Mikä koira sopii vahtikoiraksi, joka ei kuitenkaan räksytä omalle porukalle?
Asumme maalla ja haluan pihalle kunnon vahtikoiran. Meillä on kuitenkin lapsia, joten haluaisin koiran tottuvan olemaan hiljaa, vaikka lapset leikkivät pihalla.
Vai onko tällainen "haaveyhtälö" mahdoton? Mitkä rodut sopisivat parhaiten perhe-ja vahtikoiraksi?
Kommentit (30)
vieraissa kunnioitusta. Minusta olisi hyvä, jos koira myös puolustaisi pihaa (aidattu piha).
ei ole jo paljon kokemusta koirista, niin älä ota laumanvartijoita. Hankala kouluttaa ja voivat olla vaarallisia vieraille. Saksanpaimenkoirastakin saa jo kunnon vahdin ja silti hyvän perhekoiran.
Riippuu paljon myös kouluttajasta.
Jos et halua pihalla räksyttävää koiraa, palveluskoira esim. sakemanni voisi olla hyvä vaihtoehto.
MUTTA aloittelijan kannattaa pyytää apua kasvattajalta koulutuksen suhteen tai koirasta voi saada ongelman.
aivan huippumahtavaihanaupea rotu!!
Hoffilla on omaa tahtoa ja jos vainen tilaisuus tulee, ottaa ohjat omiin käsiin. Eli tarvitsee kunnon, määrätietoisen koulutuksen ja periksi ei saa antaa. Vie koulutusvaiheessa kiitettävästi aikaa ("aikuistuu" suhteellisen myöhään 3-4v). Energiaa piisaa myös vaikka muille jakaa, joten lenkitys ja pään työllistäminen päivittäin ihan ehdoton (muutoin energia alkaa purkautua ulos väärällä tavalla). Oma koirani on suhteellisen kova haukkumaan, mutta kouluttamalla senkin saa kuriin ja vain haluttuihin tilanteisiin.
Kunnon koulutuksella hoffista saa vallan mainion koiruliiniin, joka taatusti vahtii pihaa. Ja jos on pienestä lähtien lasten kanssa tekemisissä, tästä ei tule ongelmaa (oma lauma tälle otukselle kaikki kaikessa).
Jos ap:lla ei ole kokemusta koirista, eikä niiden koulututtamisesta eikä ole tietoa koiraroduista, koirien luonteista, niin en kyllä suosittele yhtään mitään koiraa. Suosittelen että menee kirjastoon ja lainaa ison pinon koirakirjoja ja tutustuu asiaan ensin. Jos otat ison vartijakoiran niin kyllä se vaatii aika kovasti työtä että siitä koirasta tulee oikeasti perheeseen soveltuva koira. Ei sille riitä että opetetaan istumaan ja antamaan tassua, vaan omistajan on osattava lukea koiraa ja ymmärtää koiraa.
niin suosittelen ihan ensin lukemaan jokusen koirankasvatuskirjan ja rotuoppaan läpi. Minkään koiran paikka ei ole vain pihalla, ja jos haluat tasapainoisen koiran, niin se nukkuu yöt sisällä ja koulutat sen alusta lähtien tottelemaan pienintäkin käskyäsi. Paimenviettinen koira on ok valinta, mutta sillä pitää olla viisas johtaja. Ja onko koiralla vaan pelkkä piha, iso koira vaatii liikuntaa ja tekemistä..?
Mun eka koirani oli saku tarkan harkinnan jälkeen, tontti 1 hehtaari aitaamatonta ja koira päivät 30 metriä pitkässä juoksulangassa, yöt sisällä. Päivään kuului myös 7-10 km lenkkeilyä ja päivittäistä koirankoulutusta. Oletko valmis siihen? Oletko johdonmukainen ihminen? Luotatko koiraasi sokeasti?
Jos vastaus on ei ja viimeiseen kyllä, älä ota isoa vartioivaa koiraa. Ihan perus-Musti, sellainen pystykorvapalohälytysristeytys on silloin teille paras. Ja jotta se ei räksytä öisin, se on yöt sisällä laumansa kanssa.
terv. saksanpaimenkoirien kasvattaja
viettien perässä niinkään, kuten siis riistakoirat. Sakemanni on siis hyvä vaihtoehto.
huh huh. ei että leonberg on laumanvartija rotuihi kuuluva?
Eikö alottja ollut vailla pihaan vahtivaa koiraa?
