mikä on ollut päivässäsi parasta tähän mennessä?
Kommentit (17)
Uusi resepti mutta ehdoton voittaja! Oli tosi hyvää ja kuohkeaa ja vaniljaista ja vitamiinirikasta ja kelpasi koko perheelle.
päivä kaikkiaan. Käytiin katsomassa vanhojen tanssit ja nyt kotona pyörii kaksi pientä prinsessaa, toinen laulaa ja tanssii ja toinen piirtää prinssessoita, kuningasta odotetaan töistä kotiin :)
Tai ei niinkään se lenkki vaan hyvä olo sen jälkeen. Ei tehnyt oikein mieli lähteä, mutta kannatti.
vietin ihanan päivän hoitolasten kanssa askarrellen ja sitten uiden :)
aikaisin kotiin eli klo. 12.00 ja kulta oli keittänyt kahvit valmiiksi ja tehnyt muutaman voileivän. sitten vain istuskeltiin ja juteltiin :)
nukuttiin pienemmän kanssa aamupäiväpäikkärit, isommalla oli ollut tosi kiva koulupäivä ja sit mies soitti äsken, että tulee aikasemmin kotiin.
ollut tänään se kun kuuntelin hyvää musiikkia ja masturboin ja sain monta kertaa. ;)
oli päiväkirurgisessa leikkauksessa ja nyt sylissäni kotona terveenä. Kaikki meni siis hyvin ja nopeasti.
tuhisi hetken tuossa kaulakuoppaani vasten ja simahti siihen.
Se kuittasi tämän päivän (ja elämän) vastoinkäymiset kerralla.
Mutta ostin viiniä+ sidukkaa
viinapullon.
Ensin jouduin perumaan tämänpäiväisen neuvolan pakkasen takia. Sitten meidän vajaa puoli vuotias kuopus kakkasi lattialle ja ryömi siinä edestakas ennen kuin huomasin. Oli siis ilmakylpy hetki ja itse laitoin esikoiselle aamiaista. Tämän jälkeen unohdin soittaa soittoaikana neuvolaan varatakseni uuden ajan.
Noo, laitoin sitten kuopukselle lounaan, jätin keittiön pöydälle jäähtymään ja lähdin käymään vessassa. Tulin takaisin, niin kissa veteli maissi-perunaa onneissaan naamariin. Lapsen loput soseet olivat vielä jäässä, kun vasta illalla otin sulamaan. Kuopus söi sitten aamupalalla ja lounaalla puuroa.
Sitten esikoisen kanssa taisteltiin siivoamisesta tunnin verran, lopulta saatiin kerättyä roinat ja aloin imuroimaan. Ensimmäisessä huoneessa imuriin meni pääsiäismunalelun puolikas kotelo, jäi jumiin silleen ettei lähde pois, joten näillä näkymin joudun lähteä hakemaan imuria lainaksi naapurilta.
Jännityksellä odottelen, että mitähän vielä, vuorokautta kun kuitenkin on vielä jäljellä.

usein olen tonkinut.
Mun päivässä on ollut parasta että tänään ei kenelläkään perheestä ole ollut kuumetta ja minullakin alkaa henki kulkea, vaikka tuntuu että keuhkojen tilalle on istutettu kuivunut luumu.
tänään käyn ostamassa raskaustestin ja teemme sen miehen kanssa yhdessä, kun lapset ovat menneet nukkumaan.
Rahat eivät olleet tulleet tilille.
En saanut puhua rauhassa puhelimessa.
Huonoa ruokaa.
Ei huvittaisi lähteä pakkaseen vaan toisaalta tarttis lähteä ja ostaa pullo viiniä.
Vatsaongelmia.
Ehkä se että näin julkkiksen aamutohveleissa ja aamutakissa hakevan sanomalehden postilaatikosta, tämän meinäsin ihan unohtaa.
Kyllä se kotelon puolikas sieltä tulee pois,
Vierailija - 18.02.11 03:42 (ID 12117867)
Miten olet saanut? Oon ite kokeillu kaikennäköstä, eikä onnaa...
Pihdeillä ja sormilla ei ylety, saksilla ei saa otetta, veitsellä pääs väliin mutta ei liikkunu, lattiaan koputtelemalla ei tapahtunu mitään.
Nyt on viimonen yritys menossa; kohta tulee ukko töistä, niin saa hoitaa ja kirota... :)
yläkerran naapurimme ovat laittaneet asuntonsa myyntiin. Aamulla oli vielä pakko tarkistaa asia, kun epäilin sen olleen vain unta.
Nyt vaan peukut pystyyn, että tilalle muuttaa jotenkuten normaaleja ihmisiä.
ja cocis.