Miten kestätte sen surun lapsen puolesta,kun erotessa lapsi näkee harvoin isäänsä?

Niin, että lapsi voisi olla torstaista maanantaihin isällä, ei kävisi niin raskaaksi tuo ajelu ja olisi enemmäm yhteistä aikaa heillä. Jos isä siis pitäisi vapaata pe ja ma.

Ihan hirveä ajatus olisi tuo lapsen ikävä. Ikävöivät isäänsä jo, kun hän on joskus paljon töissä tai yön poissa.

ihan taloudellisestikkaan, on juuri saanut vakituisen työpaikankin ja rakentavat taloja. Mutta tätä on elämä nyt....ehkä kun tyttö on 5v,niin uskallan laittaa hänet bussikuskin taakse ja isä nappaa bussista pois puolestä välistä matkaa. Sitten ainakin helpottuisi.

ei ehdi tapaamaan teini-ikäisiä. Selvää isän ja isänikävän kieltämistä näkyvissä :(

Meillä on erossa lapset viikon minulla, viikon miehellä. Asumme niin lähekkäin, että iltaisin voivat käydä toisella kylässä.



Minä suren sitä, että vein lapsiltani ydinperheen. Mutta lapset tuntuvat jo pitävän itseään kaksiperheisenä. Heillä on kolmen hengen perhe luonani, ja kolmen hengen perhe isänsä luona. Toki surevat sitä, ettemme asu yhdessä enää. Mutta vielä ainakaan en ole surrut lasten _puolesta_.



Toivon, että sujuva yhteiskasvattaminen kahdessa asunnossa jatkuu tulevaisuudessakin. Vaikka tulisi mahdollisia uusia puolisoita kuvioihin joskus tulevaisuudessa.

kun asutte lähekkäin. Tuollainen sopisi hyvin minullekkin, jos asuisimme samassa kaupungissa edes.Kun välimatka on reilu 200 km ei vikkoasuminen taida onnistua,edes ennen eskari ikää.

On oikein sille sialle (siis miehelle) että näkee lapsiaan niin harvoin. Mitäs otti ja jätti.

ehkä kun tyttö on 5v,niin uskallan laittaa hänet bussikuskin taakse ja isä nappaa bussista pois puolestä välistä matkaa. Sitten ainakin helpottuisi.

Reillä aikuislla? Mutta lapselle on ok matkustaa jatkuvasti?

Lapsi näkee isäänsä ehkä useammin ja me aikuiset huokaisemme helpotuksesta kun loppuu ajelut tuhat km vlopulle..

Mutta ihan uteliaisuudesta, kumpi osapuoli päätti muuttaa 200 km päähän?

muuttaa toisen lähemmäs toista? Ja miten 200 km ajeluun voi mennä 6-7 h, en käsitä siis?



Oman lapsen isä on niin välinpitämätön lastaan kohtaan, oli jo yhdessä ollessamme, että lapsi tavallaan tottui siihen. Isä on "huvipuistoisä", mutta mitään oikeaa läheisyyttä tai rakkautta häneltä ei irtoa. Olen sitä toki surrut lapsen puolesta ja yrittänyt jo aikanaan saada isää tajuamaan sen, mutta en voi tehdä mitään heidän väliensä eteen.



Me asumme samassa kaupungissa ja sopimuksessa lukee, että on isällään joka toinen viikonloppu, mutta sanoin, että saa ottaa luokseen ihan koska haluaa - eipä ole vielä kertaakaan 3 vuoden aikana yhtään ylimääräistä halunnut. Että semmoinen isukki. ?

Sitten puhutaankin jo tuhansista kilometreista...

