Te jotka ette voi syödä aamuisin!
Tämä kysymys on siis niille, joiden elimistö "herää" vasta vähän myöhemmin aamulla, niin että ruoka alkaa maistua. Mä haluaisin tietää, että miltä teistä tuntuu aamulla kun heräätte? Siis tuntuuko kylläiseltä niin etttei ole nälkä, vai miltä?
Siksi kyselen, että lapseni kuuluu ilmeisesti niihin ihmisiin, joihin on ihan mahdoton saada ruokaa uppoamaan aamuisin, aivan sama mitä yrittää tarjota. Riippumatta siitä, milloin hän herää, on ihan turha yrittää tarjota mitään ennen kello kymmentä, jolloin hänellä onkin yhtäkkiä hirveä nälkä. Kun hoitopäivinä hänen on odotettava ruokaa tuosta vielä reilu tunti,niin hän on ihan kanttuvei nälästä.
Koska oman elimistöni ruokarytmi on ihan erilainen, en oikein osaa kuvitella, miten hän pärjää noin pitkälle ilman ruokaa, vaikka on heti aamusta menossa ja vaikkei hän ole syönyt paljoa iltapalaa. Olisi kiva, jos joku samanlaisen rytmin omaava vähän valaisisi, miltä lapsesta tuntuu.
Kommentit (33)
Olen 18-vuotias ja lopetin aamupalan syömisen 11-vuotiaana, koska ei vain enää maistunut. En tiedä itsekään, mitä tapahtui. Olin siihen saakka syönyt yleensä muroja ja/tai paahtoleipää, mutta ne alkoivat tuntua pakkopullalta. Jogurttikaan ei mennyt alas. Elimistöni ei vain pysty ottamaan ruokaa vastaan aamulla/aamupäivällä. Aikaisintaan klo 12 voin harkita pientä syömistä, jos siltä tuntuu. En voi tietenkään hirveästi juodakaan tyhjään vatsaan, mutta pieni lasillinen mehua, maitoa tai edes vettä on ihan hyvä alku päivälle.
Alkuaikoina aamupalan poisjättö aiheutti huonon olon ja aamutunnit koulussa olivat pelkkää tuskaa, mutta syömällä olo olisi vain pahentunut. Siihen onneksi tottui lopulta, eikä minulla ole ollut varsinaista nälän tunnetta aamuisin enää vuosiin. Vatsa saattaa hieman kurnia, mutta ei ole kipuja tai huonoa oloa. Väkisin syöminen saisi minut todennäköisesti oksentamaan samantien ja on todella turhauttavaa, kun päivittäin neljän ruokalajin aamiaista nauttivat ihmiset eivät ymmärrä, etteivät kaikki pysty syömään heti aamusta, vaikka kuinka tahtoisivat.
Tyhjä vatsa ei ainakaan minulla ole vaikuttanut opiskeluun tai työntekoon, jostain sitä energiaa vain löytyy. Olen normaalipainoinen ja perusterve, todella harvoin sairaana, liikun säännöllisesti ja nukun 6-8h yössä, että enpä nyt tiedä, onko tuo aamuinen syömättömyys mikään ongelma, kun kuitenkin myöhemmin päivällä ja illalla syön melko monipuolisesti ja yleensä terveellisesti.
Mulla myös pienestä asti sama. Tulee helposti huono olo jos syön ennen klo 11. Mä olen myös aina ollut iltavirkku ja aikaisin herääminen on tuskaa, kuin haudasta nousisi. Äskettäin luin jostain että iltavirkun kannattaa syödä enemmän iltaa kohden, kun taas aamuvirkuille kunnon aamiainen ja lounas on tärkeimmät ateriat. Johtuu siitä että myös ruuansulatuselimistö toimii eri rytmissä, iltavirkuilla se kiihtyy iltaa kohden.
Ei pienintäkään nälkää. Ei myöskään kylläisyyttä. Ei mitään tunnetta vatsan seudulla tai ruokahalun suhteen. Vatsa tosiaan on ihan unessa johonkin puoleenpäivään. Jos syön väkisin ennen, tulee oksettava todella paha olo, joten jätän väliin.
Tämähän on ihan terveellinen tapakin vaan, viime aikoinahan on paljon tullut tietoa miten hyväksi ihmiselle olisi esim. osapaasto jossa ruoka syödään 8 tunnin aikana päivässä ja paastotaan loput. Minulla se tulee ihan luonnostaan.
Olo on sellainen kuin maha "nukkuisi", se ei ota mitään vastaan. Ihan pienestä lapsesta asti ollut näin, aamupalat tuli ylös. Äitini luovutti joskus kun olin noin 6v ja muistan kuinka helpottavaa se oli. Väkisin syödystä aamupalasta tuli valtavan huono olo moneksi tunniksi, ja tulee edelleen.
Herätän vatsani vedellä, minulla on yöpöydällä iso tuoppi (6dl) täynnä vettä, juon sen heti kun herään, ja siitä ehkä tunnin päästä syön jotain.
