Ne, jotka synnyttää ennen laskettua aikaa, ei tiedä odotuksesta yhtään mitään!
Miten saan pään pysymään kasassa? Laskettu aika meni vasta pari päivää sitten ja tuntuu, etten pysty minuuttiakaan ajattelemaan muuta kuin tulevaa synnytystä. Koska se oikein alkaa? Alkaako se edes? Joudunko käynnistykseen? Onko kaikki hyvin? En nuku yöllä, kun tarkistelen, onko lapsivedet mahdollisesti mennyt. Joko supistaa? Suoraan sanoen olen ihan mielipuoli!
Joten: Miten selvitä loppuajasta? Mahdollisesti vielä kahdesta viikosta!!!
Kommentit (73)
Ei se välttämättä mene kahta viikkoa yli. Lähde pienelle kävelylenkille (ota känny mukaan). Oma synnytykseni meni hyvin ja "yliajalla" jaksoin tehdä kotona valmisteluja vauvaa varten.
Usko pois, kun vauva syntyy harmittelet mikset tehnyt sitä ja tätä ennen synnytystä.
Esikoiseni syntyi kuolleena 39+5. Seuraavassa raskaudessa pelkäsin kohtukuolemaa koko ajan. Mitä lähemmäksi laskettu aika tuli, sen sekopäisemmäksi tulin. En pystynyt enää nukkumaankaan kunnolla, koska koko ajan unissakin "tarkkailin" liikkeitä. Lopulta en tiennyt, oliko vauva liikkunut oikeasti vai olinko vain nähnyt unta. Siinä vaiheessa jouduin loppuajaksi tarkkailuosastolle omien hermojeni vuoksi. Lopulta päätettiin tehdä sektio perätilan vuoksi, viikot olivat 38+6. Vaikka syntyikin 8pv etuajassa, voin vakuuttaa, että loppuraskaus oli HERMOJA RAASTAVA.
jotka kaikki on syntyny ennen laskettua aikaa, eli en siis tiedä odotuksesta mitään:) Hih, kylläpä taas saa nauraa.
pienestä se on kiinni.
Törkeä väittämä avauksessasi.
Olen kolmen äiti ja ensimmäisen laskettu aika meni 18 vrk yli. Toinen syntyi laskettuna aikana 40+0 ja kolmas 40+2.
Tiesin odottaneeni kaikkia.
Tiedoksi että laskettu aika on suuntaa antava noi aika. Onko nykynainen todella noin kärsimätön kuten viestisi kertoo. Kaikki minulle just nyt tai sovittuna aikana.
Luulen että jälkeenpäin näet kuinka typerää oli kouhkaamisesi.
Viikolla 42 on vielä normaalia synnyttää.
Mitenkähän pärjäät pikkuisen kanssa kun olet luonteeltasi noin lyhytjännitteinen?
Vähän niinku et sektioäidit ei ole 100% äitejä...
Hae apua! Stressinsietokykysi on vissiin nollaluokkaa...
Itse olin ihan iisi, kun la meni ohi. Sen sijaan puhelut, joita sain vähän väliä sukulaisilta vähän ärsytti ;-)
Ja ihan rehellisesti voi sanoa, että nuo päivät yli LA:n olivat just koko odotuksen parasta aikaa! Ihanaa, jännittävää mutta seesteistä loppuodotuksen aikaa. Sai olla rauhassa, puuhastella isompien kanssa ja tosiaankin JÄNNITYKSELLÄ odottaa (ja tietää!), että pian - ihan pian - perheessä on taas vauva :-)
Onnellisia päiviä sulle!
Ei pidä ottaa itseensä. Esikoinen meni vain hiukan yli lasketun, en ehtinyt niin kovin hermostua. Kuopuksesta oli jo varattu käynnistysaika kun päätti tulla itse. Ja olin loppuraskauden kipeä!!! Iso vauva sieltä tulikin. Joten jos vielä menee joskus yli lasketun ja reippaasti, olen varmaan jo kauhuissani:D Mutta, ap, aika harvalla se laskettuun osuu, älä huolehdi:)
sektio rv 38+5. En ole siis ollut raskaana enkä synnyttänyt :D
terveen vauvan. Kyllä mä olisin omani pitänyt mielelläni vielä sisälläni pari kuukautta, jotta olisin voinut taata terveemmän/normaalimman elämän rakkaalleni.