Itsellä sellainen tilanne että iskä kyllä heti eron jälkeen piti ja osallistui mutta uuden naisen myötä omat lapset unohtui, nyt ottaa luokseen vain minimin ja silloinkaan ei kuulosta lasten kanssa juurikaan aikaa viettävän. Lapset tahtoisi olla enemmänkin (tai no isommat jo protestoi ja eivät aina halua mennä sitäkään vähää ja sanovat että kun se on vaan "Mirjan" kanssa eikä heitä huomaa ollenkaan) mutta minkäs teet kun ei iskän elämään enää sovi.Olen yrittänyt selittää että lapsille olisi tärkeää, vaikka sitten yhtenä iltana viikossa käydä siinä välissä ja kun välimatkakin pieni mutta vastauksen vaan saannut että ei kuulu mulle. Esim. viime isänpäivänä lapset oli minulla ja pienillä kova meno iskän luokse, laitoin viestiä aikanaan että voisin tuua pariksi tunniksi,kun niin kovasti haluavat askartelemansa kortit yms. antaa, niin vastaus oli että kerkiää ne myöhemminkin. Ja hän siis kotona kumminkin oli. Että näin. Paha mieli lasten puolesta ja tiukkaa tekee toisinaan pysyä päätöksessä etten pahaa sanaa lasten isästä/uudesta elämästä sano.

reilu 200 km eli ajoaikaa suuntaansa noin 2 h, yhteensä ees taas siis noin 4 h, kun isä hakee ja palaa lapsen kanssa omaan kotiinsa. Sitten syöminen johonkin väliin ja kai siellä exään luona tovi pyörähtää lasta noudettaessa. Harva 2-vuotias on sillä samalla minuutilla lähtövalmis, kun isä kaartaa pihaan.

reilu 200 km eli ajoaikaa suuntaansa noin 2 h, yhteensä ees taas siis noin 4 h, kun isä hakee ja palaa lapsen kanssa omaan kotiinsa. Sitten syöminen johonkin väliin ja kai siellä exään luona tovi pyörähtää lasta noudettaessa. Harva 2-vuotias on sillä samalla minuutilla lähtövalmis, kun isä kaartaa pihaan.

mutta aloitusviestissä lukee "isä joutuu ajamaan kohtuuttoman paljon 6-7h pe ja sama keikka su." Joten molempiin ajoihin menisi 6-7 tuntia?

Siksi erotessa kannattaa kahdesti miettiä asumisensa ynnä muut.

Mutta tilanne eri, lapset isompia ja osaavat itse pitää yhteyttä ja välimatka pieni. Ja tiedän itse tehneeni kaikkeni, että tapaamisia olisi riittävästi, tai edes runsaasti.



Vaikeampi kestää raivo ja turhautuminen, kun arkitapaamiset peruuntuu, yhteiset harrastukset jää, viikonloput lyhenee, tarjoamani lisäviikonloput ei kelpaa... Että on tää nyt hemmetti kun liiton aikana oli just kympin isi, osallistuva ja hyvä, ja nyt stten oikea tarinoiden huvipuisto-viikonloppuisä.



Yritän ymmärtää, että tuskaista se on isällekin ollut, repäistä itsensä irti huonoksi kokemastaan liitosta. Ja kipeää tekee varmaan, kun ei lastensa kanssa saa elää, ehkä se sit on helpompi, kun harvemin näkee. Mutta se on aikuinen, lapset sen lapsia.



No menipä omien tilitykseksi. Koita ap vaan jaksaa tukea isän vanhemmuutta, jousta ja jousta ja jousta, koska se vieraantuminen vasta koskeekin :-(

Lapset näkevät joka toinen viikonloppu isäänsä, myös välillä iltaisin aina jos mulla on menoa.

Ja lomilla sitten pidempiä pätkiä.

Myös on keksitty webkamera.



Minun tapauksessa on hyvä vaan, että lapset eivät näe liikaa isäänsä, hän ei ollut niin hyvä isä.

Jos hänellä loppuu jaksaminen kesken, lapset saavat kärsiä.



AP:n tapauksessa lopettaisin suremisen. Isähän voisi ottaa vapaata vaikka yhden päivän aina tapaamisviikonloppuina. Jos on tahtotila tavata lasta enemmän, sen kyllä järjestää.



AP voisi suremisen sijaan harkita uutta miestä elämäänsä, lapsetkin saisi uutta rikkautta elämäänsä, jos heillä olisi biologisen isän lisäksi toinen läheinen mies elämässään.

onnellisessa asemassa, että mulla on mahdollisuus asua lähellä lasteni isää. Nytkin välimatkaa vain noin 10 km, mutta tarkoitus muuttaa vielä lähemmäs siten, että lapset voisivat poiketa isällään omia aikojaan vaikka joka ilta.



En missään nimessä muuttaisi 200 km:n päähän lasten isästä, mutta kuten sanottu, mulla on mahdollisuus asua lähellä.

