Tupakoinnin lopettaneet.

Pari ekaa kuukautta olivat varmaan vaikeimmat, etenkin silloin kun tuli otettua alkoholia. Käytin purkkaa apuna tuolloin mutta nyt sekin on jäänyt pois. Tsemppiä, olen itse tosi tyytyväinen päätökseeni! Välillä ajatuksen tasolla kaipaan niitä tupakkahetkiä mutta silloin mietin aina kuinka lyhyt se "hyvä hetki" oikeastaan on ja kuinka vapauttavaa on kun ei tarvi juosta ulos.

Syynä raskaus. Aiemmasta "lopetus" kerrasta voin sanoa, että vaikus alkoi vasta kun raskaus ja imetys oli ohi. Silloin ratkesin ns.juhlapolttajaksi. Nyt pitää sinnitellä ettei sekään paha tapa palaa. Nyt olen ollut poltamatta reilu 6kk. Mun polttamisessa ei koskaan ole ollut kyse nikotiiniriippuvuudesta vaan se tapa on vaan niin iskostunut selkärankaan. Yksin olen helposti savuton, polttavien kavereiden seurassa alkaa vaikeuteni. Kotioloissa en koskaan ole polttanut. Lapseni eivät edes tiedä, että poltin.

Yritin koko syksyn lopettaa tupakanpolttoa, mutta välillä lipsuin (lähinnä kännissä, mutta myös raskaina työpäivinä jne). Mieheni vihaa tupakkaa, joten lipsahtelin häneltä salaa, joten kokonaan käsistä tupakointi ei päässyt repsahtamaan.



Täytin marraskuun alussa 30 vuotta ja päätin, että siihen se jää. Olin siinä vaiheessa polttanut puolet elämästäni ja halusin suhdeluvun kääntyvän pienempään päin. Olisin varmaan onnistunut pelkästään tämän ajatuksen voimalla, mutta elämä antoi enemmän syitä.



Joulukuun puolessa välissä tein positiivisenraskaustestin, joten siitä eteenpäin se olikin helppoa. Tupakka alkoi haista pahalle, ja kahviakaan ei voinut juoda (silloin oli aina tehnyt mieli tupakalle). Ja ennen kaikkea motivaatio oli kohdallaan. Haju- ja makuaistit heitti tuossavaiheessa ihan sekaisin, joten niistä en voi sanoa.



Kun tyttäremme oli 10 päivää vanha, hän sai todella vakavan bakteeritulehduksen iholle ja vereen. Hän oli sairaalassa kolmisen viikkoa, jona aikana maidontulo lakkasi menettämisen pelosta kokonaan. Olin pumppaillut äidinmaitoa annettavaksi nenä-mahaletkun kautta. Imetystä ei saatu enää käynnistettyä edes lääkkeillä, joten sitäkään tarvetta tupakoimattomuuteen ei enää ollut. Parin viikon päästä kotiutumisesta tajusin, etten ollut retkahtanut, eikä koko tupakka ollut käynyt edes mielessä. Silloin tajusin lopettaneeni kokonaan.



Koko tämän ajan olen nähnyt unta tupakanpolttamisesta. Lähinnä retkahdusunia, jotka tuntuivat aamulla niin todellisilta, että pitkin päivää saattoi tulla harmituksen tunteita retkahduksesta, kunnes aina tajusin, että se oli vain unta.



Tsemppiä kovasti yritykseen! Motivaatiota se vaatii, mutta on ihan mahdollista! Minulla ehkä helpotti se, että elämässä tapahtui kaikkea muuta suurta samaan aikaan, joten ajatukset eivät jääneet pyörimään tupakkaan ja tupakointiin. Koita pitää itsesi kiireisenä. Se voi auttaa. Onnea matkaan ja muista, ettei repsahtamisen tarvitse johtaa tupakoinnin jatkamiseen. Voit aina lopettaa uudelleen ja joskus koittaa se viimeinen retkahdus!

Vaikeinta oli alussa ja tilanteissa joissa oli tottunut polttamaan. Mä otin tupakka kerrallaan eli tein aina joka kerta päätöksen erikseen että en polta tätä tupakkaa.



Vähitellen alkoi tehdä mieli yhä harvemmin eikä tarvinnut koko aikaa "taistella".



Olin varma onnistumisestani siinä vaiheessa, kun tupakkaa ei enää tehnyt mieli. Siihen meni varmaan pari vuotta.

Tiedän, että tästä tulee kamppailua. Itsekuria ja selkärankaa kysytään.

Ikä ja terveys laittoi pohtimaan tätä. Ja tarvitaan siihen myös halua lopettaa.

Tiedän ne omat vakeimmat kohdat. aamukahvi ja tupakka. Siinä yksi.

Ehkä tämä on helpompaa, koska töissä en polta lainkaan. Tätä rytmiä on nyt jatkunut elokuusta.

Tässä on reilu viikko aikaa tsemppaa ja pönkittää itseään. Siksi asetin itselleni tuon päivämäärän, että koska lakko alkaa.

Mietin jo mitä kaikkea sillä rahalla saa mitä nyt menee tupakkaan:) Eikä sivuuteta omaa teveyttä.

Hermoja tämä tulee vaatimaan itseltä ja omalta perheeltä. Tästä on jo puhuttu kotona.

11v lapsikin tokaisi, että hän kyllä ymmärtää jos äidillä on pinna vähän kireä.