Pihavahdiksi kasvanut rotu, ei metelöi vaan tarkkailee ympäristöään, ei karkaa pihasta, isokokoisena herättää kunnioitusta, ei rähjää turhista ja haukku on katu-uskottava silloin kun sitä tarvitaan.
Ja ap:lle en kyllä suosittele mitään koiraa. Ihan oikeasti, lapsiperhe ja tuskinpa teillä on mitään kokemusta koirien kouluttamisesta eli teidän käsissä vaativasta koirasta tulee tappokone! Valitettavasti!
Ottaisin sellaisen rodun, joka tarkenee ulkokoirana. Sille voisi laittaa talvella lämmitettävän koirankopin, jolloin elo ulkona olisi mukavaa kovillakin pakkasilla.
Se tuotaisiin sisälle seurustemaan ja ehkä syömäänkin, mutta koska sille tulisi talvella sisällä kuuma, se haluaisi ulos 1-2 tunnin jälkeen. Eikös olisikin sopiva aika pitää seuraa koiralle? Lisäksi lapset leikkisivät koiran kanssa ulkona ja lenkkeilisitte yhdessä.
on kyllä hyvä vaihtoehto. Vaatii toki kunnon tapakoulutuksen. Meillä ollut suvussa niitä useampiakin, yleensä huumorintajuisia otuksia, mutta haukkuvat kyllä vieraat - sen jälkeen ovat kavereita.
Itsellä ollut hovawart, joka on myös hyvä vahti. Sekin vaatii hyvän koulutuksen ja selkeät säännöt, mutta jos on yhtään kokemusta koirista, hoffin kanssa pärjää kyllä. Huumorintajua silläkin riittää - välillä liikaakin...
Meillä on sekarotuiset koirat hoitaneet nuo hommat kunnialla. Ei hauku omia, mitä nyt leikkiessä saattaa innostua mutta vieraat haukkuu ja tarvittaessa hieman irvistää. Ovat kuitenkin ihmisrakkaita ja seurallisia koiria olleet kaikki kolme. Sekarotuisessa on tietysti aina se vika/ominaisuus ettei koskaan voi olla 100% varma mitä saa. Meille on sattunut kaksi vahtivietin omaavaa ja yksi noutaja. En silti epäile hetkeäkään, etteikö tuo noutaja puolustaisi perhettämme tarpeen tullen.
Valitettavasti ensimmäiseksi koiraksi ei mitenkään voi suositella laumanvartijatyyppiä. On totta, että tämä riippuu myös koirayksilöstä, mutta vartioivien koirien koulutus vaatii paljon työtä ja osaamista, jotta koiran pystyy varmasti hallitsemaan.
Sen sijaan kannattaa miettiä, että mikä ylipäätään koirassa herättää kunnioitusta. Yleensä jo keskikokoistakin koiraa ainakin pidetään tarkasti silmällä, vaikka rotu olisikin joku kultainen noutaja tmv. Ja suurin osa koirista kyllä mieltää sen oman laumansa ja alueensa sellaiseksi, että puolustaa sitä haukkumalla, jos vieraita näkyy.
Ja ap:lle en kyllä suosittele mitään koiraa. Ihan oikeasti, lapsiperhe ja tuskinpa teillä on mitään kokemusta koirien kouluttamisesta eli teidän käsissä vaativasta koirasta tulee tappokone! Valitettavasti!
koskaan ollut koiraa, ei voi ottaa koiraa, koska sitä ei osaa kouluttaa?
Nuo ap antamat tiedot on tärkeitä, mutta ei riittäviä, jotta voisi suositella jonkun tietyn rodun hankintaa. Onko kokemusta koirista, millaisista koirista, paljonko koiran kouluttamiseen ja hoitamiseen/lenkittämiseen on aikaa päivittäin...
Omatkin taustatietoni ovat samanlaiset, lapsiperhe, asutaan maalla. Itse en kyllä ole nyt koiraa vailla, koska meillä sellainen on.
tarkoitat vahtikoiralla? Pitääkö koiran vartioida ja puolustaa pihaa, vai riittääkö että vain vahtii ja ilmoittaa vieraista haukkumalla?
Jos pelkkä haukkuminen riittää, ota suomenlapinkoira tai samojedi. Ovat lapsiystävällisiä eivätkä lahtaa vieraitakaan mutta meteliä osaavat pitää aina vieraita nähdessään