Voihan 200km ajoon mennä kolmekin tuntia, jos pitää ajaa 60-70km keskivauhtia.

reilu 200 km eli ajoaikaa suuntaansa noin 2 h, yhteensä ees taas siis noin 4 h, kun isä hakee ja palaa lapsen kanssa omaan kotiinsa. Sitten syöminen johonkin väliin ja kai siellä exään luona tovi pyörähtää lasta noudettaessa. Harva 2-vuotias on sillä samalla minuutilla lähtövalmis, kun isä kaartaa pihaan.

mutta aloitusviestissä lukee "isä joutuu ajamaan kohtuuttoman paljon 6-7h pe ja sama keikka su." Joten molempiin ajoihin menisi 6-7 tuntia?

Ilmeisesti et voi muuttaa lähemmäksi isää (työpaikka?) ja isällä taas työpaikka siellä. Ei voi mitään. Toki muutamia ehdotuksia olisi ihan arjen jaksamisen kannalta. Lapselle on tietysti rankkaa tuollaiset matkat kaksi kertaa kuukaudessa, mutta eihän se nyt mikään järkyttävä matka ole. Isää tosiaan käy sääliksi, kun matkoihin menee perjantai-illasta se 6 tuntia ja sunnuntaina sama rumba. Ei takuulla nauti näistä ajoista ja vähitellen varmaan vieraantuu lapsesta, kun jossain vaiheessa se vaiva ei varmaan tunnu enää niin arvokkaalta. Lapsi kiukuttelee ja kaipaa sinua ja ajamisetkin rankkoja...



Miten olisi jos isä voisi ottaa esim. talvilomansa parissa erässä ja tekisi tällaiset pidemmät viikonloput esim. yksi helmikuussa ja yksi maaliskuussa. Sitten taas osa kesälomasta parina pidempänä eränä niin, että kerran kuukaudessa saisi sen to-ma viikonlopun. Tottuisi lapsikin paremmin elämään isän kanssa eikä vieraantumista tapahtuisi.



Toinen ehdotus: voisitko harkita ajaa ajokortin? Etkö pysty ketään sukulaista vaivaamaan esim. kerran kuukaudessa, että ajaisitte edes puoleen väliin, ellei koko matkaa?



Kolmas ehdotus: teepä esim. kesällä niin, että kun sinulla on ylimääräistä lomaa, menette bussilla yhdessä isän luo, sinä vietät pari lomapäivää hotellissa/kylpylässä/jossakin lähistöllä ja voisit vaikka ottaa jonkun kaverisikin mukaan ja sitten paluu lapsen kanssa. Olen varma, että isä osaisi tuota arvostaa ja itse olet tehnyt parhaasi lapsesi tilannetta ajatellen.



Kun näitä helpotuksia tulee tasaiseen tahtiin vuoden mittaan, ei se isäkään uuvu noihin matkoihin. Ja itselläsi on parempi olo lapsen takia, kun ei se isäsuhde ole aina niin työn ja vaivan takana.



Tsemppiä. Vaikka et mitään näistä tekisi, et silti ole huono äiti. Isäkin voi yrittää miettiä, miten saisi arjen paremmin rullaamaan esim. ottamalla kerran kuukaudessa pari vapaapäivää. En muuten vielä 5-vuotiasta laittaisi yksin bussiin. Olisi varmaan aika turvaton olo. 6-7-vuotias ennemminkin.

En kyllä ymmärrä, miten niin moni onnistuu ryssimään parisuhteensa! Erotaan lapsen ollessa tosi pieniä, miten se voi olla niin? Eikö ihmiset yhtään ajattele, ennen kuin ryhtyvät lastentekoon? Siis niin, että jos yhdessä tehdään lapsia, niin sitten sitoudutaan olemaan yhdessä vanhempina niille lapsille?



Miten niin monessa suhteessa kaikki kääntyy perseelleen, kun lapsi syntyy ja eropapereita ollaan väsäämässä kuin lapsi on hädintuskin vuoden vanha?



Lapsiraukat, oikeesti, tuollaista reissaamista kulkulapsena kodista toiseen.



Jos mä olisin tämän lapsen äiti, niin hankkisin ajokortin ja auton, jotta voisin viedä vaikka sinne puoleen väliin. Tai veisin bussilla!