Ihanaa ap että olet ymmärtänyt lapsesi syömättömyyden aamulla olevan hänelle luontaista, ja haluat kunnioittaa hänen rytmiään.
Tuntuu kuin olis vaikee niiku niellä niiku on ruokahaluton... vähän niiku oot kipeenä. Suosittelen jugurttia ja kaakaota/kahvia
Lapsena olin samanlainen ettei heti herättyä ruoka maistunut vaan lähinnä oksetti. Sama on jatkunut tähän asti ja johti siihen, että vedin käytännössä joka toinen päivä pelkkää kahvia ja tupakkaa ehkä vähän jotain suklaata tms. nyt olen alkanut syömään aamupalaa ja vähentänyt tupakan polttoa ja olo hitusen jo virkeämpi... kai siihen oppii?!
On tavallaan nälkä, mutta sitten kuitenkin ruoka etoo. Pieni purkki jugurttia menee alas, muttei leipä tai puuro. Toinen lapsistani on perinyt tämän taipumuksen, toinen söisi aamukuudelta vaikka hevosen.
Minullakin on juuri tuollainen lievästi etova olo. Joskus syön väkisin aamiaisen ja kyllä se aikamoista taistelua on. Ei se sentään koskaan ylös tule mutta heti ekan puraisun / lusikallisen jälkeen tuntuu että tämä saisi oikeastaan olla tässä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös pienestä asti sama. Tulee helposti huono olo jos syön ennen klo 11. Mä olen myös aina ollut iltavirkku ja aikaisin herääminen on tuskaa, kuin haudasta nousisi. Äskettäin luin jostain että iltavirkun kannattaa syödä enemmän iltaa kohden, kun taas aamuvirkuille kunnon aamiainen ja lounas on tärkeimmät ateriat. Johtuu siitä että myös ruuansulatuselimistö toimii eri rytmissä, iltavirkuilla se kiihtyy iltaa kohden.
Täällä samanlainen tapaus. Pystyn syömään 2-4 tunnin päästä heräämisestä. Juon yleensä vettä/kahvia tuona aikana ja luen uutisia tai siivoilen rauhassa. Yleensä ensimmäinen tunti on heräämistä ja vasta seuraavalla tunnilla puen vaatteet päälle ja pesen kasvoni. Sitten saatan hoitaa pyykit, imuroida ja sen jälkeen syön aterian. Olen iltaihminen ja teen iltavuoroja töissä + viikonloppuvuoroja. Toimii minulle.
Joskus kun jouduin tekemään aamuvuoroja, niin söin aamiaista ensimmäisen kerran ensimmäisellä kahvitauolla. Eli eväät vaan mukaan.
Jos jostain syystä joudun heräämään aamuyöstä siinä 4-5 aikaan, niin tiedän tunteen että ruoka ei maistu eikä mene alas ja on odotettava muutama tunti että alkaa maistumaan. Mutta koska aamuni eivät ole noin aikaisia, niin toki syön aamupalan enkä osaa olla ilman.
Jäin sitä miettimään että jos minä tunnistan tuon olon noin aikaisin, se on varmaan toisilla sama tunne mutta se vain on "myöhempi" eli voi jatkua vaikka aamupäivään klo 10 asti. Tässä on yksi todiste siitä että kroppamme ovat tottuneet erilaisiin rytmeihin eikä meitä kaikkiai voi sulloa samaan muottiin.
miksi pitäisi olla kylläinen olo jotta ei tekisi mieli ruokaa? mieti vaikka sitä kun olet oksennus taudissa, ja et pystyisi kuvittelemaan itseäsi syömässä. Sama mulla aamusin, ajatus ruosta oksettaa mutta herää kyllä 12 jälkeen nälkä
Itse en pysty syömään aamulla mitään kun suolisto alkaa muuten toimimaan liian aktiivisesti enkä pääsisi sitten mihinkään. Siihen on tottunut että ensimmäinen ateria on kahden kolmen maissa iltapäivällä. Lasi vettä aamulla ja baanalle.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2011 klo 09:16"]
Mä vähän epäilinkin, että lapsesta tuntuu ihan vastenmieliseltä ja "luonnottomalta" syödä aamuisin. Lapsi ei vielä itse osaa kuvailla omaa tunnettaan, on niin pieni vielä.
Hyvä idea nuo juotavat jogurtit ja smoothiet. Voisin kokeilla tehdä hänelle jonkun tuollaisen aamupalaksi, sillä hän juo jonkin verran aamuisin kuitenkin; joko lasin vettä tai maitoa.
ap.
[/quote]
Tuossa on kuitenkin mahdollisuus kokeilla kevyttä aamiaista, itselläni tulee kaikki samantien ylös, vesilasillista myöten. Ollut jostain kymmenvuotiaasta. Ei ole varsinaisesti kylläinen olo, eikä ollenkaan huono olo, olo on samanlainen kuin on muutoinkin päivän aikana, kun kaikki on reilassa. Peruskoulu, opiskelut ja työt silti sujuneet aina hyvin ja lääkärikin on joskus aikanaan todennut,,että silloin kun on hyvä olo on täysin turha ottaa asiasta murhetta :)