan aina niin, ettei isosisarukselle tule niistä taakkaa.

Meillä hoitoapu on toistaiseksi ollut sitä, että siskot leikittävät pienempää, kun minä käyn suihkussa tai postilaatikolla. He kyllä tykkäävät leikkiä pienen kanssa ihan oma-aloitteisestikin, jolloin aikuisille jää hetki aikaa juoda kahvia tai täyttää tiskikonetta rauhassa. ;)

Myöhemmin siskot saavat mahdollisesti pientä palkkaa pienen hoitamisesta esim. vanhempien harrastuksen tai kauppareissun ajan. Ja tietenkin silloinkin asiat sovitaan niin, että nuori on ensisijaisesti nuori, ei lapsenlikka. Minusta tämä on ihan itsestäänselvää.

6

Me tehtii se kolmas ja en nyt tietenkään voi sanoa että katuisin... mutta... Olisihan se elämä niin paljon helpompaa nyt ilman kuopusta. Tukiverkollakaan ei voi kehuskella. Lisäksi mietin maailman tilannetta ja toisaalta pelkään kauheasti lasteni kuolemaa ennen omaani (tiedän että tämä on tyhmä pelko, mutta kuitenkin). Jostain syystä kolmas lapsi sai minut ylihuolehtivaksi hermoheikoksi äidiksi. Kai se oli sitä kun tietää että tämä on nyt viimeinen lapsi ja isommat eivät vaatineet enää niin aikaa ja oli paljon helpompaa kuin esim. keskimmäisen taaperoaikana, niin jotenkin juurruin kiinni kuopukseen. En olisi uskonut että niin voi tapahtua, kun en niin kauhean tarkka ollut nyt isompien lasten kanssa. Varmaan se johtui osaksi siitäkin että olin kuopuksen syntyessä vanhempi ja muuttunut ihmisenä sillä olin myös viisaampi ja tiedostin riskit yms. paljon paremmin.

Se esikoistyttö on niin kätevä ja nöyrä ja alati valmiina oleva piikanen, ettei vanhempi itsekään välttämättä tajua, kun malliin solahtaa.



Meillä isosisko on loputtoman katkera asiasta - ja tiedän paljon perheitä, joissa sama asia hiertää edelleen vaikka ollaan jo keski-ikäisiä.

Se esikoistyttö on niin kätevä ja nöyrä ja alati valmiina oleva piikanen, ettei vanhempi itsekään välttämättä tajua, kun malliin solahtaa.

Meillä isosisko on loputtoman katkera asiasta - ja tiedän paljon perheitä, joissa sama asia hiertää edelleen vaikka ollaan jo keski-ikäisiä.

Pahoittelen siskosi kokemusta, mutta tuo kuvio ei todellakaan toistu joka perheessä. :)

6

Vastuullisena vanhempana sinä et nauraisi, vaan oikeasti pohtisit asiaa...

Vastuullisena vanhempana sinä et nauraisi, vaan oikeasti pohtisit asiaa...

Jopa niin paljon että ymmärrän, että asian voi hoitaa hyvin tai huonosti. Toivottavasti sinäkin opit näkemään, että huonosti hoitaminen ei ole ainoa vaihtoehto.

6