Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni teki 1. lapsen, koska olosuhteet olivat oikeat ja ikä tuli vastaan?
12.02.2011 |
Ts. teki lapsen ilman sen kummenpaa vauvakuumetta tai "halua" lapseen, koska niin kuului tehdä ja "oli aika tehdä lapsi". Ja jos teit näin, niin miltä ratkaisu on tuntunut lapsen saannin jälkeen?
Itsellä ei ole mitään vauvakuumetta. Ikää on kuitenkin jo yli 30v, mies on, asunto on, koulutus on, työpaikat on jne.
Ja olen kuitenkin aina ajatellut että joskus haluaisin äidiksi. Se biologinen kello ei vaan jostain syystä käy!
Kommentit (21)
Ajattelin, että mikäli niitä joskus haluaa niin nyt sitten. Ajattelin myös, että ilman lapsia saattaa elämä joskus liian myöhään kaduttaa.
Myöhemmin toinen lapsi tuli ajatuksella, että "täydellisesta lapsesta ei tule täydellistä ainokaisena".
Olen todella tyytyväinen valintoihimme. Lapsilla on 2 v ikäeroa ja ovat erottamattomat.
Ensimmäisen kerran minulla on vauvakuumetta nyt. Ja olimme kyllä varma, että kaksi lasta riittäisi ;).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä yksi!
en suosittele odottamaan vauvakuumetta, koska sellaista ei vaan kaikille tule...En ole koskaan erityisemmin pitänyt vauvoista, mutta oman synnyttyä mieli muuttui. on se sen verran suuri ihme, oma lapsi.
Jos biologiaa ajattelee, niin lapsia syntyy miltei kaikille, jotka eivät sitä ehkäise ja harrastavat seksiä... Eli ei siihen vauvakuumetta vaadita, vaan libidoa!
Joka tapauksessa lapsi on ollut elämäni suurin asia tähän mennessä ja odotan toista jo, esikoinen on taaperoiässä.
Ei ollut vauvakuumetta, aateltiin että nyt saa tulla jos on tullakseen. Eli ikä alkoi "painaa", molemmilla vakityöt ja asuntoasiat kunnossa. Minä en myöskään erityisemmin pidä vauvoista, mutta kyllä se oma on aika ihmeellinen.
Eli aina naisen elämässä on jotain: opiskelu, työasiat, harrastukseen liittyvät asiat, lähestyvä matka tms.
Pitää vaan antaa mennä ja antaa luonnon päättää, koska on oikea aika. Voit hämmästyä, että parin kuukauden jälkeen olet aina harmissasi, kun menkat alkavat...yllättävän nopeasti alkaa todella odottamaan sitä raskautumista.
Ja - voi kestää vuosia, ennenkuin todella olet raskaana. Siis pahimmassa tapauksessa ja minulla on tuttavia, jotka eivät voi edes lasta saada. Joten älä anna venyä liian pitkälle, jos puitteet ovat kunnossa ja mieskin lasta toivoisi. Et varmasti kadu ja sitten olet vielä suhteellisen nuori, kun lapsesi ovat aikuisia...kauhistuttaisi itse, jos vasta nelikymppisenä lapsia olisi tehnyt...olisi jo eläkeiässä, kun lapset vielä saattaisivat asua kotona.
Itsekään en ole mikään vauvaintoinen ollut, mutta kyllä ne omat lapset vaan ovat niin ainutlaatuisia ja ihania.
Kun ei meillä kukaan toivo lasta. Muttei vastustakaan. varmasti se suostuu, jos pyydän, mutta eipä se ole ollut hinkumassa sitä sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin voinut elää onnellisena lapsettomanakin.
Nyt lapsia on kaksi ja elämä ihanaa.