Jokainen raskauteni on loppunut ennen rv 39. Ensimmäinen lapsi kuoli kohtuun, toinen kuoli parin päivän ikäisenä, kolmas eli neljä vuotta ja nyt tämä viimeinen on elossa yhä.
Väitän kyllä tietäväni odotuksesta paljonkin ja siitä, miten se voi olla hermoja raastavaa ym, vaikkei raskauteni olekaan menneet yliaikaisiksi!
Minäkin ymmärrän mitä ap ajaa takaa. 3 lapsen äiti olen ja 2 ensimmäistä on syntynyt 42+1 ja 41+4 ja kolmonen kiireellisellä sectiolla rv35+6.
Otsikko on ehkä hiukan, hmmm... tökerösti muotoiltu.
Mutta kyllä se loppuodotus noilla 2 ekalla oli ihan erilainen kuin tuolla kolmosella, jota ei osannut odottaa vielä syntyväksi "moneen" viikkoon ja sitten se vain eräs yö päättikin tulla.
tai synnytyksestä, niin kuin moni näyttää tämän ymmärtävän!
Sinunkin normaali raskauden kestosi voi olla pitkä. Tilanne on parempi kuin ennenaikainen synnytys! Ajattele, että lapsi syntyy silloin, kun sen kuuluu syntyä. On ehkä sitten myös valmiimpi ja kypsempi esim. ruoansulatuselimistöltään, keuhkoiltaan jne. Lepää, rentoudu musiikkia kuunnellen, venyttele. Minulla kyllä aina raskauden alkuaika on ollut se hankalin vaihe.
Itselläni on ollut helpompi raskaus se joka meni lasketunajan yli kuin se jossa sain jo rv 25 asti miettiä pysyykö lapsi tarpeeksi kauan kohdussa vai ei. Mitään ei saanut tehdä ja kuten ap huomaat odottavan aika on pitkä. Mutta jos saisin valita niin ottaisin ne kaksi "ylimääräistä" viikkoa kuin että lapsi syntyy rv30.
Olisit alunperinkin ajatellut että synnytys on kaksi viikkoa lasketusta ajasta. En minä ainakaan tuollainen ollut. Shoppailin ja tein kaikkea mukavaa synnytystä odottaessa.
kohtukuolemat ja muut vastaavat tähän ketjuun. Osanotto teille menetyksistänne, mutta niistä ei nyt todellakaan ollut kyse.
Ymmärrän ap:tä. Esikoiseni syntyi 41+5 ja kyllä, hypin seinille. Nämä ennen laskettua terveen täysiaikaisen vauvan synnyttäneet mammat, jotka avauksesta loukkaantuvat, eivät todellakaan tiedä mistä puhuvat, kyllä ne kymmenen ylimennyttä päivää olivat piinaavia. Nyt olen toisella kierroksella ja siinä mielessä viisaampi, että alan ihmetellä vasta, jos pari viikkoa la:n jälkeen ei ole mitään tapahtunut. :) Tsemppiä sinulle viimeisiin päiviin, kyllä se sieltä tulee!
Olisit alunperinkin ajatellut että synnytys on kaksi viikkoa lasketusta ajasta. En minä ainakaan tuollainen ollut. Shoppailin ja tein kaikkea mukavaa synnytystä odottaessa.
=ei tarvitse käynnistää.
Omalla kohdallani ei mitään supisteluja tms ennekuin viimeisen vuorokauden aikana. Tulikin sitten vauhdilla maailmaan 41+2.
kohtukuolemat ja muut vastaavat tähän ketjuun. Osanotto teille menetyksistänne, mutta niistä ei nyt todellakaan ollut kyse. Ymmärrän ap:tä. Esikoiseni syntyi 41+5 ja kyllä, hypin seinille. Nämä ennen laskettua terveen täysiaikaisen vauvan synnyttäneet mammat, jotka avauksesta loukkaantuvat, eivät todellakaan tiedä mistä puhuvat, kyllä ne kymmenen ylimennyttä päivää olivat piinaavia. Nyt olen toisella kierroksella ja siinä mielessä viisaampi, että alan ihmetellä vasta, jos pari viikkoa la:n jälkeen ei ole mitään tapahtunut. :) Tsemppiä sinulle viimeisiin päiviin, kyllä se sieltä tulee!
Olisiko ap:n otsikko kuitenkin ollut asiaton?
Mulla meni 17 päivää lasketun ajan ohi ennenkuin käynnistivät, siinä se meni odotellessa niin kuin koko muukin raskaus.