Huostaanottoon on aina syy,
Vanhemmat tarvitsisivat entistä enemmän apua ja jopa terapiaa, voidakseen ymmärtää miksi huostaanottoon päädyttiin.
Kommentit (28)
On holtiton, välinpitämätön, tuntee syvää itseinhoa ja tuntuu myös vihaavan meitä vanhempia.
ja tämä kaikki on pulpahtanut pintaan oikein kunnolla parin kuukauden aikana.
Koulusta tuskin saan apua, luokanvalvojan mukan tyttö on mallioppilas. Neuvolasta en ole ikinä saaanut vastakaikua muiden lasten ongelmille, toimintaterapialoitteenkin teki puheterapeutti joka teki monta vuotta töitä lapsen kanssa.
Perheneuvolasta ei kokemusta, saiskohan sieltä apua ja saisinko murkun edes lähtemään johonkin juttelemaan.
meillä ainakin on saanut vihata niin paljon kun jaksaa ja me vanhemmat ollaan se kestetty ja lisätty että sinä olet ihana. Jos koulussa on mallioppilas kyllä kotona saa olla täynnä vihaa.
Ainakin minä olen sanonut että kotona saa purkaa kaikki kunhan ei mökkiä hajoita ja itseää ja toisia fyysisesti vahigoita, sanallisesti saa päästää ulos ihan mitä vaan ja vanhemmat ottaa kiltisti vastaan.
On holtiton, välinpitämätön, tuntee syvää itseinhoa ja tuntuu myös vihaavan meitä vanhempia. ja tämä kaikki on pulpahtanut pintaan oikein kunnolla parin kuukauden aikana. Koulusta tuskin saan apua, luokanvalvojan mukan tyttö on mallioppilas. Neuvolasta en ole ikinä saaanut vastakaikua muiden lasten ongelmille, toimintaterapialoitteenkin teki puheterapeutti joka teki monta vuotta töitä lapsen kanssa. Perheneuvolasta ei kokemusta, saiskohan sieltä apua ja saisinko murkun edes lähtemään johonkin juttelemaan.
meillä ainakin on saanut vihata niin paljon kun jaksaa ja me vanhemmat ollaan se kestetty ja lisätty että sinä olet ihana. Jos koulussa on mallioppilas kyllä kotona saa olla täynnä vihaa. Ainakin minä olen sanonut että kotona saa purkaa kaikki kunhan ei mökkiä hajoita ja itseää ja toisia fyysisesti vahigoita, sanallisesti saa päästää ulos ihan mitä vaan ja vanhemmat ottaa kiltisti vastaan.
Mutta missä menee se raja jolloin pitää puuttua ja hankkia apua?

Mutta jos se itseinho kääntyy itsetuhoisuudeksi, miten sinä huomaat sen. Siinä ei paljon auta vaikka vanhemmat sanovat että olet ihana.
On holtiton, välinpitämätön, tuntee syvää itseinhoa ja tuntuu myös vihaavan meitä vanhempia. ja tämä kaikki on pulpahtanut pintaan oikein kunnolla parin kuukauden aikana. Koulusta tuskin saan apua, luokanvalvojan mukan tyttö on mallioppilas. Neuvolasta en ole ikinä saaanut vastakaikua muiden lasten ongelmille, toimintaterapialoitteenkin teki puheterapeutti joka teki monta vuotta töitä lapsen kanssa. Perheneuvolasta ei kokemusta, saiskohan sieltä apua ja saisinko murkun edes lähtemään johonkin juttelemaan.
meillä ainakin on saanut vihata niin paljon kun jaksaa ja me vanhemmat ollaan se kestetty ja lisätty että sinä olet ihana. Jos koulussa on mallioppilas kyllä kotona saa olla täynnä vihaa. Ainakin minä olen sanonut että kotona saa purkaa kaikki kunhan ei mökkiä hajoita ja itseää ja toisia fyysisesti vahigoita, sanallisesti saa päästää ulos ihan mitä vaan ja vanhemmat ottaa kiltisti vastaan.
Mutta missä menee se raja jolloin pitää puuttua ja hankkia apua?
ekat kännit vedetty, ei viiltele mutta raapii itseään nuppineulalla, tarkoituksenaan ilmeisesti saada aikaan sydämen muotoinen arpi kämmenselkään. Tulee yöksi kotiin, hoitaa ne vähäiset velvoitteensa, pitää hygieniastaan huolta, meikkaa, laittaa hiuksensa.
Murrosiästä ja kuohunnasta puhuttaessa kerroin sen menevän ohi johon tyttö tuumasi ettei ehkä elä niin kauaa. Ja eilen toivoi olevansa mieluumin kuollut kuin asuvansa tässä persreiässä.
En mä voi noita puheita ihan kevyesti ohittaa ja kuitata murrosikään kuuluvaksi.
ekat kännit vedetty, ei viiltele mutta raapii itseään nuppineulalla, tarkoituksenaan ilmeisesti saada aikaan sydämen muotoinen arpi kämmenselkään. Tulee yöksi kotiin, hoitaa ne vähäiset velvoitteensa, pitää hygieniastaan huolta, meikkaa, laittaa hiuksensa. Murrosiästä ja kuohunnasta puhuttaessa kerroin sen menevän ohi johon tyttö tuumasi ettei ehkä elä niin kauaa. Ja eilen toivoi olevansa mieluumin kuollut kuin asuvansa tässä persreiässä. En mä voi noita puheita ihan kevyesti ohittaa ja kuitata murrosikään kuuluvaksi.