Olin 33v ja 37v kun lapset syntyivät.
ja olen oikein tyytyväinen ratkaisuun. Vaikka en ole ikinä ollut mikään vauva-tyyppi, höpsähdin lopulta lapsesta niin, että minusta tuli juuri sellainen äiti, joka ei muusta osaa puhuakaan kuin lapsesta. Mutta onneksi on vähän tasaantunut ajan kanssa ja nyt osaan vähän jo muutakin ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näin nelikymppisenä jaksaa hyvin leikkiä ja heräillä öisin vaikka on 3 alle louluikäistä
Enkä voi kuin sanoa, että säälin teitä 30+-v. äitejä! Ei enää kymmenen vuoden päästä jaksa heräillä, leikkiä eikä kroppakaan palaudu synnytyksen jälkeen. Meillä nuorilla äideillä on elämä vielä edessä, aikaa opiskellla matkustella jne eikä tarvi enää miettiä lapsentekoa. Ja aikaa on vielä tehdä vaikka kahdeksan, jos siltä tuntuu! Äiti 23, lapset 1 ja 3
mutta älä suotta sääli meitä vanhoja äitejä. Olen se joka sai lapsensa 38v. Hyvin olen jaksanut lapsen kanssa heräillä, ja mieheni myös. Lapsen kanssa kotona olo on niin ihanan rentouttavaa verrattuna työelämän kiireisiin!
Kroppa palautui imetyksen myötä niin, että kuukausi synnytyksen jälkeen mahduin vanhoihin farkkuihin, puolen vuoden jälkeen painoin -5kg lähtöpainosta ja paino on pysynyt siinä. Se kunto kun ei ole pelkkä ikäkysymys.
Opiskelut on suoritettu, ystäviä hankittu ympäri maailmaa, lapsen kanssa kiva matkustella eri maihin tapaamaan kavereita joilla samanikäisiä lapsia.
Elämä on ihanaa!!
Enkä voi kuin sanoa, että säälin teitä 30+-v. äitejä!
Ei enää kymmenen vuoden päästä jaksa heräillä, leikkiä eikä kroppakaan palaudu synnytyksen jälkeen. Meillä nuorilla äideillä on elämä vielä edessä, aikaa opiskellla matkustella jne eikä tarvi enää miettiä lapsentekoa. Ja aikaa on vielä tehdä vaikka kahdeksan, jos siltä tuntuu!
Äiti 23, lapset 1 ja 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapseni, ainoan, 31vuotiaana. Lääkäri kertoi minulle terveysongelmistä joiden vuoksi kohdunpoisto voi olla aiheellinen muutaman vuoden päästä joten jos lapsia haluaa kannattaa aloittaa nyt.
Kotona miehen kanssa puhutiin ja sovittiin että mikäs jottei! Ja niin puolen vuoden päästä olin raskaana. Vauvakuume oli hirmuinen 20-kymppisenä mutta sen jälkeen se lähti. Lapsi kannatti tehdä :)
Ja ehdottomasti uskon että näin 30v on parempi kuin aiemmin omalla kohdallani. Tulin ja menin koko nupruuteni ja varhaisaikuisuuteni, ympäri maailmaa, koin kaikkea ihanaa mitä lapsen kanssa en olisi voinut kokea.
Nyt on aikaa rauhoittua ja nautti lapsesta ja eriliaisita touhuista. Olisi harmittanut jollein olisi aiemmin tehnyt seitä mitä tein, näin, koin ja menin, ilman velvotteita.
Ihanaa lukea etten ole ainoa, joka ajattelee tuolla tavoin. Täytän tänä vuonna 31 (apua!) eikä tietoa mistään vauvakuumeesta. Talonrakentaminen on kesken, mutta heti sen jälkeen alamme yrittämään.
Olin aikaisemmin aina suunnitellut haluavani ja saavani ensimmäisen lapseni ennen kuin täytän 30, mutta elämä ei aina (tässä tapauksessa onneksi) mene niinkuin ajattelee.
