Minkävärinen sohva lapsiperheen kotiin?
Missä värissä lika ei näkyisi kovin helposti? Mikä materiaali olisi toimivin? Ollaan ostamassa laadukasta sohvaa, jonka pitäisi kestää vielä sittenkin, kun lapset ovat jo muuttaneet pois.
Kommentit (11)
- irtopäälliset voi pestä koneessa ja kestää 60 asteen pesun. 10 vuoden käytön jälkeen ei yhtään pysyvää tahraa ,vaikka esim. kesäisin lapset hyppivät paljain jaloin sisällä ja ulkona.
näköjään niillekin löytyy kannattajia.
Minusta helppohoitoisin sohva on sellinen, jossa on irrotettavat ja konepestävät päälliset.
Suosittelen! Myöskään väriin ei kyllästy.
Nyt näkyy kulumaa istuintyynyissä mutta aion verhoilla uusiksi, muuten on kunnossa. Oli aika kallis ostaessa.
Joku tuossa ehdotti nahkaa - ei hassumpi vaihtoehto.
Mutta myös ihan vesipestävät puuvilla tai puuvillasekoitekankaat käyvät.
Itsellä oli luonnonVALKOINEN puuvillakangassohva (ei ikean), jonka istuinosan päällä pidin samanväristä päiväpeitettä pari ensimmäistä vuotta suojana. Sitten kyllästyin päiväpeittoon ja sumutin kankaan tekstiilisuoja-aineella.
Lopputulos oli se, että se sohva oli meillä 10 vuotta, kankaat moitteettomassa kunnossa, istuintyynyt pesin koko tänä aikana 2 kertaa, jonka jälkeen aina sumutin suoja-aineella. Annoin sohvan vielä eteenpäin käyttöön - kehtasin helposti antaa siistin ja puhtaan sohvan.
Nyt on menossa vaaleankeltainen puuvillakangassohva - taas vesipestävä kangas ja irroitettavat istuin ja selkänojatyynyt. Näihin ominaisuuksiin ehkä kannattaa kiinnittä huomiota.
ps. kaverilla oli joku alcantara-ihme, jota mainostettiin hänelle nimenomaan tahrankesto-ominaisuuksiensa vuoksi. Meni hurjan näköiseksi alta aikayksikön ja muutamassa vuodessa kaatsille.
suosittelisin sellaista, jossa konepesun kestävät irtopäälliset. Silloin voi ottaa ihan sen värisen, kuin haluaa, vaikka valkoisen. Meillä vaalea, maitokahvin värinen, eikä ole tahraongelmaa, kun saa pestyä.
ps. kaverilla oli joku alcantara-ihme, jota mainostettiin hänelle nimenomaan tahrankesto-ominaisuuksiensa vuoksi. Meni hurjan näköiseksi alta aikayksikön ja muutamassa vuodessa kaatsille.
Myös siskoni sohvalle kävi samoin, siis meni hurjaan kuntoon. Valittivat myyjälle ja heidän sohva verhoiltiin uudelleen. Oli kankaassa joku vika.
Suosittelen kanssa nahkasohvaa. Saa mehu yms. tahrat helposti pyyhittyä ja ei imeydy sisuksiin.
mä olisin kyllä tosi varovainen noiden tekstiilisuoja-aineiden kanssa. Ovat todella kovia myrkkyjä, ja lasten käsistähän ne aineet menee suuhun.
Lue tuoteselostetta!
Meillekin yritettiin noita kaupata kovasti kaupassa, mutta kemistimieheni on ihan noita vastaan.
Nyt meillä vaalea, mutta pestävä sohva. Lapsille on teroitettu, että kädet pestään aina, sohvalla ei syödä yms. ja on vielä toiminut. Yhden nenäverenvuodon sain pois, kun pesin heti kylmällä vedellä. Jos vatsatauti tulee joskus taloon, niin silloin kyllä vuoraan sohvan jollain!
tukevalla puuvilla kankaalla, väri sellainen latte / beige. Pestävät päälliset, kerran olen pessyt kaikki. Mutta meillä ei syödäkään olohuoneessa:-) Aikuiset ovat joskus sotkeneet kyllä.
Meillä on ollut laadukas italialainen musta nahkasohva jo kymmenen vuotta. Sohva on ihan samannäköinen kuin uutenakin. Lika ei näy, eikä tarvitse varoa. Ajattelimme ensin ostaa valkoisen sohvan, mutta mies halusi mustan juuri helppokäyttöisyyden vuoksi.