Olisin ollut liian lapsellinen alle 30 vuotiaana äityiteenja nyt on kaikki opiskelut ja hyvät työpaikat hoidettu. Kiva jäädä äitiyslomalle hyvä palkkaisesta työstä niin ei tarvitse kärvistellä, kuten olisin joutunut parikymppisenä tekemään. Samaten olen ehtinyt reissaamaan niin ei ole hinkua tuonne maailmalle ja voi rauhassa sitten keskittyä joskus vauvan hoitamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvakuume alkoi kehittyä vasta kun raskaaksi tuleminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin toivonut, ja silloinkin se oli aluksi enemmänkin paniikkia siitä iän vastaantulemisesta kuin kiinnostusta vauvoja kohtaan.
Rakkaus vauvoja kohtaan syntyi oikeastaan vasta esikoisen syntymässä, en vielä raskaanakaan ollut kiinnostunut kenenkään muun vauvasta kuin omastani.
Sen jälkeen onkin sitten vauvakuume ollut ainainen, vaikka meillä on jo lapsiluku täynnä...
Mieheni kuitenkin ajatteli että elämässä pitää olla jotain jatkuvuutta ja sai ylipuhuttua minut. Olin tuolloin jo 37-vuotias. Tulin toisesta kierrosta raskaaksi ja vauva syntyi kun olin 38.
Mitä ihanin tytär on ja nyt mietitään että pitäisikö hänelle sisarusta yrittää. Ajattelen odottaa vielä vuoden ja katsoa tilannetta silloin. Olisin tuolloin jo 41v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on kaksi ihanaa lasta, tyttö 7v ja poika 4v ja oikein tyytyväinen olen heihin ollut ;)
Olin 31v kun sain esikoisen.
tein sen, vaikka olosuhteet olivat täysin väärät,
ikä tosiaan tuli vastaan
JA pommiin meni!
Nooh - olinpahan viisaampi tällä toisella kierroksella.
Sain lapseni jo 25v ikäisenä ja olen siitä todella iloinen. Tietenkin kaikilla tuo ei mene noin kun ei kunnollisia miehiä tosiaankaan kasva puissa. Ja toisaalta yllättävän monet naisetkin tuntuvat lehtien ja julkimoiden yllyttäminä jatkavan sinkkuördäilyä ja miesten kierrättämistä niin pitkään että tuleekin sitten itku pitkästä "ilosta"
Ts. teki lapsen ilman sen kummenpaa vauvakuumetta tai "halua" lapseen, koska niin kuului tehdä ja "oli aika tehdä lapsi". Ja jos teit näin, niin miltä ratkaisu on tuntunut lapsen saannin jälkeen?
Mies halusi lapsen, ja ajattelin, että yritetään nyt sitten. Sisimmässä toivoin, että ehkä ei tärppää muutamaan vuoteen, kun ikääkin jo oli reilusti yli kolmenkymmenen. Tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta.
Vauva-aika oli äärimmäisen rankka. En tiedä, oliko sillä sitten vaikutusta asiaan, että vauvakuumetta ei tosiaan koskaan ollut ollutkaan. Silloin tuli monta kertaa mieleen, että olisi saanut jäädä tekemättä... Kun vauva-ajasta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta oli päästy yli, en tietenkään ole katunut ratkaisua. Lapsi on rakkain ja tärkein maailmassa.
Enkä voi kuin sanoa, että säälin teitä 30+-v. äitejä!
Ei enää kymmenen vuoden päästä jaksa heräillä, leikkiä eikä kroppakaan palaudu synnytyksen jälkeen. Meillä nuorilla äideillä on elämä vielä edessä, aikaa opiskellla matkustella jne eikä tarvi enää miettiä lapsentekoa. Ja aikaa on vielä tehdä vaikka kahdeksan, jos siltä tuntuu!
Äiti 23, lapset 1 ja 3
Ratkaisu on tuntunut hyvältä. Jos ikä olisi antanut myöten (olin 34 v. ekan lapsen syntyessä), niin varmaankin olisin antanut vielä muutaman vuoden mennä.